11.1.2016

For every body by Jutta

* Kaupallinen kampanja: K-CitymarketFor every body by Jutta *

Treenivaatteet ovat minulle motivaation lähteen lisäksi tärkeitä toiminnallisuutensa puolesta. Haluan treenata niin, että vaatteet tukevat suoritusta ja ovat mukavia päällä. K-Citymarket For every body by Jutta mallisto onkin onnistunut loistavasti tässä. Testiin saamani vaatteet ovat pirteiden väriensä lisäksi miellyttäviä päällä ja niissä on mukana persoonallisia yksityiskohtia. Moni haluaa pitää esimerkiksi kännykkää mukana salilla ajastimen virkaa ajamassa ja näissä pitkissä topeissa on hauskat omat lokeronsa puhelimelle.

Itse paljon kotona treenaavana arvostan myös erityisen paljon malliston kuntoiluvälineitä. Ne ovat hinnaltaan todella edullisia ja niillä onnistuu tekemään monipuolisia treenejä. Mikäli olet siis pohtinut pienen salin hankintaa kotiin niin kannattaa kurkata uuden For every body by Jutta malliston valikoimaa. Kotona on esimerkiksi todella helppo käyttää joogamattoa, putkirullaa, eri painoisia kahvakuulia, treenikuminauhaa ja käsipainoja. Nämä kaikki vievät vain vähän tilaa, joten ne on myös hyvä vaihtoehto pieneen kotiin. :)

yoga1.1

Kyselin viime viikolla mikä motivoi teitä liikkumaan 3 x What motivates me to workout – postauksessa. Iso kiitos kaikille kommentoineille ja arvontaan osallistuneille. Teidän kommentteja on ollut kiva lukea pitkin viikkoa ja olen saanut niistä itsellekin lisää virtaa! :)

Keräsin tähän muutamia tsempiksi ja motivaatioksi. Ihan mahtava asenne teillä kaikilla!! <3 :)

Huippuihanaa treenata ystävien tai poikaystävän kanssa ja vaihtaa samalla kuulumisia ja tsempata toinen toista.

*

Ystävät ja kanssa treenaajat – Jaettu jaksamattomuus puolittuu ja yhdessä tsempattu on kuin kaksoisvoitto

*

Se kun huomaa että pyörä kulkee alla kevyesti, tankoon saa lisätä rautaa ja suoritustekniikat paranevat.

*

Kiireisen työpäivän jälkeen olisi helpompi jäädä sohvalle mutta kun lähtee liikkeelle niin olo treenin jälkeen on voittamaton!

*

Mikään ei ole mahtavampi fiilis kuin se kun makaa ihan reporankana & hikisenä lattialla venyttelemässä vaikka tehokkaan HIIT-tunnin jälkeen.

*

sSe tunne jaksaa aina heikoillakin hetkillä nostaa sohvalta edes pienelle happihyppelylle! Ehkä näin iänmyötä osaa hellittää sitä ainaista suorittamista, ja keskittyä myös aidosti nauttimaan ;)

*

Olen alkanut ajatella liikuntaa pitkällä tähtäimellä, jos nyt nuorena ottaa liikunnan kiinteäksi osaksi elämää, on varmaa isommat todennäköisyydet että sitten vanhanakin jaksaa kävellä omin jaloin :)

*

Lisäksi tunnustan, että treenivaatteilla on myös merkitystä… ;)

yoga1.2

Viime viikolla järjestetty arvonta on nyt päättynyt ja on aika julkaista lahjakortin voittaja. Aurinkoisen Nanan ja Metallisydämen blogeissa skabat vielä jatkuu, joten kannaa käydä tsekkaamassa Jutta juttuja myös heidän sivuiltaan! :) Kamppiksessa ovat myöhemmin mukana myös PT Vatanen, Monna treenaa! ja Jonna1983, joten myös heidän blogejaan kannattaa pitää silmällä!! :)

Tällä kertaa lahjakortti menee Jennille, joka jätti seuraavan kommentin:

Minua motivoi liikkumaan se hyvänolon tunne ja onnistumisen kokemukset, joita liikunnasta saa! Lisäksi liikunta auttaa pitämään kehoni paremmassa kunnossa: se auttaa pudottamaan painoa mutta auttaa myös selkä- ja niskavaivojen ehkäisyssä.

Onnea Jennille ja iso kiitos kaikille osallistumisesta! <3

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply
    lumi
    11.1.2016 at 15:03

    Kokeilin alle puoli vuotta astangajoogaa ja totesin, että ei ole minun lajini. En vaan jaksannut enää niitä iänikuisia pyllistyksiä aina samassa järjestyksessä. En muutenkaan ole ihminen joka liikkuu pelkästään liikunnan vuoksi. Tarvitsen lajin, joka koukutttaa muusta syystä niin voimakkaasti, etten edes huomaa harrastavani liikuntaa. Onneksi olen löytänyt lajini: baletti. Eiköhän siinä tule kehonhallintaa, voimatreeniä ja kestävyysharjoittelua ihan sopivassa määrin, varsinkin edistyneemmillä tasoilla. Lisäksi hyötyliikuntaa.
    Mutta meitä on moneen junaan…. kaikki liikunta kuitenkin on parempi kun ei mitään.
    Liikuntavaatteissa mielestäni on tärkeeää, että ne ovat liikuntalajiin soveltuvat, ei niiden merkki. Mutta suotavaa on, että kestävät 60 asteen pesua. Todellisuudessa liikuntavaatteet yleensä kestävät sitä, vaikka siinä pesuohjelapussa lukisi jotain muuta.

    • Reply
      monasdailystyle
      15.1.2016 at 18:29

      Oi mun tuttu juuri kehui myös, että on aivan hurahtanut balettiin ja aina odottaa oikein tunteja :)
      Ihanaa, kun kaikille löytyy kaikkea. Aina pitäisi uskaltaa kokeilla eri lajeja, jotta löytää itselleen sen kaikkein mieluisimman :)
      Kiitos Lumi kommentistasi :)

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *