23.8.2014

It’s a good day to have a good day

lauantaiaamu

makkari
makkari2
makkari3
ekakynttilä
lauantaiaamu2

 

Huomenta ja ihanaa lauantaita kaikille <3

Aloitettuani säännölliset aamulenkit musta on kuoriutunut kunnon aamuvirkku. Olen koko 27 vuoden elinkaareni ollut maailman känkkäränkkäisin aamutyyppi ja torkku on ollut aamuisin mun paras kaveri. Toista on nyt. En voi tarpeeksi hehkuttaa aamutreenien tuomaa hyvää oloa ja energiaa. Treenaaminen heti aamusta antaa koko päivälle aivan uudenlaisen fiiliksen. Edelleenkään en missään nimessä treenaa aamuisin veren maku suussa vaan kävelen reippaasti tai käyn salilla polkemassa crossaria. Puoli tuntia riittää tekemään ihmeitä. Huomaan illalla jo odottavani aamutreeniä.

Olen alkanut uuden tavan myötä heräämään itsestään ajoissa aamulla ilman herätyskelloa. Mitä aikaisemmin nousen sen virkeämpi ja ihanampi olo on. Aikaisin aamulla on ihanan rauhallinen ja seesteinen olo. Nautiskelen kupillisen kahvia ennen treeniä ja otan hetken aikaa pelkästään itselleni. Nyt ymmärrän esimerkiksi Robin Sharman hehkuttaman 5am clubin!;)

Energistä päivää kaikille ja kuullaan taas pian!

Ps. Poltin kynttilää eilen illalla kirjaa lukiessani ensimmäistä kertaa tänä syksynä! Syksyn tulo tuntuu jopa aika kivalle;) Taidan käydä hamstaaramassa lisää kynttilöitä syksyn iltoja varten <3

You Might Also Like

11 Comments

  • Reply
    D.
    23.8.2014 at 12:12

    Voi kun itsestään saisi tuon irti! Olen vaan miettinyt miten aamulenkkeilijät onnistuu tässä, noin niinkuin aikataulullisesti. Miten aikaisin heräät ja menet nukkumaan? Jos itse haluaisin heittää aamulla puolentunnin lenkin, pitäisi herätä varmaan viideltä, jotta ehtisi lenkin jälkeen käydä suihkussa, syödä laittaa itsensä lähtövalmiiksi ennen lasten hoitoonviemistä ja bussipysäkille juoksemista. Ja tuo viideltä herääminen, tai edes 5:30 – Huh, kertyisi varmaan roimasti univelkaa. :D Tarkoittaisi myös sitä että unessa pitäisi olla viimeistään kymmeneltä enkä varmasti nukahda vielä silloin, olinpa miten yliväsynyt tahansa.

    Haaveeksi taitaa mulla jäädä, vaikka varmaan ihanan energisoivaa olisikin! :)

    • Reply
      Mona
      23.8.2014 at 13:16

      Herään yleensä noin kuudelta ja menen nukkumaan yhdeksän tai kymmenen aikaan. Joskus kyllä myöhemminkin.
      Mitäs jos kokeilisit ihan vaikka joogata 15-20 min aamulla? Sekin tuo jo todella hyvän ja energisen olon!! :)

  • Reply
    Emmi
    23.8.2014 at 12:38

    Käytkö siis aamulenkit tyhjällä vatsalla, lukuunottamatta kahvia?

    • Reply
      Mona
      23.8.2014 at 13:19

      Joo aamulenkki tai treeni aina ennen aamupalaa! :) Kahvin juon niinä aamuina, kun on enemmän aikaa. Aamuisin juon myös AINA heti herättyä paljon vettä (ainakin puoli litraa) ja otan kuitulisän veden kanssa.
      Kantsii tietty kuitenkin kuunnella omaa kroppaa ja mennä sen mukaan. Kaikille ei sovi tyhjän mahan kanssa treeni tai toiset taas eivät pysty syömään heti mitään. Yksilöllisiä juttuja nämäkin :)

  • Reply
    mapsi
    23.8.2014 at 22:17

    Ihanaa, susta kuoruitui kuitenkin se aamuvirkku lenkkeilijä, jes!!
    Ei ole parempaa hetkeä, kuin vetää keuhkot täyteen raikasta aamu-ilmaa! Mä en pystyisi aamulla tyhjällä masulla juoksemaan, mutta kävelylenkit tosiaan on ihan parasta. Ei muuta kuin sängystä pihalle. Kyllä siinä sitten pikkuhiljaa heräilee, kun aamunkankeat jäsenet tulevat mukaan kävelyyn.

    Ja hitsit mikä nälkä on lenkin jälkeen :) Kyllä puuro maistuu ainakin mulle.

    • Reply
      Mona
      24.8.2014 at 10:19

      Hihih, aamuvirkkuus on ihan parhautta!!! :D :D Miten sen tajuaminen veikin niin kauan?? :D
      Ja todellakin aamupala aamun reippailun jälkeen on jotain ihan parhautta <3 :)

  • Reply
    Rosita/ siipienhelinaa.blogspot.fi
    24.8.2014 at 09:27

    Aivan ihania kuvia, teidän koti näyttää houkuttelevalta! :) Täytyy kyllä sanoa, että sun blogia pitkään seuranneena olen yllättynyt aamuvirkkuudestasi. Hieno juttu, että löysit aamu-urheilun! Itse tykkään siitä myös, mutta en yhtä säännöllisesti harrasta. Koirat on kuitenkin käytettävä joka aamu, joten jotain hortoilua tulee edes tehtyä ;) Mutta se kyllä antaa myös energiaa. Ihanaa sunnuntaita sinne!

    • Reply
      Mona
      24.8.2014 at 10:21

      Voi kiitos Rosita <3 :)
      Hih, oon kullä itsekin yllättynyt :D Ja eniten olen yllättynyt miten super helposti muutos kävi!!! :)
      Ja koirat on tosiaan ihan parhautta aamuille:) Ja no tietty muutenkin <3
      Ihanaa sunnuntaita sulle myös <3 Ja kiva, kun oot pitkään ollut mukana <3 :)

  • Reply
    camilla
    24.8.2014 at 15:51

    Voisitko tartuttaa tota aamuvirkkuutta vähän meikäläiseenkin? :D Tilasin tänään Tritaniumilta uudet limen väriset shapeshifter treenipökät, josko saisi edes jotain intoa palata treenien pariin. En tiedä mistä väsymys johtuu, mutta voisin nukkua kellon ympäri..

    • Reply
      camilla
      24.8.2014 at 15:51

      Olet muuten ihan huikeassa kunnossa. ♥

      • Reply
        Mona
        25.8.2014 at 17:45

        Oiiii treenivaatteet on parasta motivaatiota <3 Jos vaatekaappiin mahtuis ja kukkaro sallis, mä varastoisin kaapit täpötäyteen :D
        Ja kiitos murmeli, sinä se upea olet <3<3
        Hei nyt vaan vitskuja nassuun ja kunnon puhdistus kuuri ruokavalion kanssa niin energiaa saa lisää!! :)
        Haleja <3 <3

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *