2.3.2017

Näin teet toimivan aarrekartan

Olen puhunut monesti täällä blogissa haaveiden ja unelmien tärkeydestä. Saan niistä paljon energiaa ja virtaa. Haluan elää hetkessä ja nauttia asioista nyt, mutta myös unelmoida tulevaisuudesta. Unelmien laatiminen ja niitä kohti kulkeminen ei poissulje matkasta nauttimisesta. Unelmia kohti kurottaminen omalla kohdallani lisää myös hetkessä elämisen tärkeyttä. Unelmat muistuttaa siitä, että meillä jokaisella on vain yksi elämä, joten miksi käyttää aikaa surkutteluun ja paikalleen jämähtämiseen, kun voi tehdä pieniä asioita joka päivä, jotta suuretkin unelmat voisi vielä joskus toteutua.

Minulle yksi iso ja konkreettinen tapa pitää kiinni unelmista ja kulkea niitä kohti on aarrekartta. Olen jo monta vuotta tehnyt itselleni aarrekarttoja. Päivitän niitä aina uusien unelmien mukaan ja pyrin lisäämään joukkoon niin pieniä kuin isojakin asioita. Monet asiat aarrekartoistani on käynyt toteen. Millainen sitten on hyvä aarrekartta ja miten koota sellainen? Keräsin tähän 5 askelta siihen miten kannattaa edetä oman aarrekartan rakentamisen kanssa.

Näin teet toimivan aarrekartan

5 askelta toimivan aarrekartan luomiseen

1. Listaa kaikki tavoitteet ja unelmat

Ensin kannattaa tehdä konkreettinen unelmalista elämän eri osa-alueilta. Anna itsellesi aikaa haaveilla ja unelmoida. Uppoudu ihaniin asioihin ja mieti unelmia sen kautta, että mikä tahansa on mahdollista. Älä jätä mitään pois minkä kuvittelet olevan mahdotonta. Kirjoita itsellesi rajattomasti ylös kaikkea sitä mitä juuri sinä haluat omaan elämääsi.

Mieti mitä arvostat elämässä, mitä uusia taitoja haluisit oppia ja ennen kaikkea miten haluat tuntea?

Kun olet saanut kirjoitettua pitkän listan mitään pois jättämättä laita asioita kategorioihin. Mitkä asiat haluat toteutuvan seuraavan vuoden aikana, mitkä asiat seuraavan viiden vuoden aikana ja mitkä taas seuraavan kymmenen vuoden aikana.

2. Suunnittele aarrekartan teema

Aarrekarttoja voi tehdä niin monta kuin haluat. Suunnittele etukäteen teetkö kartan, jossa on unelmia, jotka haluat saavuttaa lyhyen ajan sisällä vai aarrekartan, jossa on kaikki isoimmatkin unelmat listattuna. Voit tietysti myös sekoittaa pienempiä ja isompia tavoitteita samaan aarrekarttaan, mutta tehokkaimman aarrekartan saat luotua, kun mukana on aina asioita, jotka ovat saavutettavassasi lähitulevaisuudessa.

Mieti siis valmiiksi voisiko aarrekarttasi teema olla jokin seuraavista:

Aarrekartta tarkoista unelmista ja asioista, joita haluat

Esimerkiksi:
»Juoksen maratoonin x.x.xx mennessä.
»Olen saanut säästettyä säästötililleni xxx € määrän.
»Olen elämäni parhaimmassa kunnossa ja saavuttanut tavoitepainoni xx kiloa.
»Olen onnellisessa parisuhteessa täydellisen ihmisen kanssa (ja tarkka kuvaus siitä millainen unelmien kumppanisi on).
»Olen saanut säästettyä rahat unelmalomaani varten (ja tarkka kuvaus siitä millainen ja missä unelmalomasi on).
»Olen täysin velaton x.x.xx mennessä.
»Olen unelmaduunissani (ja tarkka kuvaus siitä millainen unelmatyösi on).
»Olen perustanut oman yrityksen ja tarkka kuvaus siitä millainen oma yrityksesi on.

Yleinen aarrekartta, jossa on kuvattuna tunteet, joita haluat lisää elämääsi

Esimerkkejä:
»Kuvia hymyilevistä ja onnellisista ihmisistä
»Erilaisia affirmaatioita ja mantroja, joiden mukaan haluat elää ja tuntea
»Kuvia liikunnasta, ruuasta tai maisemista, jotka kannustavat sinua voimaan hyvin

Aarrekartta yhdestä tarkasta unelmastasi

Esimerkiksi:

» Unelmamatkasi
Kokoa aarrekartta täyteen unelmalomaasi liittyviä asioita. Pohdi tarkkaan mitä sinun tulee tehdä, jotta unelmamatka toteutuu. Listaa tärkeät asiat ylös positiivisesti aarrekarttaan. Laske summa, joka sinulla täytyy olla säästettynä matkaa varten ja kirjoita se selvästi ylös aarrekarttaan: Minulla on säästössä xxx €:a.

Listaa myös tarkasti mikä on unelmamatkasi kohde ja missä haluat majoittua matkan ajan. Listaa ylös myös kenen kanssa haluat matkan tehdä. Ole mahdollisimman tarkka kaiken suhteen ja tee aarrekartasta niin selkeä ja valmis suunnitelma, ettei mitään jää huomaamatta. Mitä tarkempi sen parempi.

3. Kerää materiaali

Nyt kun tiedät millaisen aarrekartan aiot tehdä voit alkaa etsiä materiaalia aarrekartan konkreettista valmistamista varten. Aarrekartan luomista varten tarvitset kyniä, paperia, kehykset, kartonki, lehtiä yms. Voit myös tulostaa kuvia netistä. Pinterest on täydellinen paikka etsiä loistavaa materiaalia aarrekarttaa varten.

Pidä aarrekartan teema mielessäsi materiaalia etsiessä. Mieti myös missä aiot säilyttää aarrekarttaasi. Minulle on tärkeää, että aarrekartta sopii myös visuaalisesti ympäristöön. Kaunista aarrekarttaa on ilo katsella joka päivä. Voit käyttää aarrekartan taustana pelkästään kartonkia tai voit hankkia erilliset kehykset aarrekarttaa varten.

Käy läpi tekemääsi unelmalistaasi siitä mitä haluat aarrekarttaasi sisällyttää ja nauti materiaalin keräämisestä. Tämä osuus on iso osa aarrekartan tekoa. Lehtien selaaminen unelmat mielessä on todella rentouttavaa ja hyvän mielen puuhaa. Nauti siis joka hetkestä ja ime itseesi kutkuttava fiilis, jonka unelmien ajatteleminen tuottaa.

Uusimman oman aarrekarttani kokosin Pinterestista poimituista kuvista ja sain aarrekartasta juuri sellaisen, kuin mielessäni etukäteen näin.

4. Opettele käyttämään aarrekarttaa

Aarrekartan tekeminen jo itsessään on erittäin toimiva tapa aktivoida omaa mieltä unelmien suhteen, mutta paljon vahvemmin saat aarrekartan toimimaan, kun osaat käyttää sitä myös jatkossa oikein. Aseta aarrekarttasi paikkaan, josta näät sen joka päivä. Itse tykkään pitää aarrekartan paikassa, josta nään sen heti herättyäni ja viimeisenä ennen nukkumaan menoa. Pyrin myös päivittäin pysähtymään katsomaan aarrekarttaa. Käyn läpi kevyesti jokaisen kohdan aarrekartasta sen enempää sitä pohtimatta. Otan myös aina kuvan uusimmasta aarrekartastani. Mikäli olen liikenteessä voin vilkaista nopeasti unelmiani ja jo pelkän aarrekartan näkeminen saa hyvälle tuulelle. Monesti sanon myös ääneen asioita, jotka ovat aarrekartassani. Sanon asiat aina niin, kuin ne olisi jo tapahtuneet. Esimerkiksi jos aarrekartassani on unelma omasta kodista, sanon itselleni ääneen: Olen kiitollinen upeasta unelmieni kodista.

5. Pidä kiitollisuuspäiväkirjaa

Yllä olevien lisäksi vahvistan aarrekartan toimivuutta vielä kiitollisuuspäiväkirjalla. Kirjaan itselleni päivittäin ylös asioita, joista saan olla kiitollinen. Pyrin olemaan listattavien asioiden kanssa hyvin yksityiskohtainen ja keskityn löytämään jokaisesta päivästä pieniäkin asioita, joista olla kiitollinen. Näiden asioiden lisäksi kirjaan ylös myös aarrekartastani löytyviä unelmia ja kirjoitan ne ylös, niin kuin ne olisi jo tapahtunut. Kuulostaa hölmöltä, mutta on ainakin omalla kohdallani toiminut hämmästyttävän hyvin. Alitajunta alkaa todella toimia niin, kuin nämä asiat olisi jo saavutettu ja ne tulevat todeksi tulevaisuudessa. Kiitollisuuspäiväkirjaa pitäessä saa tuplattua aarrekartan toimivuuden. Unelmat ja tavoitteet pysyy mielessä joka päivä.

Sitten vaan omaa aarrekarttaa askartelemaan! Toivottavasti saitte tästä inspiraatiota oman aarrekartan tekoon. Unelmia ja tavoitteita kohti joka hetkestä nauttien. ♥

MAINOS:

Lukemalla voit oppia ja innostua myös aivan uudella tavalla asioista.

Kuuntele kaikki suosituimmat äänikirjat Bookbeat kautta 2 viikkoa maksutta täältä! ❤ (etu uusille asiakkaille)

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply
    Selja
    2.3.2017 at 15:48

    Kiitos, tämän postauksen tieto tulee käyttöön ja tarpeeseen :) Kiva saada aarrekartan tekoon “lihaa luiden ympärille”, niin tulee mietittyä tarkasti ja riittävän kauas ja samalla tehtyä ajatustyötä.

    Ihanaa torstaita!

    http://www.itsselja.com

    • Reply
      Mona
      2.3.2017 at 16:00

      Kiitos Selja palautteesta <3 :) Mahtavaa, että tästä oli inspistä aarrekartan tekoon:)
      Ihan huippua ja energistä torstaita myös sinne. <3

  • Reply
    Joanne
    3.3.2017 at 08:20

    Eksyin blogiisi pitkästä aikaa ja miellyttävä yllätys tämä postaus aarrekartasta. Saanko kysyä että oletko kovinkin henkinen? :) Olen itse alkanut elää tietoisempaa elämää muutama vuosi takaperin ja tällaiset asiat kiinnostavat kovasti.
    Ihanaa kuulla että olet onnistunut luomaan unelma-elämääsi todeksi! Kaikkea ihanaa sinulle ja perheellesi sekä tietysti paljon onnea raskauteen <3

    • Reply
      Mona
      3.3.2017 at 16:03

      Kiva kun eksyit Joanne :) <3
      Ja totta kai saa kysyä. Riippuu vähän mitä tarkoitat henkisyydellä, mutta kyllä jossain sanan muodossa olen ehdottomasti henkinen:) En niinkään, että kävisin kirkossa yms, mutta noin niinkuin muuten ajattelen asioita aika "henkisesti" :) Onpas vaikea selittää...
      Ja kiitos suuresti lämpimistä sanoistasi <3 <3 :) Sinulle myös kaikkea ihanaa ja kiitos, kun jätit kommenttia<3

  • Reply
    Katja
    10.3.2017 at 08:40

    Kiitos ihanasta postaukesta! <3

    • Reply
      Mona
      10.3.2017 at 10:14

      Mahtava kuulla, että tykkäsit <3 <3 :) Kiitos Katja, kun sä puolestasi jaksat ilahduttaa kommenteilla <3

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *