24.9.2017

Tärkeimmät hankinnat vastasyntyneelle

Tärkeimmät hankinnat vastasyntyneelle

Kaupallinen yhteistyö, Jollyroom

Kokosin yhteistyössä Jollyroomin kanssa listaa kaikista tarvikkeista, joista on ollut meille iloa ja hyötyä nyt vauvan ensimmäisinä kuukausina. Olen moneen kertaa täällä blogissa jo maininnut, että olemme yrittäneet pitää kaikki tarvikkeet “minimissä” ja hankkia vain tarpeellista tavaraa. Myönnän monen hyödykkeen tuntuneen lähinnä turhakkeelle ennen vauvan syntymää. Aika nopeasti ensimmäisten viikkojen jälkeen huomasin kuitenkin, että saan sanoa hyvästit omalle minimalistiselle ajattelulle ja monet tavarat ovatkin olleet yhtäkkiä ihan äärettömän tarpeellisia, vaikka aikaisemmin kuvittelin aivan toista! Intensiivisessä vauva-arjessa sitä on valmis ottamaan kaiken avun vastaan, myös elämää helpottavien tavaroiden muodossa..

Haluan silti painottaa, että oikeasti aika vähällä sitä selviää ja kannattaa miettiä, mistä jutuista oikeasti on juuri itselle ja omalle vauvalle apua. Turhaa krääsää en suosittele ketään pilvin pimein kotiinsa hankkimaan. Tosin jännityksellä odotan aikaa, kun Salama itse osaa pyytää leluja.. Nyt mennään lähinnä äidin toiveilla lelujen  ja tarvikkeiden suhteen. :D

Tässä siis meidän ensimmäisten kuukausien hyödykkeitä. Toivottavasti näistä on vinkkiä muille uusille äideille. :)

Tärkeimmät hankinnat vastasyntyneelle

1. Unipesä / 2. Tutti / 3. Harsot / 4. Tuttipullot / 5. Sitteri / 6. Hoitopöytä / 7. Kehto
8. Hoitoalusta / 9. Lämpöpussi / 10. Lämpöpussi / 11. Vaunut & Turvakaukalo / 12. Rintakumit
13. Manuaalinen rintapumppu / 14. Hoitolaukku, sähköinen rintapumppu, liivinsuojat & imetyspeitto

TÄRKEÄT HANKINNAT VASTASYNTYNEELLE:

VAUNUT & TURVAKAUKALO

Vaunut ja turvakaukalo lienee se ensimmäinen ja tärkein hankinta. Vaunujen osalta tarjonta on aivan valtava ja suosittelenkin tutustumaan hyvissä ajoin vaihtoehtoihin. Valintaa helpottaa kummasti, kun kirjaa ensin listan itselleen tärkeistä asioista ja siitä miten ja missä vaunuja tulee eniten omassa käytössä tarvitsemaan. Kannattaa toki myös kysellä läheisiltä vinkkejä ja suosituksia. Vaunuja tulee usein käytettyä niin paljon, että niihin kannattaa ehdottomasti hieman panostaa, mutta hyvä on huomioida, että myös käytettynä saa ostettua todella hyvässä kunnossa olevia kiesejä. Turvakaukalo on tietysti ihan ehdoton paljon autolla liikkuville. Meillä ei omaa autoa ole, mutta oli kaukalon hankinta silti ihan ehdoton, jotta päästään tarpeen vaatiessa muiden kyydissä liikkumaan.

UNIPESÄ

Unipesän tärkeyttä mietin alkuun, mutta hankimme sen kuitenkin useiden suositusten takia. Onneksi! Unipesä oli heti synnäriltä kotiuduttua ihan korvaamaton. Vauva nukkui unipesässä turvallisesti isossa pinnasängyssäkin. Unipesää on helppo liikutella ympäri kotia ja se toimii hyvin myös matkasänkynä vaikka mökille lähtiessä. Unipesä on myös loistava perhepedissä, jolloin vanhemmilla on turvallisempi olo nukkua vauvan kanssa vieritysten, kun unipesä on suojaamassa pikkuista.

HOITOALUSTA

Aivan musta have. Meillä hoitoalusta on kylpyhuoneessa pesukoneen päällä, jossa vieressä on vielä allas. Täällä vietetään paljon aikaa.

HOITOPÖYTÄ

Hoitopöydän tarpeen huomaa, kun selkä kipeytyy jatkuvasta kyyristelystä. Sanoisin, että hoitoalusta on aivan must have ja hoitopöytä puolestaan erittäin toivottu lisä helpottamaan vauva-arkea. On myös ihanaa, että saa vauvan kosmetiikan ja muun tilpehöörin samaan paikkaan hoitopöydän laatikoihin, mistä ne löytää helposti.

Tärkeimmät hankinnat vastasyntyneelle

Hoitolaukku

KEHTO

Kehto on ollut aivan ihana apu päiväunien aikaan. Saan itse tehtyä töitä samalla, kun keinutan toisella jalalla kehtoa Salaman nukkuessa siellä tyytyväisenä. Periaatteessa ihan ensimmäiset kuukaudet pärjää hyvin pelkällä kehdollakin, jos ei tahdo hankkia heti pinnasänkyä.

SITTERI

Meillä sitteri on ollut parin ensimmäisen viikon jälkeen tosi hyödyllinen. Pitkiä aikoja en vauvaa mielelläni pidä sitterissä vieläkään, mutta siitä on iso apu silloin, kun pitää saada omat kädet hetkeksi vapaaksi. Salama viihtyy sitterissä myös kylppärissä samalla, kun itse käyn suihkussa. Virtaavan veden ääni rauhoittaa poikaa kummasti ja lämpimän vesihöyryn täyttämä huone on muutenkin kiva paikka hengitellä.

HOITOLAUKKU

Hoitolaukuksi käy tietysti mikä vaan isompi laukku, mutta äkkiä huomaa, että tarkoitukseen suunniteltujen laukkujen lukuisat lokerikot ovat ihan super käytännöllisiä! Mitä enemmän lokeroita sen parempi. Hoitolaukusta meiltä löytyy aina ainakin varavaatteet, vaippoja, tutteja, kosteusliinoja, harso, liivinsuojia ja ensimmäisen kuukauden ajan myös rintakumit.

Tärkeimmät hankinnat vastasyntyneelle

Rintapumppu

LÄMPÖPUSSIT

Lämpöpussit on meillä ollut ahkerassa käytössä varsinkin nyt, kun ilmat alkavat viiletä. Vaatekerrastoja ei välttämättä tarvita kymmentä, kun vauvan laittaa rattaissa lämpöpussin sisään. Lämpöpussista vauvaa on helppo nostella edestakaisin ja tarvittaessa esim. kahvilassa tai ostarilla pyörittäessä pussi on helppo avata viilennykseksi.

LEIKKIMATTO

Salama kaipaa jo nyt erilaisia aktiviteetteja hereillä ollessaan. Leikkimaton ylle kaareutuvassa kehikossa roikkuvat pehmoeläimet ja soittorasia jaksavat viihdyttää pikkuista vaikkapa sillä välin, kun itse sutaisen pikaisen päivämeikin kasvoille.

TUTIT

Jos jotain olen oppinut äitiyden ensimetreillä niin sen, ettei tutteja voi olla liikaa. Ensinnäkin ne ovat aina kateissa silloin kuin niitä tarvitaan ja toisekseen tutit lentelevät suusta milloin mihinkin ja kaipaavat tämän jälkeen hetkellistä huoltoa. Vaikka tutin käyttöä ei moni suosittelekaan vastasyntyneelle, niin meillä se on ollut käytössä alusta alkaen. Mitään negatiivista ei ole tullut havaittua, vaan tutista on ollut vain hyötyä silloin kun tilanne on sitä vaatinut.

TUTTIPULLOT

Tuttipulloissa on eroja, joten niitä kannattaa myös olla useampi. Osasta pulloja maito tulee todella vauhdikkaasti ja vauva pääsee hotoilemaan liiaksi. Myös pullon materiaalia kannattaa miettiä ja meiltäkin kaapista löytyy niin lasinen kuin muovisiakin tuttipulloja. Täydellisessä maailmassa en toki tuttipulloa välttämättä tarvitsisi, vaan pyrkisin pelkästään rintaruokintaan. Todellisuudessa kuitenkin on tullut todettua, että tuttipullosta annettuna pääsee äiti välillä lepäämään ja isikin pääsee ns. lusikan varteen vauvan kanssa.

Lämpöpussi

Tärkeimmät hankinnat vastasyntyneelle

Leikkimatto

HARSOT

Harsojen kanssa enemmän on enemmän, eli näitä tarvitaan ja paljon! Jos joku miettii mitä viedä tuliaisiksi vastasyntyneen vauvan perheelle sanoisin, että valkoisilla harsoilla (ja vaipoilla) ei voi mennä kovin paljon vikaan! :’D

KOSTEUSPYYHKEET

Näitä kuluu myös ja paljon! Kannattaa kokeilla muutamia eri merkin kosteuspyyhkeitä niin löytää omalle vauvalle ne parhaiten sopivat.

KANTOLIINA

Kantoliina ei vielä ole meillä päässyt jokapäiväiseen käyttöön, mutta uskon että tulevaisuudessa tätä tulee hyödynnettyä esim. kotiaskareita tehdessä enemmänkin. Kantoliinan ei siis välttämättä tarvitse olla ensimmäisen hankintalistalla ja se varmasti osoittaa oman tarpeellisuutensa ajan kuluessa. Meillä on tällä hetkellä olemassa kantoliina ja -reppu ja vain aika näyttää kummassa Salama tulee viihtymään paremmin. Haluan kuitenkin lisätä kantoliinan tälle listalle sen vuoksi, että kantoliinan käyttöä on mielestäni hyvä harjoitella alusta asti, jos sitä haluaa käyttää.

RINTAKUMIT

Ristiriitaiset rintakumit. Ilman näitä en välttämättä olisi onnistunut imettämisessä lainkaan. Samaan aikaan siis rakastin ja vihasin rintakumeja. Ne pääsee tärkeiden hankintojen listalle, koska rintakumien avulla saatiin imetys aluksi onnistumaan. Imetysohjaajan avulla päästiin rintakumeista eroon Salaman ollessa kuukauden. Rintakumit auttaa usein, jos vauvan on hankala saada rinnasta kunnon otetta. Niistä on myös apua, jos rinnat ovat todella pahasti kipeytyneet.

LIIVINSUOJIA

Kuten harsot, myös liivinsuojat ovat todellista kulutustavaraa. Näitä kuluu tuhottomasti päivän mittaa ja Eetu on tyytyväinen, kun saa keräillä kovaksi kuivahtaneita suojia milloin mistäkin kaappien ja lipastojen päältä. :)

Tärkeimmät hankinnat vastasyntyneelle

Kehto

RINTAPUMPPU

Note to myself: Rintapumppu mukaan sairaalakassiin synnytykseen lähdettäessä. Rintapumppu on omiaan stimuloimaan rintoja runsaampaa maidon tuottoa silmällä pitäen. Rintapumpulla pumppaillessa myös huomaa helpommin sen, että kyllä sitä maitoa sieltä tulee ja tarvittaessa reilustikin. :) Meiltä löytyy tällä hetkellä niin sähköinen kuin manuaalinenkin rintapumppu. Jos näistä pitäisi valita vain toinen, niin kallistuisin sähköisen version puolelle sen helppouden ja tehokkuuden vuoksi, mutta manuaalinen on omiaan juurikin mukaan otettavaksi ja niin sanottuun matkakäyttöön tai esimerkiksi yöllä pumppaamista varten.

IMETYSTYYNY

Vaihtoehtona imetystyynylle on toki sopivasti aseteltu tyynykasa sohvan nurkassa, eli välttämätön tämä ei ole, mutta helpottaa imetysrumpaa taatusti. Vartalon ympärille pyöräytettävä hevosenkengän muotoinen tyyny tukee käsivarsia imettäessä ja pitää vauvan sopivasti rinnalla imetyksen ajan. Kaikki maman oloa helpottavat apuvälineet on todellakin osoittautuneet kultaakin kalliimmiksi, sillä välillä imetyssessiot venyvät maratoneiksi.

Tärkeimmät hankinnat vastasyntyneelle

Imetystyyny

Salaman kasvaessa huomaan myös tarvelistan kasvavan ja muuttuvan. Tältä listalta esimerkiksi unipesä alkaa jo käydä vähän pieneksi meillä. Toki se vielä menee muutaman kuukauden, mutta ei todellakaan lähelläkään vuotta. Silti pidän sitä todella hyödyllisenä lyhyestä köyttöajasta huolimatta. Sanoisinkin, että unipesä on ollut kaikkein eniten yllättänyt hankinta, jonka ajattelin ensin olevan todellinen turhake. :D Onko muillä äideillä jotain tarvikkeita, joita on pitänyt alkuun täysin huuhaana ja myöhemmin onkin vannonut niiden nimeen?

You Might Also Like

5 Comments

  • Reply
    Molly
    25.9.2017 at 23:30

    Meillä sellaisia ei-pakollisia, mutta hyödyllisiksi osoittaituneita hankintoja on olleet lämpölamppu hoitopöydän päälle, isofix-base autoon maxi cosia varten, iso ja hieman elastinen viltti, jota voi käyttää myös kapaloimiseen sekä pullojen ja tuttien desinfiointilaite. Helpottavat arkea huomattavasti. Kantoliina on meillä toistaiseksi ollut turha, vauva ei vaan viihdy siinä.. :)

    • Reply
      Mona
      26.9.2017 at 09:37

      Hei ihan mieletön idis tuo lämpölamppu! :D Täytyy itsekin tsekata millaisia löytyy :) Ja desinfiointilaitetta oon myös pohtinut, taitaa pitää laittaa omalle hankintalistalle vielä:)

      • Reply
        Molly
        26.9.2017 at 15:07

        Meidän pieni rakastaa köllötellä siinä lämmössä, helpottaa varsinkin kylpyjen jälkeen kuivaamisprosessia kun ei tarvii huolehtia siitä, ettei vauvalle tule kylmä. Mietin pitkään viitsinkö hankkia lamppua, mutta se on ollut ihan huippu :)

  • Reply
    Marie
    26.9.2017 at 11:55

    Meille taisi tuo unipesä olla turhake. Se on pinnasängyssä ja vauva viettää siinä aikaa lähinnä, kun puen ja petaan sängyn. Muuten vauva nukkuu sylissä tai vuokratussa vaavisängyssä, mikä on toisen lapsen kanssa ihan must -> ei tarvitse jättää vauvaa mustasukkaisen esikoisen armoille, vaan vauvan saa vaikka vessaan mukaan. Kosteuspyyhkeitä ei käytetä kuin matkoilla; muuten vesipesu. Rintapumppu on ihan ykköshankinta maidonnostatukseen. Manuaalisen lisäksi vuokrasin sähköisen rintapumppu.fistä, koska täysimetyksen ohella tarve sille lyhytaikainen. Leikkimatto osoittautui esikoisella turhakkeeksi (ja alkoi heti kääntyä, kun maton rimat ja roikkuvat lelut otettiin pois), mutta kuopus onkin sitten osoittanut kiinnostusta kaikkeen yläpuolella olevaan.

    • Reply
      Mona
      27.9.2017 at 11:59

      No tässä sen näkee, että jo pelkästään vaavit on erilaisia. Jännä nähdä mitä sitten tarvitsee jatkossa jos meillekin lisää bebejä siunataan:) <3
      Tosi hyvä idea vuokrata sähköpumppu! :)

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *