27.1.2015

Bangkok hotellisuositus

No niin pikkusen mennään taas ajassa taaksepäin. Nimittäin Aetas Lumpini hotelliin*, jossa vietimme meidän viisi päivää Bangkokissa. Noin yleisesti pidimme molemmat todella paljon vilkkaasta ja eläväisestä Bangkokista, joka oli meidän ensimmäinen kosketus Aasiaan. Hotellin valinta meni aivan nappiin ja se oli kyllä yksi iso tekijä reissun onnistumisessa. Lievensi mukavasti myös kulttuurishokkia, kun hotelli oli todella siisti ja viihtyisä. Lähemmin ollaan tutustuttu täkäläiseen nettikulttuuriin paremmin ja totuttu seinillä viliseviin rottiin :D

Mutta nyt Aetas Lumpinin kuviin.

bkhotelli1

Rakastan hotellien etsimistä netin syövereistä. Hintavertailua, matkustajien kokemuksia ja erilaisia kuvia on vaan niin viihdyttävä selailla. Tykkään myös ihan erityisesti lukea muiden bloggaajien ja lukijoiden suosituksia hotelleista.

Tällä kertaa täytyy kuitenkin myöntää, etten laittanut tikkua ristiin Bangkokin hotellia valitessamme. En tutustunut yhtään kaupungin karttaan, enkä ehtinyt selata juuri lainkaan hotelleja. Laitan tämän ennen matkaa vallinneen jännityksen ja kiireen piikkiin. Onneksi tämän pariskunnan toinen puolisko otti hyvin selvää niin kartasta kuin suosituksista. Eetun valitsema Aetas Lumpini oli ihana! Bangkokin hotelleissa erityisen kivaa on niiden hinta. Saimme viiden tähden hotellin noin 60€/yö.  Paikalle saavuttuamme erittäin ystävällinen respan vastaanottovirkailija ilmoitti meille vielä, että huoneemme on korotettu junior sviittiin! Kyllä kelpasi siinä väsymyksen ja jet laagin tilassa.

bkhotelli2

Huone oli todella iso ja sänky oli iiiiiiihana! Ensimmäinen päivä ja yö menikin nukkuessa jet laakia pois:D Huonolla menestyksellä sillä omalla kohdallani jet laagi kesti melkein koko viikon.

bkhotelli3bkgotelli4

Näkymät hotellin ikkunasta olivat huikeat. Kyllä kelpasi heräillä näihin tunnelmiin. Oli aika epätodellinen olo.

bkhotelli5

Hotellin aamiainen oli erinomainen. Kuvia aamiaisesta otin vain kännykällä. Muutama löytyy instagramista mm. täällä (@Monasdailystyle). Valikoima oli laaja. Lämpimiä Aasialaisia ruokia, sushia, munakasta toiveiden mukaan, leipää, pullaa, leivoksia, hedelmiä, juustoa, pannukakkua, salaattia, misokeittoa, lämmintä soijamaitoa, muroja yms yms.. Kahvikin oli hyvää! Sehän ei ole läheskään aina itsestäänselvyys hotellien aamupaloilla.

Aetas Lumpinista löytyy myös pieni kuntohuone ja uima-allas. Juoksumatolla kävimme muutaman kerran, mutta tällä reissulla altaalla makoilu jäi kokonaan. Tosin allas sijaitsi puolessa välissä rakennusta, joten se ei ollut mitä oivin auringonottoon. Meillä päivät meni hyvin pitkälle kaupunkia kierrellessä, joten aurinkoa tuli siinä samassa hyvin ihan huomaamattaan.

Yksi iso plussa hotellille oli vielä sijainti. Aivan vieressä oli metroasema ja ihana Lumpini puisto, johon oli mukava mennä treenaamaan. Eetu testasi Lumpini puiston autenttisen kuntosalinkin. Minä Kaylasin viereisellä puiston penkillä, kun en uskaltanut mennä karjuvien karvakasojen joukkoon :D

Summa summarum Bangkokin hotellivalintamme oli erittäin onnistunut ja voisin hyvin mennä samaan hotelliin uudelleen. Bangkok jätti myös hyvän fiiliksen ja meillä jäi paljon juttuja vielä toiseen kertaa. Ehkäpä tämän puolen vuoden aikana voisi tehdä vielä yhden viikonloppureissun kaupunkiin!

Aetas Lumpini löytyy mm. Hotels.com sivuilta täältä*.

Onko ruudun toisella puolella muita Aetas Lumpini hotellilla majoittuneita? Tai onko teillä kenties antaa muita hotellivinkkejä Bangkokista? :)

(*Hotels.com Adlinks/Mainoslinkkejä) 

Let´s go back in time few weeks. Our hotel in Bangkok needs to be mentioned as it was so great, one of the best price quality ratio we ever had. This five star hotel costed something like 60€ per night at was totally worth it. We were even upgraded to junior suite with awesome views. Woking up in the 23rd floor whit these views was kind of unbelievable. Everything in the hotel was great. The location was nice as the hotel was located near to metro station in a pretty quiet area near the city. The lumphini park was on the other side of the road where you were able to workout and enjoy the nature. The breakfast was good with lots of different varieties to satisfy the morning hungry. Even though it was not the best we have had. The room it self was clean and very spacious. The beds were comfortable and the bathroom awesome. I can truly recommend this hotel to everyone!

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply
    alisha
    27.1.2015 at 14:21

    Heips! Olen seuraillut blogiasi jo jonkun aikaa, mutta erityisesti nyt, kun seikkailet Kaakkois-Aasiassa!

    Tosi kiva saada Bangkokin hotellivinkkejä :) Itse olen ollut Pullman King Power hotellissa, jossa kiva allasalue (sopii myös loikoiluun), kuntosali löytyy ja aamiainen on taivaallinen. Skytrain asemalle pitää tehdä pieni kävely, mutta se ei haittaa. Toinen jossa olen ollut ja myös pitänyt paljon on Park Plaza Sukhumvit. Skytrain asema aivan vieressä, pieni kiva uima-allas ja pikkuinen kuntosali. Hyvä aaamupala myös. Montien Riverside oli taas aivan liian kaukana kaupungista, sinne en menisi uudestaan!!

    Ihanaa Malesian vaihtoa teille molemmille <3

    • Reply
      monasdailystyle
      27.1.2015 at 14:39

      Moikka Alisha!! :)
      Ja kiitos paljon kommentista, pistän nämä vinkit ehdottomasti korvan taakse seuraavaa Bangkok reissua varten!!! :)
      Ja kiitos super paljon <3 Täällä on kyllä nyt jo nautittu kokemuksesta ja innolla odotetaan koulun alkua:)

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *