1.10.2014

Tanning time and sale code!

Kesä on ohi ja valkoinen lakanaiho on taas palannut mestoille;) Rakastan hieman päivettynyttä ihoa ja itseruskettavat ovatkin käytössä minulla myös syksyllä ja talvella. Ilman itseruskettavia näytän omaan silmääni todella kalpealta. Pienikin sävy riittää tuomaan vähän eloa, jolloin voi pukeua hyvillä mielin sääriä paljastavia mekkoja vielä syksylläkin. Olen monta vuotta jo hehkuttanut yhteistyökumppani Yves Rocherin itseruskettavia ja sain heiltä taas testiin syksyä varten puteleita.

selftanning

Otin tällä kertaa myös ennen ja jälkeen kuvia! Vasemmalla on iho ennen itseruskettavaa ja oikealla vain muutaman käyttökerran jälkeen! :) Tuotteilla saa tosi nopsaan kivasti väriä pintaan jo ensimmäisellä kerralla ilman, että näyttää aivan luonnottomalta.

tanningtime

Omia suosikkejani ovat suihkutettava itseruskettava , säärille tarkoitettu kullanhohtoinen voide ja tavallinen voidemainen itseruskettava. Kaikki nämä itseruskettavat jättää päivetyksen lisäksi ihon todella kostean ja pehmeän tuntuiseksi. Tuota säärille tarkoitettua kokeilin nyt vasta ensimmäistä kertaa ja se on aivan ihana!! Sillä saa kunnon värin aikaan ja sävy on ihanan lämmin. Tämä on ehdoton tuote esimerkiksi ennen juhlia käytettäväksi! :)

Kuorinta-aineiden puolesta olen taas melkoinen suurkuluttaja!! Rakastan kuorinta-aineita ja etenkin juuri YR:n versiot ovat olleet poikkeuksetta ihania <3 Olen muuten säästänyt heidän ihanat kuorinta-aine purkit niiden tultua tyhjiksi:) Ne ovat käteviä säilytysrasioita kaikelle pienelle tilpehöörille. Mutta siis itseruskettavia käytettäessä on todella tärkeää aina muistaa hyvä ihon kuorinta, jotta lopputulos on mahdollisimman hyvä. Mulla ei tuota ongelmaa tämä kuorintavaihe, kun muutenkin teen sitä ahkerasti;) Rakastan kuorinnan tuomaa pehmeää tuntua iholla.

aloevera

Sain nyt myös yhteistyössä Yves Rocherin kanssa teille ihanan tarjouksen tämän kuun 15pv:ään asti!! :) Nimittäin koodilla MONA25YR saa 25% alennuksen koko tilauksesta ja kaupan päälle saa vielä tämän ihanan Aloe Vera kuorinta-aineen <3 :) Tämä über ihana ja raikkaan tuoksuinen kuorinta-aine sopii täydellisesti myös herkemmälle iholle. Näitä on tullut käytettyä jo useampi puteli ja voin todella lämpisti suositella niille, jotka tykkäävät kuoria ihoa usein! :)

Nyt on siis loistava mahdollisuus täydentää kosmetiikkakaappeja kaikella ihanalla! :)

Täällä jatketaan vielä itseruskettavien käyttöä ahkerasti, sillä kohta on käyttöä myös vähän kesäisemmille asuille;)

Yves Rocherin valikoimaan TÄÄLTÄ ja muistakaa hyödyntää 25% alekoodi MONA25YR !! :)

Winter is coming and any tanning earned during the short summer is already gone. What should we do if we still want to have some ”shade” on our skin? My answer is to use self tanning lotions.. 

I love these Yves Rocher self tanners. They have lotions and sprays which are perfect and easy to use. I took some before after pictures this time and you can see the results above. The difference is visible just after I have used these product just few times.
YR also have these great Scrubs! I love the soft feeling on the skin that they offer.
I got a sale code for you guys also! With the code MONA25YR you´ll get 25% discount from your order and the aloe vera scrub free of charge! This is a perfect change to fullfil your closet of cosmetics!

(Adlinks/Mainoslinkkejä/Tuotteet saatu yhteistyössä Yves Rocher)  

You Might Also Like

9 Comments

  • Reply
    Camilla
    1.10.2014 at 11:25

    Taisikohan sulla mennä väärinpäin kuvat tai teksti, koska vahvasti näyttää siltä, että oikealla on kuva itseruskettavan käytön jälkeen eikä ennen ;D
    Mutta anyway, tosi ihanan näköinen ja luonnollinen rusketus! Just sellanen mitä oma talvi-iho tulee kaipaamaan :) pakko siis käyttää toi alekoodi ja tilata! :)

    • Reply
      Mona
      1.10.2014 at 19:54

      Kääääk meni tosiaan nyt oikeet ja vasemmat väärinpäin :D :D Thänks korjauksesta;)
      Taitaa tää mummo olla pikkusen univajeessa tällä hetkellä, kun ei erota oikeeta ja vasenta :D
      Ja suosittelen niin lämpimästi:) Ihania tuotteita, jotka ovat kosmetiikkakaapin kulmakiviä:)

  • Reply
    merja
    1.10.2014 at 12:04

    Ja ei muuta kuin rokcheriin tilaa mars:-)

    • Reply
      Mona
      1.10.2014 at 19:54

      Hih, kyllä :D

  • Reply
    Mari
    1.10.2014 at 13:32

    Yhteistyöpostaukset ovat ok, mutta tämä oli kyllä minun makuun liian ylitsepursuava mainospostaus ja jouduin hyppäämään viimeiset tekstinpätkät ohi.

    Mielestäni mainos kääntyy itseään vastaan jos se tarjoillaan näin sokerisilla ylityssanoilla kuorrutettuna.

    • Reply
      Mona
      1.10.2014 at 19:57

      Voi pöh! :/ Mut ymmärrän kyllä sun kannan, ei kaikki vaan aina toimi. “Ylitsepursuava” on kyllä aina niin meikäläistä, oli sit kyseessä mainos tai ei ;D Se on niin syvällä ytimessä mun persoonassa et siitä on tosi vaikee päästä pois vaikka yrittäisinkin :D Mut mitään mistä en tykkää en ylitsespursuile! ;D Nää ansaitsee sen :)
      Ehkä pitäis tehdä joskus oikein kunnon päinvastainen postaus jostain mikä mua ottaa päähän tai mistä en tykkää niin näkyis sekin puoli :D Oon vaan ottanut kannan, että tuon esiin niitä ihania juttuja joista tykkään ni toki se sit saattaa vaikuttaa siltä et ihan kaikki on vaan ihanaa.. Laitan siis negis postauksen harkintaan;)
      Kiitti vielä Mari palautteesta!! Palaute on aina tervetullutta!

  • Reply
    Angelicas Closet
    1.10.2014 at 13:58

    Looks very natural!

    • Reply
      Mona
      1.10.2014 at 19:58

      These are sooooo good products <3 :)

  • Reply
    Natty
    2.10.2014 at 18:17

    Yver Rocher is my favourite ♥

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *