4.11.2015

ESSENA O’NEILL lopetti sosiaalisen median | Minun ajatuksia somesta

Tällä viikolla on taas kuohunut sosiaalisen median puolella. Nuori ja todella kaunis Essena O’neill lopetti oman super suositun somen pyörittämisen ja teki videon siitä miten some pilaa ihmisten elämän.

Somevastaisia kamppiksia tulee aina aika ajoin erilaisissa muodoissa. Hyvä niin. Ne herättävät ajattelemaan ja muistuttavat oikean elämän tärkeydestä ja nimenomaan siitä, että sosiaalinen media voi olla hyvin tuhoava.

Minussa itsessäni aihe ei alkuun herättänyt paljon tunteita. Vilkaisin juttua nopeasti tutun sen linkitettyä facebookkiin. Sama juttu alkoi kuitenkin nousta jatkuvasti esiin fb:ssä ja muualla mediassa, joten otin aikaa istua alas ja tutustuin Essenan sivuille (täällä) ja kuuntelin myös hänen videoitaan. Mielenkiinto heräsi samalla enemmän ja päätin tarttua aiheeseen myös täällä blogissa.

Päädyin tällä kertaa pohtimaan sosiaalisen median tuomaa painetta videon muodossa Youtuben puolella.

Kertokaahan mitä te ajattelette tästä aiheesta? Paljon jäi vielä asioita sanomatta ja monta juttua vielä muhimaan mieleen, joten jatketaan keskustelua kommenttiboksin puolella! :)

Follow on FACEBOOK  // BLOGLOVIN // INSTAGRAM

You Might Also Like

14 Comments

  • Reply
    emmi
    4.11.2015 at 19:33

    Tosi hyvä video!!! oot huippu!!!!!! <3

    • Reply
      monasdailystyle
      4.11.2015 at 19:36

      Sä oot Emmi huippu <3 <3 <3

  • Reply
    Iris
    4.11.2015 at 20:11

    Aivan sairaan hyvin puhut tossa videossa! Ite oon huomannut, kuinka sosiaalinen media ja esimerkiksi instagramin seuraaja määrä määrittelevät ihmisten tärkeyttä ja sitä kuinka suosittu on, erityisesti nuorten keskuudessa. Itse olen vasta 17 vuotias, mutta ainakin mua alkaa heti ahdistamaan sellainen täydellisyyden tavoittelu ja se kuinka ne seuraajat ja se kuinka hienon kuvan oot saanut itsestäsi määrittelevät sut ihmisenä. Ja niinkun sanoit itekkin, ne kuvat eivät kerro kaikkea siellä takana. Itse saan myös paljon inspiraatiota kauniista kuvista, koska maailmassa on niin paljon kauniita asioita, joista tulisi nauttia ja tietyllä tavalla ne kuvat muistuttavat näistä asioista aina välillä. Tottakai paras tapa nauttia elämstä on mennä ja kokea. Itse anakin pyrin siihen! :) Mutta kiitos sulle tosta videosta, oot ihana!! Tuli itelle hirmu hyvä fiilis kun kuuntelin. :) Hyvää syksyn jatkoa!

    • Reply
      monasdailystyle
      4.11.2015 at 20:15

      Kiitos Iris ihanasta palautteesta <3 Ja ihana kuulla, että osaat nuorena nähdä asioiden oikean laidan ja nauttia somesta oikealla tavalla:) Nimenomaan siihen elämästä nauttimiseen kannattaa panostaa <3 Ja jos somessa oleminen tuottaa ahdistusta niin ehdottomasti silloin se kannattaa jättää vähemmälle ja koittaa vaikka myöhemmin uudelleen. Elämä on ihan liian lyhyt kuluttaakseen aikaa johonkin mikä tuottaa huonoa mieltä. Some osaa olla tosi kiva juttu, kun sen ymmärtää ottaa oikealla tavalla :) Ihanaa syksyä sullekin Iris <3 <3

      • Reply
        Iris
        4.11.2015 at 20:18

        Niimpä aivan totta!! <3

        • Reply
          monasdailystyle
          4.11.2015 at 20:21

          <3 :)

  • Reply
    J
    4.11.2015 at 20:44

    Erittäin hyvin puhut videolla! Oon hyvin paljon samaa mieltä sun kanssa monista asioista. Juurikin tuo että some ei ole läpeensä paha, vaan pitää juurikin oppia ymmärtämään se mikä on totta eikä lähteä vertaamaan itseään millään tasolla “somejulkkiksiin”. Itse olen vasta 18 vuotias ja kokenut hyvin nuoresta iästä alkaen ulkonäköpaineita, kuten varmasti moni muukin. Viimeisen vuoden aikana olen kuitenkin pakottanut itseäni vähentämään esimerkiksi kuvien postailua instagramiin koska eräässä vaiheessa mulla oli jonkunlainen tarve saada sitä huomiota ja tykkäyksiä omiin kuviin. Kerran petyin syvästi ja poistin yhden kuvan koska se ei saanut 300 tykkääjän rajaa rikki. Jälkeenpäin kun miettii, asia kuulostaa täysin naurettavalta mutta silloin se oli kova paikka. Onneksi oon kuitenkin päässyt tästä vaiheesta elämässä yli.. Se oli oikeasti stressaavaa!

    • Reply
      monasdailystyle
      5.11.2015 at 08:18

      Kiitos J <3
      Todella hyvä, että oot tiedostanut somen aiheuttaman ulkonäköpaineen ja oikeasti tarttunut asiaaa vähentämällä kuvien postailua. Et ole ainut joka on kuvia poistellut "vähäisten" tykkäyksien takia. Tosi hyvä, että kuitenkin olet tiedostanut, että se lähtee vaan omasta mielestä se ajatatus, ettei riitä. Sellainen itsekriittisyys todellakin luo stressiä ja aiheuttaa arkeen negatiivisuutta. Asioita on hyvä kääntää aina välillä toisinpäin. Juuri tuo sinunkin mainitsemasi kuvien postailun vähentäminen. Tehdä sitä vain silloin kun siitä aidosti tulee hyvä fiilis:) Ja kannattaapa haastaa itsensä vaikka tykkäämään jokaisen sinun kuvasta tykänneen kuvia;) Silloin huomaat sen, että et itsekään määritä kuvasta tykänneitä ihmisinä heidän kuviensa perusteella. Instatilin ja visuaalisen ilmeen varmastikin, mutta se ei kuitenkaan ole se ihminen siellä taustalla kokonaisuudessaan.
      Ihanaa syksyä sulle ja muista, että olet ihana oli kuvilla sitten 0 tai yli 300 tykkää <3 :)

  • Reply
    siiiirpa
    4.11.2015 at 21:32

    Ihanaa, että tästä aiheesta vihdoin puhutaan kunnolla. Itse osaa jo suhtautua suht. järkevästi someen ja tunnistaa hetken milloin aika tehdä jotain. Esimerkiksi muistan, kun itselle alkoi tulla ahdistus kaikista niistä täydellisistä urheilullisista kropista ja miljoonista ruokavalio- ja liikuntavinkeistä, joita ei mitenkään voi kaikkia noudattaa. Silloin ymmärsin päivittää listaa niistä käyttäjistä, joita seuraan ja kohta sen jälkeen ahdistus lähtikin pois. Näiden keskustelujen ja nostojen avulla ehkä nuoretkin oppivat tunnistamaan, milloin täytyy muuttaa omaa some käyttäytymistä.

    Muistan, kun instagrammia eivät käyttäneet vielä monet ja seurattiin pääsääntöisesti omia kavereita, niin kaikki päivittelivät usein arkisia ja hauskoja kuvia. Sellaisesta sosiaalisesta mediasta tykkään todella paljon. Tietysti tykkään myös kaikista niistä kauniista inspiraatio ja motivaatio kuvista, mutta ne ovat mielestäni vieneet liikaa tilaa. Nykyään huomaa, ettei monet kaverit päivittele enää usein tai usein päivittävät ainoastaan ne joiden kuvat ovat niitä “täydellisiä”. Itsessäkin huomaa, että päivittää instagrammia tosi harvoin. Monesti ehkä haluaisi päivittää jotain ihan nättiä, kivaa, hauskaa, mutta ei sitten päivitäkään, koska ne omat kuvat eivät ole täydellisen aseteltuja, täydellisestä kuvakulmasta, täydellisen hyvä laatuisia ja kaikin puolin täydellisiä. Vaikka tiedostaakin, ettei omien kuvien tarvisikaan olla täydellisiä, sillä minulle some ei ole työväline enkä tee sillä rahaa enkä ole someammattilainen, niin silti tuntuu ettei voi päivittää niitä realistisempia kuvia, mikä on super tylsää ja johtaa siihen, että somessa ei ole mitään muuta kuin niitä täydellisiä kuvia.

    Meni jo ajatukset ja lauseet ihan solmuun, mutta mielenkiinnolla seuraan keskustelua! :)

    • Reply
      monasdailystyle
      5.11.2015 at 08:23

      Se on just näin – siinä vaiheessa, kun huomaa jonkin ahdistavan ja aiheuttavan enemmän stressiä ja ahdistusta hyvänmielen ja inspiraation sijaan on aika kääntää sivua. Mä olen niin tyytyväinen, että tällainen nuori nainen on saanut näin vaikuttavan homman aikaan, koska ihan varmasti monet avaa silmänsä aivan eri tavalla. Mulla itselläni on teini-ikäinen pikkusisko ja toivon todella koko sydämeni pohjasta, että hän oppii sosiaalisen median tuomat ilot ja pystyy sivuuttamaan sen tuomat huonot puolet. Itse ehkä saatan olla tässä vaiheessa hänelle hieman vanha asioista paapattaja, mutta Essenan kaltaiset nuoret naiset ovat aivan loistava mielen herättäjä.
      Hih, tosiaan instan ekoista kuvista on tultu vähän eteenpäin ja homma on ihan eri svääreissä :D Pitääkin rullailla omaa tiliä joku päivä alas ja katsoa mitä muutoksia on tehty :D
      Ja hei tietkö, Snapchat on kyllä sun kuvailujen mukaan sulle just täydellinen some!! Ootko jo siellä??? SInne ei paljon kiillotettuja kuvia laiteta vaan homma on tosi rentoa ja viimeistelemätöntä. Tykkään itse siitä tosi paljon vaikka aina ei tietty riitä snäppäilyyn joka päivä tai muiden mystorien selailuun. Silloin tällöin se on kuitenkin ihan huippua ajanvietettä ja kivaa ystävien ja vähän muidenkin stalkkailua ;)
      Kiitos paljon sulle kommentista <3 Tää on tosi tärkee aihe :)

  • Reply
    Sanna/Beauty Box
    4.11.2015 at 21:38

    Hyvä video ja puhut kyllä asiaa. Joskus olisi hyvä ottaa vaikka muutama päivä ilman sosiaalista mediaa ja keskittyä ihan muihin juttuihin. Some on todella koukuttava.

    http://www.beautyboxblog.com/

  • Reply
    Julia
    5.11.2015 at 09:14

    Oot aivan huippu! Oon viime aikoina samaistunut suhun ihan täysillä ja nyökkäillyt vaan lukiessani tai kuunnellassani sun juttuja.
    Se ajatus, mikä mulla on sosiaalisesta mediasta ja nuorista on ylipäätään se, ettei nuoret vain ymmärrä, eivätkä toisaalta tiedä minkälainen bisnes siellä taustalla on. Toisaalta ymmärrän tämän, sillä sosiaalinen media on meille aluksi esitelty työkaluna, jolla pitää yhteyttä muihin. Se bisnes on tullut vasta myöhemmin kuvioihin salakavalasti mukaan.
    En tiedä miten medialukutaitoa nykyään opetetaan koulussa, mutta toivon, että koko somemaailman otettaisiin tässä myös huomioon. Hieman myös pelkään sitä, että vanhemmatkaan eivät välttämättä ymmärrä sitä “vaaraa”, joka näissä kanavissa on.

    Kuulin eilen hyvän ajatuksen, joka kyllä kosketti ja laittoi ajattelemaan. Tämähän on loppujen lopuksi aivan totta. “Emmehän me vertaile missään muissakaan asioita ammattilaisiin, miksi me tehdään sitä sosiaalisessa mediassa?”

    Itse huomaan, että nykyään lähetän mieluummin viestinä ystävälleni sen kuvan, jonka aikaisemmin olisin laittanu esimerkiksi Instagramiin.

  • Reply
    ida
    5.11.2015 at 12:22

    Kiitos ihanasta videosta jälleen! :)

    Minulle tämä somepaine on erittäin tuttua, mutta ei niin että en ymmärtäisi kuvien aitoutta/epäaitoutta, vaan vertailun mielessä.
    Kun ihmiset laittavat jatkuvasti kuvia kaikesta mitä heidän elämässään tapahtuu saattaa helposti tulla kiittämätön olo omasta ihanasta arjestaan. Siitä tulee riittämätön ja mitätön olo, kun katselee miten muut ehtivät viikossa tekemään vaikka mitä. Totuushan on, että ennen niiden kuvien katselua olin usein täydellisen tyytyväinen elämääni! :D

    Siispä tein päätöksen että saan katsoa facebookia vain kerran viikossa, ja se on auttanut. Instagramissa seuraan vain minulle iloa tuottavia tahoja. Tosin nyt kun suurinosa kavereista on “löytänyt” minut sieltäkin en juuri käytä enää sitäkään.
    Oma vinkkini on, että kannattaa tarkkailla sitä tunnetta mikä jonkun ihmisen kuvista tulee. Jos kuvista tulee ahdistus tai riittämätön tunne ei itseään kannata jäädä kiusaamaan.

  • Reply
    Pauliina
    5.11.2015 at 14:27

    Vouuu Mona, tää oli ihan sairaan hyvä!

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *