14.4.2016

Kehutaan

kind

Rakastan ihmisiä, joilla on taito antaa palautetta sekä positiivista että negatiivista. Mutta erityisesti kehuja antavat säteilevät ympärilleen rakkautta ja positiivisuutta.

Minun pikkuveljeni on loistava palautteenantaja. Hän on aina ollut. Pieni pottatukkainen söpöliini sai aina jokaisen kanssa kuulijansa hymyilemaan ystävällisillä sanoillaan ja sympaattisuudellaan (paitsi yhtä kertaa lukuunottamatta lääkärin odotustilassa tokaistessaan eräästä todella isohiuksisesta naisesta – ISKÄ, onpa ruma nainen).  Tänä päivänä tuo pottatukkainen söpöliini alkaa olla jo raavas mies, mutta sympaattisuus ja sydämellisyys ovat jäänyt hänen sisäänsä. Pikkuveljelläni on taito, jota todella arvostan. Hänellä on auktoriteetti, jota muut kunnioittaa, mutta  samaan aikaan hänellä on niin lämmin sydän, jolle moni sulaa. Uskon näiden kahden ominaisuuden tuovan mukanaan paljon kunnioitusta ja menestystä. Näitä ominaisuuksia tarvitaan niin johtajilta, kuin ystäviltä.

Pikkuveljeni Krakovan vierailun aikana keskustelimme pitkän tovin siitä mitkä olivat meidän jokaisen vahvuuksia ja hyviä puolia. Kerroimme vuorotellen toisistamme kaikki mieleen tulevat kehut. Tiedättekö tämän yltiöpositiivisen keskustelun jälkeen ei voinut mennä, kuin hyvällä mielellä nukkumaan. Se, että olit kuullut itsestäsi muiden mielestä monta ihanaa asiaa ja se, että olit itse keskittynyt rakkaiden ihmisten niihin upeimpiin ja rakastettavimpiin puoliin tuntui ihan hurjan hyvälle. Alkuun voi tuntua teennäiseltä alkaa vain vuolaasti kehumaan toista. Olet nätti, sinulla on upeat hiukset, olet hurjan viisas, osaat upeasti puhua englantia, olet maailman sydämellisin… Alkukankeuden jälkeen kehumista ei kuitenkaan enää malttaisi olla lopettamatta.

Muista pahaa puhuminen ja etenkin juoruaminen EI KOSKAAN aiheuta hyvää mieltä kenellekään, eikä varsinkaan pahaa puhujalle. Sen sijaan kehujen viljeleminen levittää positiivista mieltä ympärilleen sadettimen tavoin. Se vain leviää ja leviää, eikä hyvän mielen jatkumista voi estää.

Tahdonkin siis tänään kannustaa kaikkia kehumaan ympärillä olevia ihmisiä. Niin rakkaita perheenjäseniä, kuin tuntemattomiakin. Muistakaa myös joka päivä kehua itseänne! Onnellisuus ja hyvinvointi lähtee pohjimmiltaan siitä miten me puhumme ensin itsellemme. <3

Olen kiitollinen teistä jokaisesta ja teidän voimaannuttavista kommenteista ja sanoista. Moni teistä on levittänyt täällä blogissa jo kohta seitsämän vuoden ajan positiivisuutta ja se on suuri lahja, josta olen saanut energiaa ja voimaa joka päivä. Kiitos.

Ihanaa kohta alkavaa viikonloppua rakkaat <3

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply
    Marissa
    14.4.2016 at 19:35

    Voi miten mullakin tulee aina niin hyvä mieli kun joku kehuu spontaanista toista esimerkiksi vaatteista tai antaa vaikka palautetta töissä. Meidän reissulla on ollut tosi kiva huomata, miten täällä etelämmässä ihmiset kehuu paljon herkemmin ja on ihan normaalia sanoa, että ootpas sä nätti! Nainen naiselle esim. Suomessa sitä ei näe, enemmän sitä juoruilua. Varmaan monissa muissa maissa sama juttu, en sano ettäkö Suomi olisi täysin katkera ja ikävä, mutta avoimuudessa ja positiivisuudessa ero on suuri. Samalla itsekin tykkää kehua enemmän ääneen, kun se ei aiheuta kummastusta :)

    Kivaa viikonloppua sinnekin! päivän kehuna voisin sanoa, että sulla on aina kauniita kuvia :)

    • Reply
      monasdailystyle
      25.4.2016 at 18:39

      Ihana Marissa, kiitos <3 :) Kuvien kanssa sitä on tullut itse ihan hurjan kriittisesti.. Pitäisi muistaa kurkkia vanhoja kuvia aina välillä niin muistaisi että eikähön sitä jotain ole tapahtunut 7 vuodessa :D
      Ihanaa viikkoa sinne suuntaan <3 <3

  • Reply
    Erica
    15.4.2016 at 10:37

    Ihana idea! Koitan itsekin viljellä kehuja, olivat ne sitten pinnallisia tai niitä vähän perustavampaa laatua olevia. Kehuista tulee niin hyvä mieli kummallekin :) Tuollaista negatiivista vatvomista ja haukkumista en ole koskaan jaksanut, enkä nykyään jaksa yhtään edes kuunnella moista. Huomaan ystäväpiirini muokkautuneen sen jälkeen kun ymmärsin, ettei sellaisten ihmisten kanssa tarvitse viettää aikaa. :)

    • Reply
      monasdailystyle
      15.4.2016 at 17:54

      Loistava päätös. Ympärillään kannattaa pitää ihmisiä joista saa voimaa ja energiaa:) Sitähän sanotaan, että olet sekoitus viittä lähimpää ihmistä, joiden kanssa olet eniten tekemisissä. Nämä ihmiset kannattaa valita tarkoin;)

  • Reply
    Janika
    15.4.2016 at 11:06

    Mona, en oo ennen kommentoinu mutta nyt en enaa estele itteeni. Oot kylla niin symppiksen olonen tyyppi ettei koskaan. Sun positiivisen energian tuntee pelkan kirjoituksen muidossakin etten voi ees kuvitella mimmonen oot luonnossa :)
    Oon ite talla hetkella Intiassa (oon ollu reppureissaamassa ja ulkomailla toissa kohta 3 vuotta) ja vaikka reissatessa hyvinvointi (syodaan mita on, uni karsii..) ja muutenkin terveys ei aina oo ekana mielessa paikasta toiseen ravatessa. Sun blogista saa aina kivoja vinkkeja ja pirteeta energiaa ♡ Kiitos siita :)

    • Reply
      monasdailystyle
      15.4.2016 at 17:50

      KIITOS ihana Janika, että nyt jätit kommenttia ja teit mun päivän <3 :) Kyllä kuule positiivi kumpuaa sieltä sun kirjoituksesta. Ja wau, kuulostaa aivan mahtavalle! Intia on muuten mun maalistalla korkealla, mutten ole vielä käynyt, koska haluan sinne ehdottomasti pidemmäksi aikaa kerralla. Mielellään vähintään kuukaudeksi. En malta odottaa, että pääsen jossain vaiheessa toteuttamaan tätä haavetta :) Meinaatko itse olla pitkään vielä Intiassa?

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *