11.7.2018

11k vauvan päivä- ja iltaunirutiinit

11k vauvan päivä- ja iltaunirutiinit

Sain toivetta kertoa tarkemmin meidän tämän hetken unirutiineista. Kävin itseasiassa Instagram storyn puolella meidän rutiineja jo läpi, mutta ajattelin jakaa samat vielä täälläkin, jos jollakin meni ne aikaisemmin ohitse.

IG:stä puheen ollen, sovelluksessa on tullut taas vastaan niin monta ärsytyksen aihetta, että voihan räkä!! :D Monet “lisäpalvelut” päivittyy miten sattuu ja niitä joutuu odottemaan vaikka kuinka. Tai sitten, esim linkityksen tekeminen storyyn on mahdollista vasta niille, joilla 10K seuraajaa. Somen ollessa työväline on todella turhauttavaa, että tällaiset ominaisuudet evätään. Mielelläni esimerkiksi maksaisin lisäpalveluna näistä. Mutta eihän noille mitään mahda, varsinkin kun on itse vielä varsinainen IG riippuvainen. :D Turha siis valittaa, kun kuitenkin päivittäin käyttää sovellusta ihan tuhottoman paljon puutteista huolimatta;) Mutta jos saan pyytää teiltä jeesiä, niin käyttehän tilaamassa @monavisuri kanavan mikäli, ette sitä vielä ole tilanneet? Iso kiitos etukäteen kaikille tukijoille.❤ Lupaan järkätä jonkun super mega arvonnan, kun 10K täynnä. ;)

MUTTA, nyt uniasoihin! Siinä on muuten asia, joka jaksaa kiinnostaa vauva-arjessa. Olen itse googlettanut niin monta uneen liittyvää asiaa viimeisen 11kk aikana, etten ole koskaan googlettanut mitään:’D

Tässä yksinkertaisuudessaan meidän nykyiset unirutiinit, jotka ovat muuten todella erilaiset aikaisempaan verrattuna.

Aamun ensimmäiset päikkärit 

Aamulenkin ja leikin jälkeen vaipan vaihto

Tässä vaiheessa usein imetän myös ennen unille menoa
(toisen tissin :D Aamulla juotu toinen) 

Pink Noise iPadista päälle (suht kovalle!)

Salamalle pyjaman vaihto

Tuutu laulua ja hyräilyä

Halit ja pusut

Salama sänkyyn (noin 10 pehmolelun kanssa)

Sanotaan hyvät yöt ja poistutaan huoneesta

Minimies nukahtaa yleensä melkein heti ja nukkuu noin 2h

11k vauvan päivä- ja iltaunirutiinit

Päivän toiset päikkärit

Toiset päikkärit sujuu likimain samalla kaavalla, kuin aamupäikkärit, mutta kestään noin 1-1,5h. Ennen toisia päikkäreitä syödään välipala ja maitoa annetaan, jos kelpaa.

Illalla nukkumaan meno

Iltarutiinit alkaa 18.00, joten kotona ollaan aina jo tosi ajoissa. Puistoilut ja muut aktiviteetit tehdään aina ennen kuutta.

18.00 syödään puuro. Puuro vaihtelee joka päivä. Ruokalistalla on mm. hirssi, tattari, riisi, qvinoa, kaura, ruis, speltti ja ohrapuuroja. Puuron kanssa herkutellaan aina marjoja ja/tai hedelmää.

Puuron lomassa katsellaan usein lempparivideoita Youtubesta.

Noin 18.30 tai vähän jälkeen mennään kylpyyn (ellei olla käyty jo ennen puuroa).

Hampaiden pesu ja vaipan vaihto kylppärissä. Hampaiden pesu on aina operaationsa, kun hammasharjasta ei millään maltettaisi luopua.

Iltapesujen jälkeen mennään makkariin ja laitetaan taas Pink noise päälle.

Pyjama päälle ja nalle syliin.

Tuutulaulut

Miljoona pusua ja halia

Hyvät yötä ja lähdetään pois huoneesta.

Yleensä viimeistään 19.00 ollaan siis unten mailla, jotta aamulla 06.00 jaksetaan nousta pirteänä taas uuteen päivään! ;)

11k vauvan päivä- ja iltaunirutiinit

Ja jottei liian helpoksi menisi niin nyt ollaan selvästi siirtymässä uuteen rytmiin. Onneksi unirutiinit ovat nyt pysyneet yhtä helppoina ja kaikille miellyttäväni unikoulun jälkeen. Toivon, että sama jatkuu vaikka päivärytmit muuten vähän muuttuisikin! :)

Olisi muuten tosi kiva kuulla millaisia unirutiineja teillä on? Sekä miten teidän vuoden ikäisten päivärytmit ovat muokkautuneet?

You Might Also Like

29 Comments

  • Reply
    Ausku
    12.7.2018 at 14:35

    “Puuron lomassa katsellaan usein lempparivideoita Youtubesta.” Siis täh?! Ja vauvalla on ikää 11 kk. Suosittelen lukemaan muutaman artikkelin vauvan tv:n katselun haitallisuudesta vauvojen aivoille.

    • Reply
      Mona
      12.7.2018 at 15:14

      Hei Ausku. Me ei tosiaan olla täydellisiä vanhempia, niinkuin ei varmasti moni muukaan.. Kiitos kuitenkin huolenpidosta.

      • Reply
        Hanne
        13.7.2018 at 13:18

        Hahah! Meillä tyttö 13kk ja Pipsa Possu on jo kova sana :D Iltapuuro ei mene alas ilman sitä, eikä äiti jaksa taistella. Myös automatkojen pelastus! :)

      • Reply
        Ausku
        13.7.2018 at 13:29

        Minäkään en ole todellakaan täydellinen äiti, mutta pyrin toimimaan niin että lapsi kasvaisi turvallisessa ympäristössä ja vältän niitä asioita jotka tiedetään olevan haitallisia lapsen kehitykselle..

        • Reply
          Mona
          13.7.2018 at 14:05

          Oletkin juuri sellaisena kuin olet täydellinen äiti juuri sinun lapsillesi <3 :)

  • Reply
    Molly
    12.7.2018 at 16:28

    Mulla pisti sama juttu silmään. Siis YouTubea 11 kk vauvalle!? Miksi ihmeessä?

    • Reply
      Mona
      12.7.2018 at 17:10

      Sama vastaus sullekin, kuin yllä, eli me ei tosiaankaan olla täydellisiä vanhempia ja kyllä – Youtube videot on meillä viihdykkeenä säännöllisessä käytössä. Ja olen muuten vielä ihan super iloinen, että löytyy niin paljon erilaisia videoita Youtubesta. Ihan huikeaa, jos teidän lapsi ei sellaisia ole kaivannut ja olet ollut mallivanhempi ja itse keksinyt virikkeitä, arvostan <3 :) Mutta kaikista meistä ei valitettavasti täydelliseen vanhemmuuteen ole. Me petrataan sitten muissa asioissa! :)

  • Reply
    Jessica
    12.7.2018 at 20:47

    Mona, ollaan yhdessä paskoja äitejä <3 ;)
    Mä turvaudun youtuben lastenlauluihin silloin kun esim laitan ruokaa kiireellä eli en ehdi ”kokkailla” lapsen kanssa tai kun joudun jonku työhön liittyvän asian hoitamaan mikä ei voi odottaa taaperon päikkäriaikaa tai vastaavaa.. kysehän on nyt muutamista minuuteista, ei tuntitolkulla monta kertaa viikossa, joten tässäkään asiassa en jaksa potea huonoa äiti fiilistä :) jonku mielestä varmasti katastrofaalista, mutta voishan ne asiat olla vieläkin huonommin…

    • Reply
      Mona
      13.7.2018 at 10:49

      haha :D Kiitos Jessica kommentista <3 Ja tosiaan petrataan me sitten muissa asioissa <3;)

  • Reply
    Suvi
    12.7.2018 at 21:23

    Täällä myös katsellaan youtube-videoita, koska se on usein ainoa tapa saada vilkas lapsi edes joksikin aikaa pysähtymään.

    • Reply
      Mona
      13.7.2018 at 10:48

      Kiitos Suvi kommentista <3

  • Reply
    Ronja
    12.7.2018 at 22:01

    Meillä 13 kk vauva.. tai siis taapero! Unohdan aina että on jo isopoika. Ja meillä katsellaan myös puuron lonassa youtubesta lastenlauluja. Ei tuon ikäiset vain jaksa keskittyä siihen syömiseen ilman viihdykettä. Alkuun luettiin kirjoja samalla mutta kyllästyin siihen kun kirjat oli ihan roskiskamaa viikon jäljeen kun niitä piti välillä pussailla tai pureskella ja ne sai pärskeitä ja roiskeita.
    En ole huolissani tuosta parinkyt minuutin youtube sessiosta. Päinvastoin. Meidän muksu hyräilee laulujen tahdissa ja koittaa laulaa itsekkin ja taputtaa tahdissa pöytää tai käsiään.

    • Reply
      Mona
      13.7.2018 at 10:48

      Joo Salama taputtaa välillä jo käsiä, kun kuulee “if you happy clap your hands” :D Enkä siis mitenkään ole edes opettanut tuota vaan itse hoksannut juurikin videosta…:) Itse en osaa myöskään olla huolissani, mutta toki rajat on hyvä pitää. Muissa asioissa tosiaan petraillaan sitten tarkemmin :)

  • Reply
    Suvi
    12.7.2018 at 22:02

    Niin,viime kirjoituksessa taisi olla juttua uupumuksesta…et ole huono äiti millään tavalla,juuri paras ja oikea sun lapselle <3 on muuten tosi kehittäviäkin klippejä/pelejä!

    Mutta asiaan.Kysyit unirutiineista ja rytmeistä ;)

    Meillä iltarutiineistä vakiona on pysynyt tietyt kaksi iltalaulua.Vauvana puettiin esikoinen unipussiin ja laulettiin laulut,nykyään luetaan iltasadut ja sit lauletaan iltalaulua (ja käydään tärkeät ihmiset läpi vikaksi,tää otettiin käyttöön,kun poika alkoi vähän puhumaankin,varmaan tossa 1v9kk).

    Esikoinen siirtyi yksiin päiväunien vähän vahingossa,oli kipeä ja alkoi herätä myöhemmin aamulla ja sit päiväunille meno venyi ja yhtäkkiä nukkui vähän pidempään,sit ei sinä päivänä enää mahtunut toiset päikkärit päivään ja siitä jäi sit pois.Totuttelussa annettiin lounas vähän aiemmin (jo 10.30 aikoihin),jolla venytettin valvepätkää lähemmäksi 12 ja sit päikkäreille.Pikku hiljaa lounas löysi paikkansa myöhemmäksi ja samoin päikkäreille meno 12 jälkeen.

    Tsemppiä Mona!!Kaikkeen vauvahässäkkään.

    • Reply
      Mona
      13.7.2018 at 10:45

      Kiitos ihana Suvi <3 <3 <3 <3
      Ja oi niiiiiin ihana tapa käydä tärkeät ihmiset läpi :') Me niin otamme tuon käyttöön kun poju alkaa puhua:') IHANA TAPA <3 Voisin kyllä nyt jo aloittaa itse käymällä ihmiset ääneen läpi... Jeeee <3:)

  • Reply
    Pauliina / A la Helvetia
    12.7.2018 at 22:46

    Meillä oli syöminen tuossa iässä tosi hankalaa, eikä mikään mennyt alas ilman viihdykettä o: En olisi millään halunnut tuoda leluja tai kirjoja ruokapöytään, mutta toisaalta lapsi piti saada syömäänkin. Eivätkä kirjat tulleet ruokapöytään jäädäkseen, vaan ihan hyvin niistä päästiin eroon, kun syöminen alkoi muuten kiinnostaa enemmän :)

    Minua kiinnostaa, koetko itse luonnolliseksi heräämisen jo kuudelta? Meidän taapero ei ikinä ole nukkunut superpitkiä öitä, ja siksi nukkumaanmenoa on aina yritetty venyttää niin pitkään kuin mahdollista, että aamu ei alkaisi ihan niiin aikaisin. Siksi aina mietin, kun kuulen ihmisten laittavan vauvojaan ja taaperoitaan aikaisin nukkumaan, että miten tähän suht aikaiseen rytmiin on päädytty. Koetko sosiaalisen elämän kannalta rajoittavana, että kotona on oltava niin aikaisin joka ilma? Uteliaana siis kysyn, en halua yhtään arvostella! Jokainen tietää kuitenkin oman tilanteensa ja siihen sopivat ratkaisut parhaiten :)

    • Reply
      Mona
      13.7.2018 at 10:42

      Rakastan aamulla ajoissa heräämistä, mutta myönnän ettei se joka päivä helppoa ole :D Olen aina tottunut menemään tosi ajoissa nukkumaan, joten sieltähän se vauvankin rytmi on selvästi periytynyt. Ei siis missään nimessä sattumalta. Sosiaalisten menojen suhteen olen muutenkin ollut tosi huono aina iltaisin. Väsyn päivästä aina niin paljon, että illalla nukkumatti kutsuu nopeasti. Jos menen esim illalliselle 7 tai 8 aikaan niin seuralaiset saa taatusti isoja haukotuksia osakseen:’D Eli nyt vauva-arjessa ei juurikaan tunnu isolta muutokselta olla ajoissa kotona.
      Ja tietty saa kysyä <3 Haleja sinne <3

  • Reply
    Hc
    13.7.2018 at 00:34

    Onko teillä sama kuin meillä, että syömiseen, tai siis suun avaamiseen :D, on vaikea keskittyä?

    Vauvan aivot on viritetty oppimaan. Vauvat havainnoivat ja tutkivat ympäristöään ja ihmettelevät kaikkea uutta. Ne janoavat uusia kokemuksia. Tätä taustaa vasten ymmärtää, ettei syöminen ole aina kaikista kiinnostavinta puuhaa vauvan mielestä.

    On siis hyvin ymmärrettävää (jopa tarpeellista) mielestäni, että syömistä helpottaa antamalla vauvalle mielenkiintoisempaa mietittävää ruokailun aikana.

    Meillä nyt yksi täyttänyt lapsi useimmiten avaa suunsa ruokapöydässä vain, jos kädessä on jotain. Esimerkkejä viime päiviltä: peruna, lihapulla, leipäpala, heijastin, mittalusikka, puupalikka, auto, pilli, reijitin, kauha, herneenpalko, ruokapurkin kansi.

    Kyllä, meillä tuodaan leluja ruokapöytään. Ilman kädessä olevaa tavaraa ruokailu menee kitinäksi ja kiemurteluksi. Ei kiitos. Opetellaan niitä pöytätapoja sitten myöhemmin. Kolmevuotiaalta esikoiselta useimmiten jo sujuu, siis julkisella paikalla. Kotona tietysti menee välillä pelleilyksi ruokapöydässä, ja joskus tilanne vaatii ihan piirrettyjäkin. ;) Aina ei vaan pysty venymään ihan jokaisen suosituksen mukaan, semmoista se elämä on. Eikä se meidän vanhemmuutta millään tavalla paranna tai huononna, ihmisiä ollaan vaan.

    Tsemppiä Monalle!

    • Reply
      Mona
      13.7.2018 at 10:38

      Ah, kiiiitos ihanasta viestistä <3 <3 <3 :') Je kitinää ja kiemurtelua, pelkkä ruokailu jaksaa kiinnostaa lähinnä aamulla :D Ja tosiaan inhimillisiä ollaan kaikki <3

      • Reply
        Kaisa
        13.7.2018 at 21:35

        Mä en nyt varmaan osaa lukea tätä viestiä oikein, mutta siis juuri tämän takiahan sormiruokailu on tosi jees? Ei meillä ainakaan syöttäminen kotona onnistu, mutta kun saa vaihtelevaa ruokaa (täällä lähtee pastat lentoon jos äiti laiskottelee ja kehtaa tarjota useampana päivänä samaa ruokaa :D) itse syötäväksi, niin johan sujuu. Sitten taas kodin ulkopuolella on niin paljon kateltavaa, että lusikallekin avataan suu.

        Kuulostaa aika luksukselta noi teidän päiväunet! Meillä 10 kk vauva nukkuu pahimmillaan vaan puolen tunnin päikkärit päivässä. En valita, koska yöt meillä sujuu oikein mukavasti ja esikoisenkin kanssa totuttiin erittäin joustavaan päikkärirytmiin. Joustavuudessa on puolensa ja puolensa, eipä tartte olla ihan kello kädessä koko aikaa, mutta toisaalta esim. puoli kuudelta illalla päikkäreille nukahtaminen on haastavaa sekin.

    • Reply
      Pauliina / A la Helvetia
      14.7.2018 at 15:17

      Ihanaa, kun vastailet aina niin aurinkoisesti ja kerrot „epätäydellisyyksistäkin“ :) Kuulostaa siltä, että olette löytäneet hyvin teille sopivan arkirytmin! Haleja ja aurinkoa täältä Sveitsistä!

  • Reply
    Mai
    13.7.2018 at 07:42

    IG storyyn voi tehdä mainoksia, jolloin linkin saa mukaan, vaikka seuraajia olisi miten vähän :) En tiedä onko sulle relevantti keino hoitaa asiaa, mutta ajattelin vaan vinkata, kun sanoit että voisit jopa maksaa linkin mukaan saamisesta!

    • Reply
      Mona
      13.7.2018 at 10:36

      Hei iso kiitos Mai vinkistä, on todellakin relevantti!! Tuleekohan tuokin vasta myöhemmin mahdolliseksi vai saako sen tehdä samalla tavalla mitä ihan tavallisissa kuvissa?? Tuohan on tosi hyvä, jos näin on!!

  • Reply
    Misme
    13.7.2018 at 22:02

    Ihanaa että teillä on löytynyt hyvä unirytmi!

    Mä kyllä niin kateellisena aina kuuntelen muiden kertomuksia 1,5-3 tunnin päikkäreistä! Meillä nukutaan päivässä 3 x 30-45 min päikkärit. Muistaakseni F on elämänsä aikana (4,5 kk) nukkunut peräti kolmet puolentoista tunnin päikkärit, siinä meidän ennätykset… :D

    Noo, ei kyllä parane valittaa, hän nukkuu kuitenkin oikein hyvät yöunet – tyypillisesti n. 20.30-8.00 kahdella syötöllä. :) Välillä kyllä mietin eikö hän tosiaan tarvitse tuon enempää unta.

    • Reply
      Toffeetiikeri
      14.7.2018 at 16:57

      Meillä nukuttiin myös vauvavuoden aikana, kun oli vielä kolmet päiväunet niin 30-45min kerrallaan. Sitten kun lapsi kasvoi ja päästiin lopulta yksiin päiväuniin päivässä on unien pituus on yleensä 1,5-3h ja yölläkin nukutaan hyvin. Ikää on nyt 2,5 vuotta. :)

  • Reply
    M-E
    15.7.2018 at 23:45

    Vau! Hienoa kuulla, että teillä unet on alkaneet parantua rutiinien myötä. Lueskelin kuukausia sitten väsymyksestäsi, ja se kuulosti aika rajulta.. Ihana, että asiat ovat nyt paremmalla mallilla!
    Tuo pink noise kuulostaa myös mielenkiintoiselta. Meidän puolitoista vuotias neiti alkoi nukkua täydet yöt 11kk iässä, kun pidimme pienen hempeän :D unikoulun hänelle. Siitä lähtien hän on myös nukkunut meidän kanssa samassa sängyssä, ja kiinnostaa kyllä nuo tavat, millä hänet saisi nukahtamaan itsekseen.. Nimittäin jos nostamme hänet nukkuvana omaan sänkyyn, niin hän herää yöllä itkemään.

    • Reply
      Mona
      16.7.2018 at 10:09

      Joo meillä unikoulu oli kyllä menestys ja olen niin tyytyväinen, että se pidettiin. Alkoi tosiaan väsymys olla aika hirveetä, enkä kokenut olevani lainkaan oma itseni. Meillä ei niin hempeä unikoulu ollut, kun kaikki tassuttelut sun muut oli jo kokeiltu, eikä toiminut. Sain täältä paljon vertaistukea unikoulun toteutukseen: https://www.youtube.com/watch?v=3O3HLgEe_BI&t=417s

      Ihanaa viikkoa sinne <3

  • Reply
    M-E
    15.7.2018 at 23:51

    Ja tosiaan, unohdin noista rytmeistä sanoa. Meillä siirryttiin juurikin 11kk iässä yksiin päikkäreihin, eli hän on sieltä asti (nyt 1,5vee) nukkunut päivisin 1,5-4h unet. Tällä hetkellä mennään 2-3h unilla. Parasta on, että hän pyytää päivisin päästä kärryyn, tai kiipeää sinne, vetää verhon eteen ja alkaa uinua :D Illalla hommat eivät sitten menekään näin helposti..

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *