4.10.2016

Todellisia muistoja

Tietoinen läsnäolo ja meditaatio ovat iso osa omaa arkeani. Niiden ottaminen osaksi jokaista päivää ovat tuoneet paljon kärsivällisyyttä ja ymmärrystä erilaisia tunteita kohtaan. Jokainen kohtaa elämässä sekä positiivisia että negatiivisia asioita. Kaikkein tärkeintä on oppia ymmärtämään ja hyväksymään omat tunteensa. Meditaatio on auttanut juuri tässä asiassa.

Mainitsin jo aikaisemmin Tietoinen läsnäolo kirjasta Tee jotakin mukavaa – postauksessa. Tällä kertaa poimin kirjasta Jäitkö kiinni menneeseen vai elätkö nyt? – kappaleesta kohdan, jossa käsiteltiin muistoja. Kappale oli mielestäni todella koskettava ja herätti taas ajattelemaan tietoisen läsnöolon tärkeyttä.

raining

Tässä poimittuna pieni tehtävä kirjan kappaleesta:

Listaan alle sanoja. Katso niitä ja ajattele jotakin tositapahtumaa, joka tulee mieleesi jokaisen sanan kohdalla. Pidä mielessä tai kirjoita muistiin, mitä tapahtui. Sillä ei ole merkitystä tapahtuiko se kauan sitten vai hiljattain, mutta se ei ole saanut kestää päivää pidempään.

Mieti, koska tunsit itsesi

  • Onnelliseksi
  • Pitkästyneeksi
  • Helpottuneeksi
  • Toivottomaksi
  • Innostuneeksi
  • Epäonnistuneeksi
  • Yksinäiseksi
  • Surulliseksi
  • Onnekkaaksi
  • Rentoutuneeksi

Keräsin tähän omia muistojani näiden sanojen takaa,

  • Tunsin itseni erityisen onnelliseksi, kun Eetu kosi minua Venetsiassa vanhan sillan kupeessa. Eetun polvistuessa muistan, etten saanut kunnolla henkeä, kun olin niin liikuttunat ja onnellinen. Lämpö valtasi koko kehon ja sydämen niin vahvasti, etten voinut muuta kuin itkeä.
  • Tunsin itseni äärimmäisen pitkästyneeksi, kun seisoimme Kuala Lumpurin lentokentän passintarkastusjonossa Vietnamin matkan jälkeen. Jono kulki ihan tuskaisen hitaasti ja olin todella väsynyt.
  • Tunsin itseni todella toivottomaksi, kun asuin 5 viikko Ruotsissa ja äitini soitti minulle tuona aikana. Hän oli ollut jo pitkään todella sairas. Puhelimessa äiti kertoi, ettei vieläkään tiedetä mikä hänellä on, mutta nyt oli selvinnyt, että lääkärit epäilivät jo syöpää. Tuona hetkenä en tiennyt mitä olisin tehnyt, kun olin kaukana kotoa enkä päässyt äidin lähelle heti.
  • Tunsin itseni epäonnistuneeksi, kun kuulin, etten päässyt opiskelemaan yhteiskuntatieteellisen ja jäin jäin vaan puolen pisteen päähän rajasta. Luin tulokset toimistolla töissä ja aloin itkemään ihan hysteerisesti.
  • Tunsin itseni yksinäiseksi, kun menin Englannissa au pairina ollessani ensimmäistä kertaa yksin baariin (muiden painostuksesta, jotta tutustuisin ihmisiin). Jännitin puhua englantia ja ikävöin kaikkia ystäviäni Suomessa.
  • Tunsin itseni äärimmäisen surulliseksi, kun jouduin hyvästelemään koirani Donnan.
  • Tunsin itseni onnekkaaksi, kun olimme Helsinki-Vantaan kentällä ja odotimme lähtöä kohti puolen vuoden Aasian reissua. Perheen lisäksi meitä tuli vielä illalla saattamaan kaksi rakasta ystävääni. Koin, etten voisi olla enää onnekkaampi. Olin lähdössä rakastamani ihmisen kanssa pitkälle matkalle toteuttamaan yhteisiä unelmia ja rakkaat ystävät olivat vielä meitä saattamassa tälle ikumuistoiselle matkalle.
  • Tunsin itseni rentoutuneeksi, kun heräsin Malesiassa Cameron Highlandsissa hyvin nukutun yön jälkeen hotellihuoneessa ja joogasin ikkunan vieressä viidakko maisemissa. Aamu oli vasta sarastamassa ja ulkoa kuului ainoastaan lintujen laulua.

Kirjassa pyritään siis kiinnittämään tämän tehtävän kautta huomiota siihen miten muisti toimii. Usein stressi ja kiireet saavat aikaan sen, että muistaa tiettyjä tunteita hyvin yleisellä tasolla ja yksinkertaistaa tunteita. Tätä kutsutaan myös yliyleistäväksi muistiksi. Kirjassa puhutaan myös siitä, että monelle voi olla hyvin vaikeaa saada mieleen mitään konkreettisia muistoja yllä olevasta sanalistasta. Tämä on hyvä muistutus siitä, että välillä on oikeasti hyvä pysähtyä hetkeksi. Kuuntelee juuri kyseistä hetkeä ja tunnetta. Todelliset muistot syntyy vahvasta läsnäolosta ja hetkessä elämisestä. Hyvistä ja huonoista tunteista. Elämä koostuu tunteiden kirjosta, ne ovat meidän jokaisen rikkaus. 

Ihanaa ja rakkauden täyteistä tiistaita ja viikkoa kaikille. ♥

Lähde ja tehtävä: Mark Williams & Danny Penman, Tietoinen läsnäolo – löydä rauha kiireen keskellä

You Might Also Like

3 Comments

  • Reply
    Outi Karita
    6.10.2016 at 18:41

    Vaikuttaa kyllä mielenkiintoiselta kirjalta ja hyvä poiminta tämä tehtävä. Äkkiseltään sitä ajattelisi, että ei oo vaikea sanoa noihin jotain, mutta yllättävän vaikeaa se voi kuitenkin olla…

    • Reply
      Mona
      6.10.2016 at 18:53

      Suosittelen tota kirjaa tosi tosi lämpimästi. Yksi mun lemppareista!! :)

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *