14.7.2016

Kesä Suomessa

Tästä se lähtee! Nimittäin kesä Suomessa! Huomenna on aikainen herätys ja aamulento Helsinkiin. Iltapäivästä olenkin jo Turussa ja pääsen lounastamaan rakkaitten kanssa Turun kaduille. Ihan parhautta. Tosin vielä asteen verran paremman huomisesta tekisi se, että Eetu tulisi myös mukaan. Hän tulee kuitenkin hieman myöhemmin Suomeen perässä.

Suomeen

Nyt on siis matkalaukku pakattu. Ei muuten ollut  helppoa pakata melkein kahden kuukauden reissuun. Erityisesti kosmetiikan kanssa tuotti melkoista tuskaa. Olisin halunnut ottaa kaiken mukaan :D Onneksi Suomen päästä saa tietysti kaiken hankittua.

Mutta häämeikit pitäisi nyt olla kosteusvoidetta ja huulipunaa lukuunottamatta aikalailla päätettynä ja hankittuna. Ai niin peiteväri menee myös vaihtoon ja sen ajattelin hakea ensi viikolla Stockalta.

Häämeikkiä testaillaan vielä rakkaan ystäväni kanssa toivottavasti viimeistään ensi viikolla. Hyvin neutraalilla ja turvallisella linjalla tosin mennään, joten mitään isoja ylläreitä häämeikkiin ei tule :D Mutta kestävä sen tietysti olla pitää. Olenkin hankkinut melkoiset tökötit meikin alle ja päälle. Näistä varmasti tarkempaa postausta, kun päästään ystäväni kanssa kunnolla meikkauspuuhiin. Voisin itseasiassa suostutella häntä vaikka videolle aiheesta! Katsotaan;)

Nyt kuitenkin unta ja aamulla ennen viittä ylös.

Huomenna nähdään Turku!!! <3

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply
    Saara
    16.7.2016 at 10:04

    Hei Mona!

    Olen lähdössä tiistaina Krakowaan muutaman päivän lomalle. Reissulla olisi tarkoitus myös tehdä ostoksia.
    Onko kaupungissa varsinaista ostoskatua? tai paikkaa minne suuret ketjuliikkeet ovat sijoittuneet?
    Millainen hintaso vaatteilla ja kengillä on? Esimerkiksi Niken tennarit.

    • Reply
      Mona
      17.7.2016 at 11:51

      Moikka Saara!!! :) Oi aivan ihanaa, nauti Krakovasta <3 <3 Suosittelen melkeinpä Krakowska ostostoskeskusta. Siellä on tosi paljon kivoja kauppoja ja koko ostarilla saa kyllä aikaa kulumaan enemmän kuin tarpeeksi :D Hintataso vaatteiden ja kenkien osalta on aika sama mitä Suomessa. Kosmetiikkaa saa reilusti edullisemmin, kun suuntaat esim apteekkien yhteydessä oleviin kemppareihin:) Aivan ihanaa matkaa!!

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *