5.5.2015

Arkipäivä kuvina

Jatketaan taas näillä kuvapostauksilla, kun ne usein tuntuu olevan niitä eniten tykättyjä asupostauksien lisäksi. Koulupäivä kuvina– postaus löytyy täältä. Näitä on täällä KL:ssä huomattavasti helpompi toteuttaa, kuin asupostauksia vaatimattoman vaatekaapin takia. Tosin eilen ostin melkein pakosta (kaikki housut alkaa olla rikki) uudet musta housut, joten pian luvassa ainakin yksi asupostaus! :D Kesällä aion Turussa ottaa kunnon asukuvausmaratoonin, jotta saadaan taas tuttuun tapaan asuja blogiin. Vitsit tuntuu varmaan oman vaatekaapin antimet tauon jälkeen ihan mahtavilta. Osaan varmasti iloita sata kertaa enemmän kaikista paidoista, farkuista, laukuista ja kengistä mitä olen koskaan iloinnut ennen…

Mutta nyt viime viikon torstaihin, jolloin vietimme hyvin tavallisen arkipäivän KL:ssä. Torstaisin ei ole koulua, joten ohjelmassa on lähinnä treeniä ja töiden tekoa.

This is a story of our life here in KL on a basic Thursday. No school but a lot of work to be done.

arki1

Rauhalliset aamut ilman kiirettä ovat parhaita. Herään kyllä itsestään viimeistään seitsämän tai kahdeksan aikaan, mutta rakastan silti loikoilla rauhassa sängyssä ennen aamujumppaa ja aamupalaa.

Peaceful mornings are awesome. I usually wake up before 7 am but I love to cuddle the blanket for a while before exercising or having a breakfast.

arki2

Joka aamuinen aamushotti! Omenasiiderietikkaa, appelsiinimehua ja vettä sekaisin. Täydellinen setti pitämään vatsan toiminnan kunnossa, puhdistaa ihoa ja kehoa muutenkin. Ihan paras kehon raikastaja heti aamuun! Suosittelen kokeilemaan. Tarkemmin juttua tästä ihmeaineesta löytyy Tätä ilman en voi elää!- postauksesta.

Morning shot! Apple cider vinegar, orange juice and water. Mix em´up and enjoy with a smile!

arki3arki4

Ennen aamujumppaa päädyin vielä keittämään kupin kahvia ja selailin kundalini jooga kirjaa. Yksi haaveeni on jonain päivänä kouluttautua joogaohjaajaksi. Se saa kuitenkin vielä toistaiseksi odottaa.

Before heading to downstairs on the treadmill I drank a cup of coffee and read the Kundalini yoga book. I have this dream of becoming a yoga instructor or trainer some day..

arki5

Kahvin siemailun jälkeen suuntaan alakertaan, jossa Eetu on jo treenaamassa. Itse en niin välitä uimisesta (olen surkea uimaan), mutta Eetu taas rakastaa uimista ja on ottanut meidän KL kodin uima-altaasta kaiken irti.

After the caffeine shock I went downstairs where Eetu already was swimming. I am not so into swimming but Eetu loves it has taken a full advantage of the pool.

arki6

Oma aamujumppani hoituu meidän pienen kuntosalin crossarilla. Kunnon hikipintaan ja olo on ihan paras!

Instead of treadmill I chose crosstrainer this morning.

arki7

Jumpan jälkeen aamupalaa nassuun samalla muutamia kirjoja selaillen. Rakastan selailla jo lukeamini hyviä kirjoja uudelleen. Teen niihin paljon alleviivauksia ja pieniä muistiinpanoja sinne tänne, joten niihin on kiva palata välillä.

Aamupalan jälkeen teen kotona kausiveroilmoituksen ja koitan saada tyhjennettyä sähköpostia.

After the workout I had breakfast and then it was time to start working. I start with emptying my email box and continue by making the periodical tax announcement.

arki9

Puolen päivän aikaan pakkaan tietokoneen laukkuun ja suuntaan Eetun kanssa kaupungille.

Around noon it was time to back my office and go for a lunch with Eetu.

arki10

Lounaan syömme Paviljonin Food Courtissa. Olen tykästynyt paikan keittolounaaseen, jossa saa valita tiskistä itse tuoreet ainekset lounaaseen.

We had our lunch in the foodrepublic in Pavilion. I like the soup in which I am able to choose all the ingredients by myself.

arki13

Hyvää ja ainakin melkein terveellistä! ;)

Delicious and at least almost healthy! ;)

arki12

Päivän asun yksityiskohtia.

Outfit of the day details.

arki14

Mun heikkous.. Baskin Robbins jäätelöbaari. Voi apua miten ihania jäätelöjä. Niitä kilojahan täällä maailmalla ollessa kertyi (niin kuin Ou my, olen lihonnut!– postauksessa kirjoitin) heti alkuun ja tämä jäätelöriippuvuus ei kyllä yhtään auta asiaa ;D Starbucks vielä ihan jäätelöiden vieressä on melko paha juttu… Hmmm. Itsekuria, itsekuria…

My weakness.. Baskin Robbins ice cream bar just next to Starbucks coffee. Nothing beats the coffee and ice cream combo!

arki15

Starbucksissa on tullut vietettyä täällä KL:ssä ollessa aikaa ja paljon! Siihen on yksi hyvin selkeä syy. Starbucksista löytyy lähes poikkeuksetta hyvä netti! Teen suurimman osan töistä kahviloissa, joten paikan valintaan vaikuttaa nopea ja tehokas netti. Paviljonin Starbucksin henkilökunta tietää jo tilaamatta mitä meille tulee ;D Miten niin ollaan jo aika kantiksia….?!

We have been spending a lot of time in Starbucks in KL and there is an obvious reason for that. Almost without exceptions they have a good wifi connection in the coffee shops so I have to do my work mostly out of home. The staff in the SB already knows what we´ll have and make the coffee ready for us without the order. :)

arki16

Kaupan kautta kotiin. Olen tottunut hyvään – Eetu kantaa aina kauppakassit…:) Mä tuun oman laukun kanssa perässä..

Going back home with shopping bags. I have got used too good as Eetu is always carrying the bags.

arki17

Ihan kodin hoodeilla…

Just around the corner..

arki18arki19

Vettä saa raahata niska vääränä ja se on yksi juttu mihin ei meinaa tottua. Jatkuvasti muovipulloista veden juonti tuntuu edelleen todella oudolle. Rahaakin veteen menee ihan käsittämättömän paljon. Meillä kuluu päivässä pelkästään juomavettä melkein kymmenisen litraa.

We have to carry a lot water from store and that is one thing I just can´t get used to. Drinking water from plastic containers feel weird and it is surprisingly expensive when we are drinking around ten litres of water per day.

arki20

Välppäriä. Chiasekotus taas. Tuore ananas on täällä niiiiiiin hyvää. Gabbyn kirjan selailua taas. Saan Gabbyn teksteistä aina niin paljon energiaa ja hyvän mielen.

Snack time! Chia pudding with fresh pineapple is so good. I also read Gabby´s book..

arki21

Päivän treeni numero kaksi.

Second exercise of the day.

arki22

Illalla tein itse pikaisen manikyyrin. Koitan epätoivoisesti saada omat kynnet jokseenkin järkevään kuntoon. Onneksi kesällä pääsee taas laittamaan Piritalle kauniit rakennekynnet <3 :)

In the evening I spoiled myself and made a quick manicure.

arki23

Illallisen jälkeen ajoissa nukkumaan ja sängyssä lueskelin vielä Ariannan super hyvää Thrive kirjaa. Kirja jota suosittelen todella lämpimästi! Arianna muutenkin on ihana <3

Huh, tulipas pläjäys kuvia! Mitä mieltä olette olette tällaisesta kuvapläjäyksestä? Mielummin enemmän vai vähemmän näitä?

Ihanaa tiistaita kaikille, kuullaan pian <3

After the dinner I went early to bed and read this new book by Arianna – The Thrive.

There was a lot of pictures of our basic Thursday. Do you like this kind of picture posts? More of these or not? Have a great Tuesday You all!

You Might Also Like

20 Comments

  • Reply
    Reetta V.
    5.5.2015 at 09:44

    Ihana postaus! Tästä tuli jotenkin tosi hyvä mieli. :)

    • Reply
      monasdailystyle
      5.5.2015 at 09:49

      Voi kiitos Reetta, tosi kiva kuulla :) :)

  • Reply
    Alisha
    5.5.2015 at 10:29

    Nämä kuvapläjäykset on ihan parhaita :) <3

    • Reply
      monasdailystyle
      5.5.2015 at 11:17

      Mahtavaa, super kiva kuulla <3 :) Koitan siis saada jatkossa tällaisia enemmän aikaan!

  • Reply
    Pinja
    5.5.2015 at 10:59

    Tällasia tavallisia arkipostauksia on niin kiva lukea, ehdottomasti enemmän näitä! :)

    • Reply
      monasdailystyle
      5.5.2015 at 11:18

      Tosi kiva kuulla Pinja <3 Näitä siis useammin väsäämään:)

  • Reply
    Laura
    5.5.2015 at 11:44

    Ehdottomasti lisää näitä! :)

    • Reply
      monasdailystyle
      5.5.2015 at 12:00

      Jes kiva kuulla Laura :) Ja kiitos kun jätit kommenttia:)

  • Reply
    Kristiina
    5.5.2015 at 12:06

    Oiiiiii olipas mukava postaus! Teidän arki näyttää kovin mukavalta! <3 pus

    • Reply
      monasdailystyle
      5.5.2015 at 12:38

      Kiva kun nää postaukset saa kannatusta :) haleja <3<3:)

  • Reply
    Outi Karita
    5.5.2015 at 16:54

    Mun mielestä tää oli tosi kiva postaus! :)

    • Reply
      monasdailystyle
      6.5.2015 at 01:37

      Kiitos Outi, tosi kiva kuulla :) <3

  • Reply
    LeAnn
    5.5.2015 at 19:58

    Todella kiva postaus. Mä ainakin tykkään näistä. :)

    • Reply
      monasdailystyle
      6.5.2015 at 01:37

      Jee, kiva kuulla LeAnn <3 :) Aurinkoa sinne <3

  • Reply
    Jenna
    5.5.2015 at 20:27

    Siis ei vitsit, mä pyörittelin just tänään Ruohonjuuressa omenasiiderietikka pulloa käsissäni ja mietin, että olitko se sinä vai joku muu bloggari kun sitä on kehunut. Päätin tulla kurkkaa täältä löydänkö sen postauksen ja heti olikin linkki siihen :D Loistavaa! Eli kiitos vinkistä, pitää harkita tuon ostoa sitten kun seuraavaksi taas uskallan astua Ruohonjuureen ;) Kukkaro ei oikein pitänyt tämän päivän visiitistä sinne..

    • Reply
      monasdailystyle
      6.5.2015 at 01:38

      Hih, telepatiaa! :D Ehdottomasti kannattaa laittaa testaukseen.
      Ja sama mulla aina… Ruohojuureen kauppakuitti on aina ihan järjetön:D

  • Reply
    maria
    6.5.2015 at 16:15

    Nää postaukset on ihan parhaita! Niin kiva lukea teidän arjesta siellä! :) <3

    • Reply
      monasdailystyle
      6.5.2015 at 16:54

      Kiitos murunen <3 :) :) Pitää ryhdistäytyä useammin ottamaan ihan peruskuvia päivistä:):)

  • Reply
    Irma
    6.5.2015 at 16:55

    Olen asunut myös KL:ssä ja tuli tuosta vedestä mieleen.. Pari kertaa kun olin ostamassa sellaista laatikollista vettä (9×1,5l?), sain lähikaupasta kotiinkuljetuksen ovelle asti! Kurjaa että ehkä näytin siltä etten jaksaisi kantaa, mutta kieltämättä siinä helteessä palvelu maistui ;) Hymy tuli huulille kun rupesin muistelemaan tuota!

    • Reply
      monasdailystyle
      6.5.2015 at 17:16

      Arvaa montako kertaa olen koittanut saada Eetua suostumaan, että tilattais vedet suoraan Tescosta kotiin, mut ei :D Jätkä haluaa kantaa kaikki aina ite :D

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *