7.6.2017

Huomenta uudesta kodista!

Viimeiset päivät ovat menneet lähes kokonaan uutta kotia siivoten ja tavaroita järjestellen. Viikonloppuna tuotiin muuttokuorma (yksi pakettiautollinen) ja maanantaina muutettiin sisään. Ensimmäisenä kasattiin uusi sänky ja Eetu löysi heti maanantaina illalla tori.fi:sta ruokapöydän, joka tuotiin kotiinkuljetuksella. Vielä on aika ankeaa ilman sohvaa ja muita huonekaluja, mutta hiljaa hyvä tulee.

Olen naureskellut (itkupotkuraivonnut), että kaikkeen sitä itsensä laittaa. Ulkomailta muutto Suomeen ensin väliaikaiseen asuntoon ja sitten vielä toisen kerran muutto maan sisällä heti perään. Näin viimeisellä kolmanneksella raskaana täytyy sanoa, ettei ole ollut mitään ihan herkkua kaikki tämä säätö ja stressi, mutta ihmeen hyvin on selvitty kunnialla ja melkein tervejärkisenä. Kärsivällisyys on kasvanut rutkasti tämän kevään ja kesän aikana.

Muuton yhteydessä myös neuvola vaihtui ja sain jo varattua koko loppuraskauden neuvolakäynnit. Puhelimessa jäi tosi hyvä fiilis Helsingin neuvolasysteemistä. Havahduin kyllä konkreettisemmin siihen, että laskettuaika on todella lähellä, eikä niitä neuvolakäyntejäkään kovin montaa enää ole! Nyt pitää kaiken muuttohärdellin ja tavarakaaoksen keskellä muistaa rentoutua ja nauttia näistä viimeisistä viikoista. Maha-asukki kasvaa kovaa vauhtia ja on jo ihan pian valmis tulemaan uuteen maailmaan. <3

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *