25.1.2017

Kuitujen saannin tärkeydestä


Kuitujen saannin tärkeydestä

Terveellinen ruokavalio on ollut kiinnostukseni kohteena jo ties miten pitkään, mutta nyt raskaana ollessa ruokavalio on saanut entistäkin suuremman merkityksen. Minulle ruokavaliossa tärkeää on monipuolisuus ja myös puhtaus. Suosimme mahdollisuuksien mukaan aina luomua, jolloin ruuassa on mahdollisimman vähän torjunta-ainejäämiä. Onkin mahtavaa miten paljon valikoima luomuruuan puolella on viimeisten parin vuoden aikana kasvanut! Suomessa vieraillessa saa ihailla ruokakauppojen luomuhyllyjä.

Raskaana ollessa on paljon huomioon otettavia seikkoja ruokavaliossa, yhtenä hyvin tärkeänä kulmakivenä täälläkin jo monta kertaa paasaamani kuidut. Minulle kuidut ovat olleet merkittävässä roolissa ensin suoliston parantamisessa ja nyt raskaana ollessa kuitujen tärkeys korostuu suoliston hyvässä toiminnassa. Monia raskaana olevia vaivaa erityisesti loppuraskaudesta ummetus, jolloin kuitujen saanti korostuu entisestään.  Kuidut ovat kuitenkin kinkkinen aihe sillä kaikille ei sovi kaikki. Erityistä huomiota kannattaa kiinnittää siihen millaisista lähteistä kuituja saa.

Vaasan Koulunäkki Luomu 100% Ruis on valmistettu luonnonmukaisesti viljellyistä täysjyväruisjauhoista, eikä niissä ole siis käytetty lainkaan vehnäjauhoja. Tällöin ravintosisältö on parempi ja kuitujen määrä korkea. Täysjyväruis sisältää hitaita hiilihydraatteja, jotka ovat verensokerin kannalta todella hyviä. Hitaat hiilihydraatit ei aiheuta korkeita piikkejä, joita puolestaan vehnäjauhoja sisältävät tuotteet helposti tekevät. Vaasan Koulunäkki Luomu 100% Ruis ei myöskään sisällä lainkaan lisäaineita. Kuidun lähteenä nämä näkkileivät ovat loistavia! Yksi viipale Vaasan Koulunäkki Luomu 100% Ruisia sisältää jo 12% koko päivän saantisuosituksesta (Suomessa suositus naisilla 25g).

Kuitujen saannin tärkeydestä

Niin muiden ravintoaineiden, kuin kuidunkin kannalta suosin aina monipuolisia lähteitä. Vaasan luomunäkkileivät lukeutuu ehdottomasti kuidun lähteisiin, joita suosittelen lämpimästi. Sitä paitsi nämä ovat ihan tajuttoman hyviä! Näkkärit ovatkin saaneet paikkansa raskaushimojeni listalla;) Päälle laitan voita, avokadoa, suolaa ja pippuria – yksinkertaista, mutta parasta mitä tiedän. Näkkäreistä onkin muodostunut raskauden aikana yksi helppo ja nopea välipala, jolla olo pysyy hyvänä. Välipaljon merkitys on nimittäin nyt ollut todella suuressa roolissa, jotta pahan olon saa pidettyä kurissa ja nälän poissa.

Kuitujen saannin tärkeydestä

Kuiduista puhuttaessa haluan aina muistuttaa, että jos ruokavalio on entuudestaan sisältänyt niitä hyvin vähän kannattaa kuitujen käytön lisääminen aloittaa varovasti. Tottumaton maha voi kertoa mielipiteensä liian nopealle kuitujen lisäämiselle. Jos vatsa on hyvin herkkä kuiduille voi koittaa lisätä noin 5 grammaa kuituja muutaman päivän välein ja pikkuhiljaa vatsan tottuessa lisätä määrää. Kuituja lisätessä on myös hurjan tärkeää muistaa juoda riittävästi vettä. Vähintään muutama litra päivässä.

Minulle on aikaisemmin hyvinä kuitujen lähteinä aiheuttanut ruis, kaura ja palkokasvit helposti vatsavaivoja, mutta pieninä määrinä silloin tällöin vatsa kestää niitä hyvin ja ajan kanssa on myös tottunut niihin paremmin. Tämä toisaalta pitää huolen myös siitä, että pyrin käyttämään mahdollisimman monipuolisesti eri ravintolähteitä myös kuidun saannissa.

Kuitujen saannin tärkeydestä

Kuitujen saannin tärkeydestä

Hyviä kuidun lähteitä on esimerkiksi:

• Luomu täysjyväviljat 
• Kasvikset
• Kotimaiset marjat
• Kuivahedelmät
• Luomu pähkinät ja siemenet
• Chiasiemenet
• Laadukkaat kuitulisät

Keräsin tähän vielä muutaman tärpin niille, jotka ovat vasta aloittamassa kuitujen lisäämisen ruokavalioon. Näillä askeleilla on hyvä lähteä liikkeelle:

Vinkit kuitujen käytön lisäämiseen

1. Muista juoda paljon vettä!

2. Käytä monipuolisesti ja mahdollisimman puhtaita raaka-aineita

3. Suosi luomua

4. Hidasta syömistä!

5. Aloita kuitujen lisääminen pienestä määrästä ja lisää vähitellen vatsaa kuunnellen

Huomenna blogiin tulossa lupaamani koko viikon ruokapäiväkirja!:) Ruokapäiväkirjan pitäminen on hyvä keino tarkistaa oman ruokavalion tilanne ja tsekata löytyykö tarvetta juuri esimerkiksi kuidun lisäämiselle. Nykyään on hurjasti erilaisia sovelluksia joihin voi rustailla päivän syömisiä ylös ja sovelluksia jotka myös laskee ruuasta saatavat ravintoaineet.

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *