16.9.2016

Vierashuoneen muodonmuutos

Home sweet home! Krakovan kodin esittely jatkuu meidän vierashuoneen muutoksella. Kotimme on melkein samankokoinen, kuin Turun kotimme oli, mutta tässä on kolme huonetta. Makuuhuoneita löytyy kaksi ja olohuone on yhdistettynä keittiöön. Huoneiden lisäksi on iso aula ja eteinen. Melko erikoinen pohja siis, etenkin Suomen asuntoihin verrattuna. Vierashuone oli alkujaan suuri toiveeni, muttemme pitäneet sitä pakollisena. Näin myöhemmin voin sanoa olevani todella tyytyväinen siihen, että kodista löytyy oma huone ja sänky vieraille.

Vierashuone

Vierahuone toimii samalla myös minun walk in closettina. Avara vaatehuone aukeaa vierashuoneen päädystä ja sen toiselle puolella on vielä pieni parveke sisäpihalle päin.

Alkujaan vierashuone oli hyvin pelkistetty. Seinällä oli meidän tänne muuttaessa kyllä yksi iso taulu, mutta se ei liiemmin miellyttänyt minun silmääni, joten otin sen hyvin äkkiä pois :D Nyt olisikin listalla uusien raikkaiden taulujen hankinta vierashuoneeseen.

Pientä ehostusta vierashuoneeseen lisäsin Ikean peilillä, vaaterekillä ja tuolilla, jonka päälle laitoin myös Ikeasta hankitun tekotaljan. Näiden pienten huonekalujen lisäksi ehdoton ilmeen piristäjä oli uudet Ellokselta saamani vuodevaatteet.

Tässä kuva huoneen ovelta ennen ja jälkeen.

vierashuone-ennen-ja-ja%cc%88lkeen

Ja vielä vaatehuoneen nurkalta kuvattuna ennen ja jälkeen.

vierashuone-ennen-ja-ja%cc%88lkeen12

Vaaterekki tuo mukavasti pehmeyttä sisustukseen ja siihen voi koota myös valmiiksi seuraavan päivän asun odottamaan. Helpottaa kummasti, jos on kiireinen aamu. Vieraiden ollessa meillä voi vaaterekin tyhjentää ja jättää henkarit vieraiden vaatteita varten.

Vierashuone

(*adlinks)

Vierassänkyyn valitsin ihanaakin ihanamman Leah*- pussilakanasetin valkoisena. Materiaali on niin käsittämättömän pehmeää ja ihanan tuntuista, ettei omat ylistyssanat riitä. Nämä* luovat todellista luksusta ja vieraille tulee aivan hotellitunne sänkyyn pujahtaessa. Leah*- pussilakanasetti on hankittava myös meidän tuplaleveään peittoon. Iso iso suositus. Tällainen klassinen ja laadukas setti on myös loistava lahjaidea kenelle vaan, erityisesti omaan kotiin muuttavalle. Itse suosin aina valkoisia petivaatteita, jolloin niiden peseminen on helppoa ja vaivatonta, kun lakanapyykit ovat aina samanväristä. Ainut ISO miinus tässä asiassa on Eetun atooppinen ja kuiva iho. Tyynyliinojen veritahrat nenäverenvuodon takia ovat todella todella hankalia tahroja saada pois!:/ Vinkkejä tähän otetaan mielellään vastaan.

Iso valkoinen Dena*- päiväpeitto sopii ympäri vuoden vierassänkyyn ja tuo mukavaa pehmeyttä kokonaisuuteen. Koko olisi saanut olla inan pienempi, koska meidän vierassänky on matala. Jenkkisänkyyn Dena* olisi täydellinen. Tykkään erityisesti päiväpeiton tikkikuviosta.

Sängyn petauksen ja kutsuvan ilmeen viimeistelee tietysti valtava tyynykasa sekä laadukas Gripsholm torkkupeitto*, joka on 100%:sta villaa. Tiedän, että tulen itse hengailemaan erityisesti talvella päikkäreiden merkeissä vierashuoneen puolella;) Harmaat jakardikuvioiset tyynynpäälliset* ovat myös ylellisen Gripsholmin* ja vaaleanpunainen* söpöläinen puolestaan Ellos Home* mallistoa.  Jakardikuvioiset ovat hemmottelevan pehmeää 100%:sta puuvillaa ja ylellisen materiaalin lisäksi ne ovat myös monikäyttöiset. Neuletyynynpäällinen on nimittäin toiselta puolelta vastakkaisilla väreillä tehty.

Vierashuone

Vierashuone

Näissä kuvissa rekissä näkyy vain vaatteita ja lattialla Jimmy Choo kenkälaatikko, mutta lisäsin vielä myöhemmin pienen Louis Vuitton Eva clutch laukun roikkumaan ensimmäiseen henkariin, sekä lisäksi mustat avokkaat kenkälaatikon päälle. Tuolin päällä on päivittäin vaihtuvia laukkuja, jotka ovat eniten käytössä. Nyt siinä on tovin ollut Mulberryn Medium Lily. Laukuista lisää voi kurkkia Top 5 laukkuesittely: Chanel & 4 muuta suosikkia – videosta.

Vierashuone

Vierashuone

Vierashuoneeseen siirtämäni Ikean peili oli aikaisemmin makuuhuoneessa, mutta käytännöllisempi se on heti vaatehuoneen vieressä. Meidän oma makuuhuone tuntuukin nyt kovin tyhjältä, joten se on seuraavaksi sisustusvuorossa.

Vierashuone

Vierashuone

Vierashuone

Vierashuone

Vierashuone

Vierashuone

Vierashuone

Vierashuone

Mitä mieltä olette vierashuoneen saamasta muodonmuutoksesta? Entä onko teillä antaa vinkkejä millaiset taulut sopisi seinille? Pohdin myös pientä pöytää tai lipastoa jollekin seinälle, jotta saataisiin enemmän säilytystilaa, mutta ideat ovat sen suhteen ihan hukassa. Ehkä päädyn vain hankkimaan meidän oman makuuhuoneen puolelle toisen lipaston.. Myös parveke kaipaa kipeästi pientä pöytää ja tuolia, mutta toistaiseksi ei ole vielä tullut (Ikeassa) vastaan sopivaa. Pikku hiljaa hyvää tulee;) Nyt ulkomailla asuessa sisustamisen huono puoli on siinä, ettei oikein tiedä miten pitkään tulee maassa olemaan ja myös se, että miten helppoa on sitten muuttaa, jos on hankkinut isoja huonekaluja.

Onneksi kuitenkin tekstiileillä sisustaminen on helpompaa ja niillä saa ihan valtavasti aikaiseksi! :) Itse olen aina ollut hurahtanut sisustustyynyihin. Kaikki aikaisemman kodin sisustustyynyt tuli annettua pois, joten nyt “täytyy” taas metsästää uusia. Ellos, H&M Home, Zara Home ja Ikea ovat loistavia sisustustyynyn metsästäjien apajia;) Täällä Krakovassa olen myös tutustunut Home & You kauppaan, joka on todella kiva! :)

You Might Also Like

8 Comments

  • Reply
    Salla (@sallashome)
    16.9.2016 at 17:01

    Oi, miten kaunista teillä on siellä! <3 Ihanan avaran ja valoisan sisustuksen oot tehnyt sinne!

    • Reply
      Mona
      16.9.2016 at 17:32

      Kiitos Salla <3 <3 On muuten jännä, että tätä kotia on tosi vaikea kuvata:O Jotenkin tuntuu, että kuvissa näyttää paljon pienemmälle ja myös ei niin valoisalle. Ehkä siksi, kun on nimenomaan erilliset huoneet, eikä yhtä isoa tilaa, johon Suomessa totuin :D

      • Reply
        Salla (@sallashome)
        17.9.2016 at 07:49

        Hyvinhän tuo onnistui! Mutta joo, tiedän tunteen :D Ja jos kuvaa tosi valkoista huonetta laajakulmaobjektiivilla, niin sitten on joka kuvassa harmaat reunat :D Kuvasitko sä tän millä objektiivilla? Näyttää tosi hyvältä!!

        • Reply
          Mona
          17.9.2016 at 09:09

          Kodin kuvaaminen on kyllä haastavaa. Juuri noiden valkoisten reunojen kanssa oon mäkin kamppaillut, mutta aikanaan löysin lightroomista hyvän vinkin saada korjattua ne lens corrections työkalulla! :)
          Nää on kuvattu mega ihanalla 12mm 2.0 objektiivilla:)

  • Reply
    Kristiina
    16.9.2016 at 18:50

    Toi ovi, ihana! Kaunis ja valoisa vierashuone. Torkkupeitto. kyllä se niin on, että harmaa saa mun sydämen aina tykyttämään.
    Ihanaa viikonloppua! Mä vietän vapaani spr:n lipaskerääjänä. Pus

    • Reply
      Mona
      16.9.2016 at 20:01

      Mäkin tykkään kovasti näistä ovista. Keittiössä on tällaiset pariovet :)
      Ja jep täällä myös harmaan rakastaja ;D Mahtava tapa viettää viikonloppua, sä se vaan jaat kyllä aina rakkautta ja välittämistä ympärillesi <3 <3
      Pus!

  • Reply
    Outi Karita
    18.9.2016 at 17:20

    Kyllä kelpaa vieraiden majoittua, ihanan valoisaa :)

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *