4.4.2017

Lisäravinteet raskauden aikana

Lisäravinteet raskauden aikana

* Kaupallinen yhteistyö, Bioteekki & hyvinvointisitueksi.fi

Yksilöllisen ruokavalion ja lisäravinteiden merkitys kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin osana ovat olleet jo kauan kiinnostukseni kohteina. Raskaana ollessani nämä asiat ovat itselleni entistä tärkeämpiä ja pääsin nyt ilokseni tekemään yhteistyötä huikean hyvinvointisitueksi.fi sivuston kanssa. Bioteekin toimittamaa hyvinvointisitueksi.fi sivustolta löytyy paljon hyvää ja ajankohtaista tietoa lisäravinteista ja hyvinvoinnista. Minun kirjoitukseni ravitsemuksesta ja ravintolisistä raskauden aikana löytyy nyt myös sivuilta. Jutun pääset lukemaan kokonaisuudessaan täältä.

Lisäravinteet raskauden aikana

Lisäravinteet raskauden aikana

Vitamiinien ja hivenaineiden tarve kasvaa raskauden aikana, joten jokaisen odottavan äidin on hyvä pohtia lisäravinteiden käyttöä terveellisen ja monipuolisen ruokavalion tukena. Itselleni oli heti raskauden alusta asti selvää, että panostan koko raskauden ajan laadukkaisiin lisäravinteisiin ja teen niihin aina tarpeen mukaan muutoksia. Uskon, että juuri lisäravinteilla on ollut iso merkitys terveenä pysymisessä. Toivon myös, että lisäravinteilla on monipuolisen ruokavalion ohella positiivinen vaikutus vauvan normaaliin kehitykseen sekä vahvan vastustuskyvyn luomiseen. Kaikkien lisäravinteiden kanssa tulee tietysti olla tarkkana erityisesti raskauden aikana ja kannattaakin aina varmistaa omasta neuvolasta tai lääkäriltä lisäravinteiden käyttö. Tärkeää on myös huomioida, että lisäravinteilla voi olla vaikutusta raskauden eri vaiheissa. Esimerkiksi rautaa suositellaan käytettäväksi vasta ensimmäisen kolmanneksen jälkeen ja kalaöljyjen kanssa puolestaan kannattaa pitää taukoa noin kuukausi ennen laskettua-aikaa.

Oma listani lisäravinteiden osalta raskauden aikana näyttää seuraavalta.

♥  Monivitamiini

♥ Probiootit

♥ Foolihappo

♥ D-vitamiini

♥ Rauta

♥ Magnesium

♥ Omega- 3

Lisäravinteet raskauden aikana

Muita hyviä valmisteita, joiden käytöstä voi olla hyötyä raskauden aikana:

♥ Kuitulisät

♥ Piihappogeeli

♥ Marjarouheet

Kaikkia lisäravinteita en siis käytä koko raskautta, vaan osaa kuureittain ja tarpeen vaatiessa. Minulle tärkeää on panostaa laadukkaisiin lisäravinteisiin sekä olla tarkka annostusten kanssa. Oma huomio tulee myös antaa ajankohdalle, jolloin ottaa lisäravinteet. Tarkoitukseni on tehdä vielä “Raskausajan ruokavalio ja lisäravinteet” teemalla Youtubeen videosarja lisäravinteiden ja ruokavalion hyödyistä sekä omista kokemuksistani niiden saralla. Listalla on jo ainakin pohdintaa gluteenittomasta ruokavaliosta raskauden aikana, probiooteista sekä omega-3 rasvahapoista. Mikäli teillä tulee erillisiä toiveita tietystä lisäravinteesta tai ruokavaliosta, niin laitattehan kommenttia tulemaan! :)

Ravitsemus ja ravintolisät raskauden aikana – postaus löytyy hyvinvointisitueksi.fi sivustolta kokonaisuudessaan täällä.

Onko muilla odottavilla äideillä lisäravinteet käytössä ruokavalion tukena ja jos niin mitä lisäravinteita olette päätyneet käyttämään?:)

You Might Also Like

11 Comments

  • Reply
    Ida Thomsen
    4.4.2017 at 16:14

    Mä kävin just apteekissa kyselemässä kun en oikein tiennyt mitä kaikkea popsia. Söin ennen raskausmonivitamiinia, D-vitamiinia, rautaa, kalkkia, probioottia ja Omega 3:ta. Nyt apteekkari kertoi että tuo monivitamiini sisältää itseasiassa jo aika paljon tarvittavista lisäaineista. Eli jätin nyt ektra raudan ja D-vitamiinin pois. Kalkkia otan vain jollen päivän aikana ole syönyt juurikaan maitotuotteita eli jäljelle jäi raskausmonivita, probiootti ja omega 3. Olisi mielenkiintoista nähdä oikein lukuina mitä sitä oikeasti tarvitaan.

    • Reply
      Mona
      4.4.2017 at 16:28

      Kiitos Ida kommentista! :) No just oikein, että hoksasit vielä kysyä ja tarkistaa apteekissa. Välillä noita on hankala itse lukea purkeista. Eri valmistajien tuotteet kuitenkin, kun vaihtelee reippaasti ja tosiaan joissakin monivitamiineissa on jo monesti melkein kaikki tarvittava, joskin toisissa esimerkiksi vain pieninä määrinä jotain tiettyä vitamiinia. Keskimääräisiä lukuja on kannattaa katsella suuntaa antavasti saantisuositusten mukaan, mutta esimerkiksi juuri tuo D-vitamiini ja rauta on sellaiset, että kaikkein paras olisi, kun kävisi ne mittauttamassa. Silloin tietää yksilöllisen määrän, joka juuri sulle on sopiva tällä hetkellä tai onko ylipäänsä tarvetta lisäraviinteena otettavaksi. Itselläni on tarkoitus mennä alkukesästä vitamiininalyysiin ja sitten uudestaan synnytyksen jälkeen, kun on hetken aikaa imettänyt. Siinä pitäisi selvitä aika tarkkaan lukuja ja sen pohjalta on helppo lähteä taas rakentamaan/muokkaamaan niin ruokavaliota kuin lisäravinteiden tarpeita. Tuo imetys kun tulee varmasti vaikuttamaan aika reippaasti näihin tasoihin ja toisaalta on hyvä varautua jo etukäteen jos jostain on jo puutetta..
      Monivitsku (kattava), probiootti ja omega 3 on sulla tosi hyvänä pakettina!:)

  • Reply
    Jasmin
    4.4.2017 at 16:33

    Moikka! Täällä ollaan ihan alkutaipaleella raskauden kanssa, mutta syön minisun mama monivitamiinivalmistetta ja oon itseasiassa syönyt sitä jo hieman ennen raskaaksi tuloakin. Erittäin tyytyväinen olen ollut! :)

    • Reply
      Mona
      4.4.2017 at 16:55

      Ihan huippua, että oot ottanut monivitamiinin käyttöön jo ennen raskauden alkua! Juuri tuo foolihappo on sellainen, että sitä suositellaankin otettavaksi ennen raskaaksi tuloa. Ja tuossa minisun mamassa on juuri sitäkin ja monia muita hyviä aineita :)

  • Reply
    Laura
    4.4.2017 at 17:50

    Oh no. Itse en missään nimessä syö ravintolisiä (D-vitamiini poikkeus toki), lisäravinteidenhan ei ole todettu auttavan vaan ne voivat sen sijaan lisätä syöpäriskiä! Voit lukea esim. Hesarista tai terve.fi :stä. Uskon että lisäravinteissa on suurimmaksi osaksi kyse bisneksestä, koska hyvinvointihan käy taatusti meillä hyvinvointivaltiossa kaupaksi. Eri asia on, jos ei saa oikeasti hyvää ja monipuolista ravintoa, näin esim. kehitysmaissa tai muualla missä on nälänhätää. Itse uskon terveelliseen ruokaan, monipuolista, vihannespainotteista – kroppa ja mieli kiittää :) Raskaus voi olla jossain määrin eri juttu, en ota siihen kantaa koska en ole koskaan ollut raskaana.
    Älä pahastu tästä, vaikka olenkin aivan toista mieltä ja haluaisin lisätä ihmisten ymmärtämistä, että kun pitää huolen ruokavaliostaan, ei kaappia todellakaan tarvitse täyttää pilleripurkeilla :) Otan sen dosetin käyttöön sitten vanhana ja kipeänä, jos elinpäiviä saan.

    • Reply
      Mona
      4.4.2017 at 18:02

      En tietysti pahastu!:) Asioista saa olla eri mieltä ja hyvähän se on ylipäänsä kyseenalaistaa.
      Itse olen ottanut omien sairastelutaustojen takia paljon selvää lisäravinteista ja tehnyt omat johtopäätökseni, että niistä on minulle hyötyä. Ristiriitaista tietoa ja tutkimuksia puolesta sekä vastaan löytyy lähes kaikesta kyllä, mutta silloin pitää vain tehdä omat valinnat. Ja onhan se niinkin, että lisäravinteiden valikoimakin jo itsessään on todella valtava ja varmasti joukkoon mahtuu myös paljon niitä tuotteita, joilla ei ole mitään virkaa tai hyötyä terveyteen. En epäile sitäkään yhtään. Mutta toistaiseksi olen löytänyt itselleni ne sopivat lisäravinteet ja saanut monesta niin paljon hyötyjä, että ehdottomasti haluan myös raskauden aikana niitä käyttää yhdessä terveellisen ja monipuolisen ruokavalion kanssa. Itse syön kyllä perusterveellisesti, mutten usko oman ruokavalioni riittävän pelkästään kattamaan kaikkia tarpeita, joten purkkiin turvaudun enemmän kuin mielelläni jo nuorena ja toivon tämän ehkäisevän sitä, ettei lääkkeisiin tarvitse tulevaisuudessa turvautua niin paljon :)

  • Reply
    Elina.P
    4.4.2017 at 18:26

    Itse syön Minisunin Mama-monivitamiinia ja sen lisäksi Lacto Sevenin-maitohappobakteereita ja jo jonkin aikaa olen käyttänyt myös Ferrodan-rautavalmistetta.

  • Reply
    Essi
    4.4.2017 at 18:57

    Ihan raskausmultivitamiinitabuilla (D-vitamiini ja foolihappp) ollaan menty ja tavallista enemmän olen kiinnittänyt huomiota monipuoliseen syömiseen – en tosin jaksa siitä mitään suurta stressiä ottaa. Vaikka nyt sattuisinkin saamaan jotain hivenainetta liian vähän, niin sikiö pöllii kuitenkin kaiken tarvitsemansa, vaikka sitten mun kustannuksellani :p Mutta siis oikein hyvin olen itsekin voinut ja uskon että kaikken positiivisin vaikutus vauvan hyvinvoinnille on mutsi joka ei stressaa syömisistä.
    En halua koskea mihinkään muihin lisäravinteisiin tai etenkään luontaistuotteisiin, koska niiden turvallisuutta sikiölle ei olla tutkittu perusteellisesti. Voihan olla ettei niistä haittaakaan olisi, mutta ei myöskään tutkitusti todistettua hyötyä, joten en halua ottaa riskejä. Plus että olen perusterve ja raskaus on edennyt aivan normaalisti, joten koitan vaan nautiskella ja luottaa siihen, että luonto hoitaa :)

  • Reply
    Elina
    5.4.2017 at 07:36

    Täällä jätettiin tosi paljon lisäravinteita pois ruokavaliosta, kun raskaus todettiin. Juurikin raskaus monivitamiini ollut alusta alkaen kuitenkin käytössä, alussa myös foolihappo ja nyt myöhemmin rautalisä ja magnesium (auts mitä suonenvetoja tullut nyt viimeisellä kolmanneksella). Omega 3:set olen ottanut nestemuodossa (Lysin sitruunan makuinen hyvää) :)

    • Reply
      Mona
      5.4.2017 at 10:20

      Auts :/ Ootko muuten kokeillut noihin kramppeihin ihan paikallisesti suihkutettavaa magnesium öljyä? Ainakin Ruohojuuresta ja varmaan myös Life liikkeistä löytyy. Mulla ei hirveesti kramppeja oo ollut, mutta tuo suihke kyllä rentouttaa ja on auttanut välillä sellaisiin suriseviin jalkoihin jos tiiät mitä tarkoitan? :D Ja hartioiden ollessa tooosi jumissa tuosta mankkusuihkeesta on myös ollut apua :)

  • Reply
    Emmi
    5.4.2017 at 12:13

    Hei Mona!

    Mulla on ollut käytössä jo ennen raskautta raskausvitamiini, ja sitten raskauden aikana olen syönyt sen lisäksi valmistetta jossa on kalsiumia ja d-vitamiinia. Kalsiumin aloitin itsenäisesti ilman sen kummempaa ohjetta, sillä syön aika vähän maitotuotteita. Siihen ei ole mitään erityistä syytä, en saa maitotuotteista mitään oireita mutta ei vain tule niin syötyä kuin satunnaisesti vähän juustoa!

    Omegaa söin alkuun, mutta verenvuotojen seurauksena jätettiin se pois, se kun hieman verta ohentaa ja saattoi olla yksi syy miksi verenvuoto ei mitenkään tuntunut loppuvan. Nyt olen onneksi ollut ilman vuotoja jo hetken.

    Hemoglobiini oli ennen raskautta 134, nyt 124 eli vielä menee ihan hyvissä arvoissa. Lisäraudalle ei siis tarvetta. Olokin ollut mukavan energinen. Valitettava raskaudenajan ongelma on ollut ummetus, johon olen sitten popsinut erityisen paljon kuitupitoista vehnälesettä sekä luumusosetta!

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *