13.3.2016

Krakow food: HAMSA hummus & happiness

hamsa

Ihanaa sunnuntaita kaikille!! <3 Toivottavasti teidän viikonloppu on sujunut mukavasti. Täällä on muutama päivä otettu nyt iisimmin. Ensimmäinen arkisempi viikko on takana ja huomaan miten stressin laskettua kroppa sanoo stop. Perjantaina nousi vähän lämpöä ja nukuin tuon päivän. Nyt olo alkaa olla taas normaali. Teki hyvää oikeasti pysähtyä kunnolla ja levätä.

Eilen käytiin Eetun uusien kolleegoiden kanssa syömässä isolla porukalla. On ihan mahtavaa miten kaikki ovat ottaneet meidät “uudet tulokkaat” täällä vastaan:) Niin ihana tutustua uusiin mielenkiintoisiin ihmisiin ja kuulla erilaisia tarinoita miten kukin on Krakovaan päätynyt. Uskon täällä asumisen tuovan ihan hurjasti kokemuksia ja uusia ihmisiä ympärille.

Mutta nyt takaisin ruoka-aiheeseen niin kuin otsikko ja kuvatkin kertoo. Ruoka on meille molemmille Eetun kanssa ihan hurjan tärkeä osa eri maiden kulttuuria, joten odotamme todella innolla, että pääsemme kiertämään täällä uusia ravintoloita. Itselleni oli alkuun jopa hieman ennakkoluuloja Puolan ruokaa kohtaan ja moni mainitsi, että ruuasta en välttämättä tule täällä pitämään. So wrong! Heti ensimmäisellä viikolla on todettu, ettei Krakovan ruoka ole pelkästään makkaraa:D Täältä löytyy mitä vain, eikä tähän astisista ravintoloista ole tarvinnut pettyä yhteenkään. Omien ennakkoluulojen takia ajattelinkin aloittaa pienen Krakow food – sarjan ja kirjoittaa mahdollisimman monesta onnistuneesta ravintolasta tänne blogiinkin, jotta saadaan vinkit jakoon!:) Toivottavasti näistä on siis apua ja vinkkiä mikäli tänne Krakovaan matkustatte. Ja otan tietysti myös teiltä hyviä ravintolasuosituksia vastaan!;)

hamsa8

Lauantaina vuorossa oli HAMSA hummus & happiness ravintolan testaus, jota on paljon arvosteluissa kehuttu. Ravintolan facebook sivut löytyvät täältä ja menu täältä.

Ravintola sijaitsee upeassa vanhassa rakennuksessa Kazimiersissa ja tilat ovat itsessään näkemisen ja kokemisen arvoiset. Arkkitehtuuri on yksi Krakovan upeimmista puolista ja on saanut ainakin minut todella rakastumaan tähän kaupunkiin.

hamsa7

HAMSA hummus & happiness ravintola tarjoaa useita erilaisia hummuksia ja itse testasin niistä kahta laatua. Dried tomato- hummusta sekä a la abu gosh- hummusta, joka on ns tavallinen hummus. Kummatkin olivat hyviä, mutta erityisesti tuo tomaattinen versio oli omaan mieleeni. Pääruuaksi söin Arabic cheese salaatin, joka oli ihanan raikas verigreippeineen.

Monet seurueessamme otti ison Mezz setin jaettavaksi. Näitä olivat siis kuvissa näkyvät upeat käden muotoiset tarjoiluastiat, joihin sai itse valita täytteet. Seuraavalla kerralla, kun vierailemme HAMSA hummus & happiness ravintolassa aion ehdottomasti ottaa tuollaisen setin ;)

hamsa6
hamsa5
hamsa2hamsa3
hamsa4

Tätä paikkaa suosittelen lämpimästi kaikille hummuksen ystäville. Drinkkilistalta sai tilattua myös terveellisiä kurkuma/punakaali-mehuja, jotka ainakin minulle oli iso plussa nyt, kun mehustin ja blenderi odottavat vielä Suomessa tänne tuloaan! :)

Onko siellä ruudun toisella puolella joku testannut jo tämän kivan ravintolan?:)

Mikäli teillä tulee jotain erityisiä postaustoiveita Krakovasta niin laitattehan kommenttia! :)

Aikaisempia postauksia:

NÄIN SAAT TUUHEUTTA PITKIIN HIUKSIIN
5 TIPS TO HELP MANAGE STRESS
MATTOPOHDINTAA
OSTOSTEN ESITTELY
RIPPED WHITE JEANS

You Might Also Like

1 Comment

  • Reply
    Erica
    13.3.2016 at 11:11

    Oi oi oi… näyttää niin herkulliselta, alkoi ihan hirmuisesti tehdä mieli jotain meze-ateriaa ! :)

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *