14.5.2015

Next destination Sri Lanka

srilanka

Pictures, Adalmina’s Secret

Kesä lähenee ja se tarkoittaa myös sitä, että vaihtoaika lähenee loppuaan. Saimme toissa viikolla vihdoinkin varattua lennot takaisin kotiin, joka myös sinetöi meidän reissun viimeiset kohteet.

Rakas ystäväni Adalmina on hurja seikkailija ja matkustellut paljon yksinään. Hänen blogistaan olen saanut tusinoittain inspiraatiota matkustamiseen ja niin myös tähän meidän viimeiseen matkakohteeseemme nimittäin Sri Lankaan!!

Vielä emme ole aivan varmoja tulemmeko viettämään Sri Lankassa viikon vai kaksi, mutta se on varmaa, että Sri Lankasta meidän lento kohti Eurooppaa lähtee 8. heinäkuuta. Vietämme siis minun synttärit ja meidän kihlajaispäivän Sri Lankan maisemissa.

Tällä hetkellä kädet ovat aivan tupaten täynnä kouluhommia ja pientä stressiä pukkaa niiden suhteen. Kunhan saadaan kaikki pakollinen pois alta alan suunnittelemaan tarkemmin meidän viimeisiä reissuviikkoja. Adalminan blogia selaillessa pääsee hyvin fiilistelemään matkaa jo etukäteen:)

Mikäli siellä ruudun toisella puolen on Sri Lankassa matkustaneita, niin vinkit otetaan tuttuun tapaan kiitollisena vastaan! :)

You Might Also Like

9 Comments

  • Reply
    Johanna
    14.5.2015 at 17:23

    Sri Lanka on ihana!! Ihmiset on niin ystävällisiä :) Unawatuna on ihana pieni rantakylä.

    • Reply
      monasdailystyle
      17.5.2015 at 14:38

      Vitsit samalla odottaa, että pääsee jo reissuun, mutta toisaalta super haikea olo, kun se on tämän ajan viiminen…Ja kiitos vinkistä, laitan Unawatun mieleen!! :) <3

  • Reply
    Ansku
    15.5.2015 at 08:09

    Hei ihanaa, Sri Lanka on kiva! Olin siellä muutamia vuosia sitten. Muistan itse viihtyneeni mm. Tangallessa. Blogissani on maasta hiukan juttuja kyllä :)

    • Reply
      monasdailystyle
      17.5.2015 at 14:39

      Oi mahtavaa, tuun kurkkimaan <3<3<3 :)

  • Reply
    Laura
    16.5.2015 at 11:24

    Meillä oli Sri Lankassa suomea puhuva ja Suomessa asunut kuljettaja/matkaopas Brasad. Voin lähettää yhteystiedot spostitse, jos haluat.

  • Reply
    Sanna
    18.5.2015 at 15:54

    Hei Mona!
    Asun itse Colombossa ja Sri Lanka muutenkin tullut melkoisen tutuksi. Jos on mitaan kysymyksia tai kaipaat vinkkeja, minuun saa yhteyden reservations@yakatours.com sahkopostin kautta.

    • Reply
      monasdailystyle
      18.5.2015 at 16:05

      Hei ihan mahtavaa, kiva kun laitoit viestiä! :) Laitan sulle pikimiten mailia tulemaan!

  • Reply
    Sofia
    27.5.2015 at 22:59

    Kommentti tulee nyt myöhässä, mutta toivottavasti näet tämän silti. :) Unawatuna on kiva pieni kylä, jossa kannattaa käydä. Whale watching oli todella mieleenpainuva kokemus, nähtiin monta valasta ja paljon delfiinejä. Tosin kokemus on vähän tuurista kiinni tällöin. Tissamaharaman jeeppisafari oli todella hauskaa sekin, nähtiin todella paljon eläimiä ja luonto oli todella kaunista. Sri Lankassa ainaki Mirissan kylässä on käsittääkseni hyvät mahdollisuudet yöpyä paikallisten kotona, itse olimme nimenomaan Mirissassa tällaisessa majoituksessa. Ainakin muutama vuosi sitten Sri Lanka oli vielä aika koskemattoman oloinen, missään ei ollut jättimäisiä turistihotelleja tai isoja turistilaumoja. Bussilla matkustaminen oli myös oma seikkailunsa, yleensä vauhtia löytyi, ovet oli auki ja kyydistä saattoi joutua hyppäämään ilman että bussi pysähtyi kunnolla ollenkaan. Tosi hyvää reissua!

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *