2.7.2017

Kodin sisustushaaveita ja alekoodi

commecial links/kaupallisia linkkejä*

Olen selannut sisustuksen nettikauppoja, sisustusblogeja ja Pinterestia muuton jälkeen enemmän, kuin koskaan aikaisemmin. Tarvetta on ihan kaikelle, joten sisustushaaveet ulottuu tällä hetkellä aivan kaikille kodin osa-alueille. Muutamat isommat hankinnat ollaan saatu jo tehtyä, mutta vielä riittää hankittavaa. Helposti tulee malttamattomana ostettua mitä sattuu, mutta olen yrittänyt pitää pään kylmänä ja harkita tarkkaan mitä kaikkea uuteen kotiin kannattaa hankkia ja mitä ei. Tavallaan haluaisin pelkästään sellaisia kodin tavaroita ja huonekaluja, joita tiedän rakastavani pitkään ja jotka sopisivat myös mahdollisesti seuraaviin koteihin. On kuitenkin ihan hurjan vaikeaa tehdä päätöksiä isojen juttujen suhteen, kuten sohvan! Mietin pääni puhki monta viikkoa millainen sohva kotiin sopii ja mikä kuitenkin menisi ehkä vielä myöhemminkin. En ole vieläkään aivan varma, mutta sohva on kuitenkin laitettu nyt vihdoin tilaukseen ja tulee onneksi vajaa parin viikon päästä. Siitä tarkemmin myöhemmin.

Keräsin nyt ison kasan sisustusinspiraatiota Elloksen home valikoimasta, jota on muuten tullut selattua aivan liikaa. Elloksen, Jotexin ja Ikean sivut sauhuaa täällä melkein päivittäin ja aiheuttaa vaan lisää sisustushaaveita.. :D

Elloksella on huomiseen asti voimassa aivan huippu 25% ale, joka koskee myös huonekaluja* (koodi:355747*/alekoodin tarkemmat ehdot löytyy tilatessa kassalla). Ale koskee Elloksen oman valikoiman uutuustuotteita ja on voimassa vain huomiseen 3.7 asti. Näistä kollaasin tuotteista menee itselläni ainakin muutama juttu tilaukseen, vaikka kelpuuttaisin kyllä ihan kaiken :D Muutama tuote jo kotoa löytyykin.

Kodin sisustushaaveita ja alekoodi @monasdailystyle

1. lamppu* / 2. mukit* / 3. vaasi* / 4. tyynyliina* / 5. matto* / 6. marmorialusta* / 7. peili*
8. lamppu*  / 9. marmorialusta* / 10. talja* / 11. sivupöytä* / 12. tuoli* / 13. lipasto* / 14. jakkara*
15. marmorialusta* / 16. sängynpääty* / 17. lamppu* / 18. tarjoilukärry* / 19. tuoli*

Marmorialustoja ei voi olla liikaa ja ihania yksilöitä on Elloksen valikoima täynnä! Niitä voi käyttää niin tarjoilualustoina, kuin koristeinakin. Itse rakastan asetella erilaisia hedelmäannoksia marmorialustoille ja myös kosmetiikan saa niissä aina kauniisti esille. Asetelmia on mukava vaihdella fiiliksen mukaan.

Tuota valkoista lipastoa olen tiiraillut jo tovin, mutta en ole aivan varma sen koosta. Kaipaisin makuuhuoneeseen vähän lisää säilytystilaa ja kaunis lipasto on harkinnassa. Olen pohtinut hieman tuon lipaston sekä Ikean Alex lipaston välillä.

Ruokapöytä meiltä jo löytyy, mutta tuolit puuttuvat edelleen. Kollaasin numero 19. tuolit ovat nyt tällä hetkellä voitolla. Ne on mukavan kevyen oloiset, mutta silti kauniit. Toisaalta muutama muukin malli miellyttää kovasti silmää, enkä oikein osaa päättää  näiden suhteen.. :D Pitäisi ehkä päätyä hankkimaan vaan kaikki tuolit erilaisina… ;)

Kodin sisustushaaveita ja alekoodi @monasdailystyle

1. kynttilälyhty* / 2. nojatuoli* / 3. talja* / 4. kuivausteline* / 5.  sivupöytä* / 6. maljakko* / 7. lamppu*
8. sisustustikkaat* / 9. sohvapöytä* / 10. ruokapöytä* / 11. peitto* / 12. nojatuoli* / 13. jakkara*
14. marmorialusta* / 15. yöpöytä* / 16. kori* / 17. sivupöytä*

Tämän kollaasin numero 2. nojatuoli on täydellinen!!! Tahtoisin tuon niin kovasti meidän makuuhuoneeseen, mutta tällä hetkellä makuuhuoneessa on myös minun spinningpyörä, joka vie juuri nojatuolin mentävän kolon… Eli nojatuolihaaveeni tiellä on tällä hetkellä pyörä. Tällä hetkellä pyöräily ei todellakaan ole mitään mukavaa puuhaa, eikä sitä tule harrastettua, mutta tiedän tuon kapistuksen olevan ihan henkireikä syksyllä, kun olo (toivottavasti) on vähän kevyempi ja pääsen taas takaisin treenaamisen makuun. En siis edelleenkään halua luopua tuosta ihanasta mustasta paholaisesta, vaikka se ihan liikaa tilaa viekin pienessä kodissa.

Tuo valkoinen jakkara on lähdössä tilaukseen sen monikäyttöisyyden takia. Samalaisen olen bongannut monen kodista ja taitaa löytyä pikkuveljenikin luota. Jakkara käy hyvin yöpöydästä ja myös ihan laskualustana esim kukkaselle yms.

Niiiiin paljon kaikkea ihanaa! Tämä on kyllä petollista, kun oikeasti tarvetta on niin monelle niin meinaa välillä vähän silmät sokeutua;) Täytyy vähän väliä muistuttaa itseään, ettei kaikkea vaan yksinkertaisesti voi hankkia kerralla, eikä kannata. Olen muuten ahkerasti päivitellyt myös facebookin erilaisia kierrätysryhmiä, mutta vielä ei ole tärpännyt, kuin meidän ruokapöydän kanssa, joka löytyi tori.fi:sta heti muuttopäivänä. Se oli kyllä löytö! Olin itseasiassa jo tilaamassa tuota toisen kollaasin ihanaa ruokapöytää, mutta torilta löytynyt versio oli vähintään yhtä hyvä:)

Nyt toivottelen ihanaa heinäkuun(!!!!) ekaa viikkoa kaikille ja kuullaan taas pian. <3

Elloksen 25% alennus kaikista oman valikoiman uutuustuotteista, myös huonekaluista täällä! *

Elloksella voimassa myös seuraava kamppis:

NYT MYÖS MERKKITUOTTEET KODIN OSASTOLLA ALESSA!!! 

HUONEKALUPÄIVÄT 20% alennusta, kamppis TÄÄLLÄ*

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *