17.9.2014

The Best Possible Version Of Yourself

Olenko jo kertonut, että rakastan kasvohoitoja ja oikeastaan kaikkia mahdollisia hemmotteluhoitoja mitä kauneushoitoloissa tehdään? Olen tainnut mainita siitä jo monta kertaa;) En kuitenkaan voi korostaa itsestään huolehtimisen merkitystä. Olen käynyt niin pitkään, kuin muistan (murrosiästä asti kiitos äidin, joka on patistanut;) ) kasvohoidoissa. Myöhemmin kasvohoitojen lisäksi olen suosinut myös paljon erilaisia hemmotteluhoitoja, joissa pääpaino on pelkästään rentoutumisessa. Ne ovat ihanaa omaa aikaa ja olo niiden jälkeen on mahtava.

Nostan tähän muutaman mietteen yhdestä tämän hetken suosikkikirjastani, jota suosittelen ihan jokaiselle. Judith Orloff kirjoittama Myönteinen energia on kirja, johon palaan yhä uudelleen ja uudelleen ja saatan ihan vain selailla kirjaa useasti päivän aikana saadakseni siitä positiivista virtaa ja iloa. Judith käsitteli osuvasti myös itsensä hemmottelua. Olen hänen kanssaan aivan samaa mieltä.

” Myönteisen energian ohjelmassa hemmottelu on portti laajempiin energiaulottuvuuksiin. Hemmottelu on stressin ja aistillisen kitsauden vastakohta. Päämäärä on rentoutua, nauttia ja lievittää uupumusta. Tämä voimakas antautuminen voi toisinaan johdattaa sinut muuttuneeseen mielentilaan, joka innoittaa kaukonäköiseksi. Se tunkeutuu myös olemuksesi pimeisiin syövereihin ja selvittää energiatukokset. 

Kun pidät kauneudenhoitoa terapeuttisena, et narsismin ilmauksena, saat siitä valtavasti energiaa. Koska kaikkialle, minne sinua kosketetaan, menee värähtelyä, varmista, että hoitaja on sydämellinen. Älä arastele varausta tehdessäsi pyytää itsellesi sopivaa hoitajaa, hiljaista tai ulospäin suuntautunutta. Ympärilläsi on paljon mukavia ja taitavia ihmisiä. “

Niiiiin totta! Kauneudenhoito ei todellakaan ole narsismia. Kun itse voi hyvin, on onnellinen ja nauttii arjesta pystyy antamaan myös muille paljon enemmän. Kiireisessä arjessa itsestään huolehtimisen merkitys korostuu entisestään. Kukaan meistä ei jaksa täydellä teholla eteenpäin menoa loputtomiin. Pieni irrottauminen ja lupa hemmotteluun tekee todella ihmeitä.

Olen nyt syksyn aikana käynyt kolmesti sarjahoidossa ihonpuhdistuksessa Itäharjun Ihopalvelussa, josta sain kutsun tulla tutustumaan heidän palveluihinsa. Vaikkei ihopuhdistus olekkaan pelkästään hemmottelua (epäpuhtauksien puristelu ei ole mitään ruusuilla tanssimista;D ) tuo se äärimmäisen paljon hyvää mieltä ja energiaa ihonhoidon lisäksi! Olen todella iloinen, että olen blogin kautta saanut mahdollisuuden testata monia erilaisia hoitoja ja paikkoja. Yhdyn täysin Judithin toteamukseen siitä, ettei kannata arastella pyytä itsellesi sopivaa hoitajaa kasvohoitoon tai mihin muuhuun hemmotteluhoitoon tahansa. Etukäteen on tietysti todella vaikea tietää sujuuko kemiat täydellisesti niin hoitajan kuin paikan kanssa, mutta suosittelen lämpimästi testailemaan eri vaihtoehtoja ja kuuntelemaan omaa intuitiota. Kannattaa miettiä mitä itse eniten haluaa hoidoilta ja sen mukaan etsiä sopivaa paikkaa ja hoitajaa.

Erityisen lämpimästi suosittelen ottamaan kasvohoidon tai jonkun muun hemmotteluhoidon osaksi omia kauneusrutiineja. Moni saattaa ajatella, että hoidot ovat kalliita ja rahan tuhlausta. Olen kuitenkin täysin erimieltä. Löytäessään juuri sinulle sopivan paikan ja hoitajan tulet saamaan rahoillesi paljon vastinetta. Ensinnäkin kannatan hemmotteluun erikoistuneita yrityksiä jo ihan taloudellisessa mielessä. Todella tärkeää työtä, jolla saadaan paljon hyvää mieltä ja energiaa aikaiseksi. Toisekseen omien energiatasojen nostaminen ei koskaan ole huono satsaus. Rentoutumisella ja oman kehon kunnioituksella on aina valtavasti vaikutuksia kokonaisuuteen. Mitä paremmin kohtelet omaa kehoa sitä enemmän saat siltä. Tehokkuus ja onnellisuus nousevat, kun annat itsellesi luvan nauttia myös itsesi hemmottelusta.

Ihonpuhdistus sarjanhoitona on tehnyt mielen lisäksi todella hyvää omalle hipiälleni. En muista koska kasvojen iho olisi ollut näin hyvässä kunnossa mitä se nyt on.  Vaikka ihoni näyttää kohtuullisen hyvältä meikattuna on siinä kuitenkin epäpuhtauksia erityisesti nenässä ja leuassa. Aikaisemmin olen käynyt puhdistuksessa 1-2 kertaa vuodessa, mutta jatkossa aion ehdottomasti lisätä kertoja. Itäharjun Ihopalvelussa olen samalla tutustunut Katjaan, jonka kanssa voin kyllä sanoa kemioiden kohtaavan paremmin kuin hyvin. Aikaisempi postaus ekan hoidon jälkeen löytyy täältä.

Olen niin iloinen, että Katja laittoi blogin kautta viestiä ja olemme nyt hoitojen kautta tutustuneet paremmin. Katja on kosmetologina juuri sitä mitä minä kaipaan! Ihonpuhdistus on super tehokas ja hoidon jälkeen on sellainen olo, että siitä todellakin on ollut hyötyä. Hän on myös mitä sydämellisin persoona ja jo hänen näkeminen saa hymyn huulille ja mielen energiseksi. Vaikka meillä Katjan kanssa riittäisi loputtomiin höpöteltävää osaa hän myös olla hiljaa niin, että hoidossa pystyy myös rentoutumaan:D Arvostan myös Katjan ammattitaitoa, joten erittäin luottavaisin mielin suosittelen hänen palveluja. Hyvin monet surkuttelevat e-pillerien lopettamisen jälkeen ihon huonoon kuntoon menoa ja voinkin tosi lämpimästi suositella tehokasta ja tuloksellista hoitoa Katjalla. Ensisijaisena tietysti pidän ruokavaliota, mutta kasvohoidoista saa varmasti apua myös nopeampaan ihon palautumiseen. Ammattilainen osaa määrätä oikeat tuotteet ja tekee myös ihonpuhdistuksen hyvin.

Itse sosiaalisen median rakastajana sain Itäharjun Ihopalvelun innostumaan myös instagramista!:) Keksimmekin yhdessä järkätä kivan pienen syysyllärin, nimittäin kaikki heidän uutta Instagram tiliä (@itaharjunihopalvelu) seuraavat osallistuvat Kultakasvohoidon arvontaan, joka on arvolta 85€.

Tässä kuvaus hoidosta:
KULTAKASVOHOITO
Tämä hoito soveltuu niille, jotka tarvitsevat tehokasta ihon uudistumista.
Kasvohoito sisältää alkupuhdistuksen, happokuorinnan, hapon neutraloinnin, kasvohieronnan, kultaharsonaamion ja loppuvoiteet

Hoito on siis sama, joka minullekin on tehty ja voin todella puhua sen tehokkuuden puolesta :) Aivan loistava hoito nyt kesän jälkeen hieman samealle iholle tuomaan kirkautta ja raikkautta:)

Itäharjun Ihopalvelun instagram tilille tulee jatkossakin varmasti kivoja yllätyksiä, joten laittakaahan ihmeessä seurantaan pikimiten @itaharjunihopalvelu ja osallistutte ihanan hoidon arvontaan! :) Hoito arvotaan jo 20.9 ja voittajalle ilmoitetaan instagramin kautta.

Mitä mieltä te olette itsensä hemmottelusta ja edellä mainitusta Judithin ajatuksista? :)

During this autumn I have visited three times in Itäharjun Ihopalvelu. I got a change to test their services and chose to try their facial skincare treatments. Although these kind of treatments aren´t always so enjoyable (squeezing spots isn’t fun) I do recommend taking beauty treatments to be a part of your beauty routines. In addition to the treatments that I got I also met this beautiful girl, Katja. As a person Katja is the loveliest and cutest girl but as a cosmetology she is also just what I want. This is one more thing I want to share with you guys. Don´t be afraid to ask the treatments to be done for someone special. Personal chemistry is very important in this kind of intimate situations. I also got the folks in Itäharjun Ihopalvelu to join in Instagram! We came up with the idea that everyone who follows their new insta account (@itaharjunihopalvelu) will have a shot to win their Kultakasvohoito (85€). So start following @itaharjunihopalve ASAP and you may win the lovely treatment! The lottery will be held on 20th of September and the winner will be informed via Instagram.

(Kasvohoidot tarjosi Itäharjun Ihopalvelu)

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply
    Katri
    17.9.2014 at 18:07

    Aivan loistava paikka! Innostuin sun postauksesta ja kokeilin itsekin – enkä voi muuta ku kehua! Erittäin ammattitaitosta (mulla oli joku muu kuin Katja) ja iho voi paremmin ku koskaan, I’m so happyyy :) Kiitos vinkistä!

    • Reply
      Mona
      19.9.2014 at 19:54

      Tosi kiva kuulla!!! :) :)

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *