12.8.2018

13 x Kiireisen äidin kauneusvinkit

Kaupallinen yhteistyö, eleven / Mona Visuri elevenin brändilähettiläs

Huom, sisältää alekoodin!

13 x Kiireisen äidin kauneusvinkit

Täällä ei meinaa pysyä meikkisiveltimet ja poskipunat hyppysissä innostuksesta johtuen. Aloitan nimittäin Suomen suurimman kosmetiikan verkkokaupan elevenin brändilähettiläänä! Olen niin otettu ja iloinen tästä yhteistyöstä, että voihan punaiset huulipunat sentään. Yhteistyö tuo mukanaan blogiin ja muualle someen paljon lisää kosmetiikkavinkkejä sekä uusia mielenkiintoisia kosmetiikan testailuja. Pitkään blogiani seuranneet tietänevät rakkauteni kosmetiikkaan ja sammumattoman uteliaisuuteni uusia puteloita ja purnukoita kohtaan.

Ihanan elevenin takana on joukko huikeita tyyppejä, joilta tulen saamaan paljon vinkkejä myös tänne teille jaettavaksi. Olen ollut nyt yhden, jos toisenkin palaverin aikana aivan kosmetiikkahurmoksessa, kun olen päässyt juttelemaan todellisten kosmetiikkagurujen kanssa kaikesta etanaseerumien ja nutturasuihkeiden välillä.

Toivon, että yhteistyö tuo mukanaan teille paljon mielekästä sisältöä blogiin ja uusia vinkkejä kosmetiikan parissa. Mikäli teille tulee kosmetiikan suhteen tiettyjä postaustoiveita tai ideoita, niin ehdotukset otetaan lämpimästi vastaan.

Tänään haluan jakaa teille omia kauneusvinkkejäni kiireen keskelle. Vaikka rakastan pitkiä hemmotteluiltoja, niin vauva-arjen keskellä on joutunut pihistämään paljon aikaa myös omista kauneushetkistä. Arvostan entistä enemmän tuotteiden monikäyttöisyyttä, helppoutta ja tehokasta toimivuutta. Edelleen pyhitän illan silloin tällöin panostaen kasvojen hoitoon ja meikkiin pitkänkaavan mukaisesti. Arjessa mennään kuitenkin helpomman kautta. Tässä iso liuta vinkkejä huikeista tuotteista, joilla saa nopeasti ja tehokkaasti ehostettua hieman väsyneen äidin ulkomuotoa! ;)

13 x Kiireisen äidin kauneusvinkit

1. Väsyneiden silmien pelastajat!

Tutustuin Skin79 silmänympärysgeelinaamiolappuihin vasta alkukesästä ja harmittelin heti, miksi kuulin näistä niin myöhään. Nämä ovat heittämällä parhaiten toimivat väsyneiden silmien pelastajat koskaan! Olin alkuun epäileväinen ja mietin, voiko silmänympärysgeelinaamiolaput todella kirkastaa silmänympärykset heti ensimmäisellä käyttökerralla. Epäilyt olivat turhia. Nämä tekevät silmänympäryksille taikoja välittömästi! Ihon pinnasta tulee pehmeä ja sileä, johon meikki levittyy kauniisti.

Skin79 on yksi monista huikeista korealaisista brändeistä ja olen aivan innoissani, että viimein olen päässyt minäkin (vähän myöhässä :D) korealaisen kosmetiikan pauloihin. K-beautysta tulen meuhkaamaan blogissa vielä paljon! ;) Jos minulta kysytään, niin Kelan äitiyspakkaus saisi sisältää näitä silmänympärysgeelinaamiolappuja kaikille uusille äideille ja isille! :D Nämä tulee vauvavuonna todella tarpeeseen.

13 x Kiireisen äidin kauneusvinkit

Täydellisellä meikkivoiteella säästää paljon aikaa ja hermoja

2. Täydellinen meikkivoide 

Ilman kaunista meikkipohjaa, ei meikki näytä koskaan hyvältä. On turha tehdä upeaa silmämeikkiä, jos pohja ei ole kunnossa. Jokaisen pitäisikin löytää itselleen luottomeikkivoide, sillä täydellisellä meikkivoiteella säästää paljon aikaa ja hermoja. Omaa luottomeikkivoidetta olisi sitten vielä hyvä olla ainakin muutamassa eri sävyssä, sillä harvalla iho on ympäri vuoden täysin saman sävyinen. Itse olen tuotteiden yhdistelijä ja rakastan sekoittaa rohkeasti omia suosikkejani keskenään ja löytää itselleni parhaimmat kokonaisuudet.

Täydellisen meikkivoiteen etsintään kannattaa hieman panostaa aikaa ja vaivaa. Juuri sinulle sopivimman meikkivoiteen löydyttyä kannattaa sitä pitää aina meikkipussukassa. Kiireessä tiedät, että voit luottaa siihen, että meikin tärkein osa eli pohjameikki onnistuu, kun voit käyttää sitä “the meikkivoidetta”.

Minun suosikkini on ollut jo noin 15 vuotta Estee Lauder Doubler Wear kulttimeikkivoide. Tätä ihanaa tuotetta suosittelee todella moni, eikä turhaan. Saan myös eniten kommentteja kauniista meikistä juuri silloin, kun kasvoillani on tätä kulttimeikkivoidetta. Tämä meikkivoide on hintavahko moneen muuhun verrattuna, mutta on ehdottomasti jokaisen euron arvoinen. Tuote on myös suhteellisen riittoisa, eli jo melko pienellä määrällä saa kauniin meikkipohjan aikaiseksi. Toki itse rakastan käyttää meikkipohjassa aina beautyblenderia ja se hieman lisää kulutusta, mutta lopputuloksen vuoksi se on mielestäni täysin sen arvoista. Tällä hetkellä käytän 1N2 sävyä, joka taitaa olla monen suomalaisen ihon perussävy. Käytössäni on ollut myös mm. 3N1, 1N1.

Mikäli et vielä ole vakuuttunut tästä tuotteesta, niin suosittelen lämpimästi katsomaan ihanan Tubettajan Tatin videon, kun hän testaa Doubler wearia ensimmäisen kerran! :D Tati on tunnettu todella laadukkaista kosmetiikkavideoista ja myös todella rehellisistä mielipiteistä. Hän tuo esiin sekä hyvät että huonot kosmetiikkakokemukset.

Toinen pitkäaikainen meikkivoidesuosikkini on täydellisen peittävä ja kauniin lopputuloksen taikova Clarins Everlasting. Meikkivoide pysyy kasvoilla koko päivän ja samettinen lopputulos on todella kaunis. Itselläni on herkästi punoittava (couperosa) ja kiiltävä iho, joten kaipaan meikkivoiteelta peittävyyttä, pysyvyyttä ja mattamaista lopputulosta. Mikäli haluaa lisää hehkua, voi meikkivoiteen joukkoon lisätä muutaman pisaran kuultotuotteita.

Extrana haluan myös mainita todella näppärän go to -meikiksi sopivan Estée Lauder Double Wear Cushion BB All Day Wear Liquid Compact -tyynymeikkivoiderasian, josta on äärimmäsen helppo tuputtaa meikkivoidetta kasvoille pitkin päivää. Rasiassa tulee mukana vippa, mutta itse tykkään levittää tätä beautyblenderillä.

3. Tehokkaat hoitovoiteet kasvoille ja silmille

Tehokkaat hoitovoiteet ovat must have väsyneille kasvoille ja kiireiselle äidille. Kun ei ole aikaa tehdä monta kertaa viikossa kasvohoitoja kotona, tulee tehohoitotuotteiden olla nimensämukaisesti tehokkaita. Arjessa ihonhoidon tärkeimpiä kulmakiviä on hyvä ihon puhdistus sekä oikeanlainen kosteutus. Hyvin puhdistettu ja kosteutettu iho on aina kaunis.

Itse panostan yleensä siihen, että vähintään muutaman kerran viikossa käytän tujumpia voiteita kasvoille ja silmille. Oma ihoni on pintakuiva, mutta ei tarvitse jokapäiväistä tehokosteutusta. Kannattaakin selvittää tarkkaan, mitä juuri oma iho kaipaa ja sitä kautta etsiä itselleen sopivimmat tehotuotteet.

Erilaiset seerumit ovat omia suosikkejani, mutta halusin tässä kohdin mainita muutamasta uudesta tuttavuudesta, joista pidin valtavasti jo ensimmäisellä käyttökerralla. Nimittäin suositun korealaisbrändin Holika Holikan hoitovoiteet. One solution moisturizing on hoitovoide, jota käytetään seerumin tavoin tehotuotteena ennen muita voiteita. Se virkistää väsyneitä kasvoja ja tekee ihanan viileän tunteen. Tämän tuotteen voi myös sekoittaa kosteusvoiteen tai meikkivoiteen sekaan heleyttämään ihoa. Saman merkin One solution anti wrinkle on myös ihana tuote väsyneen äidin kasvojen ehostajaksi. Itse saan parhaan tuloksen käyttämällä tällaisia tehotuotteita muutaman kerran viikossa.

Viimeisenä on vielä mainittava monesti somessakin hehkuttamani Elizabeth Ardenin keramidikapselit, jotka ovat todella tehotuotteita. Nämä ihanat ovat erityisesti talvella super hoitavia ja kosteuttavia. Kapseleita löytyy sekä silmille että iholle. Yksittäispakatut kapselit tuntuvat todelliselta luksukselta ihonhoidossa. Näitä on kätevä ottaa mukaan myös reissuun, kun tilaa on vähän, mutta haluaa matkallakin saada iholle täydellistä hoitoa. Se tunne, kun käyttää käyttää tätä tuotetta lentokoneen ilmastoinnin kuivattamalle iholle.. :)

13 x Kiireisen äidin kauneusvinkit

Kukapa ei olisi pelastanut huonoa hiuspäivää kuivashampoolla?

4.  Kuivashampoo

Kukapa ei olisi pelastanut huonoa hiuspäivää kuivashampoolla? Itse rakastan Rahuan luonnonkosmetiikan kuivashampoota. Se on erityisesti pienen lapsen äideille loistava, kun vauva on lähellä kokoajan, eikä halua käyttää liian tujuja tuotteita.

Sim merkin Sensitive DS Refresh kuivashampoo on itselleni uudempi tuttavuus, mutta ansaitsee maininnan. Raikastaa tehokkaasti hiukset ja poistaa rasvaisen lookin, mutta ei tuoksu miltään! Huikea kuivashampoo herkkänenäiselle.

Maria Nilan vegaaniset hiustuotteet ovat myös olleet aivan ihania ja niin myös merkin Invisidry kuivashampookin. Iso suositus myös tälle.

13 x Kiireisen äidin kauneusvinkit

5. Sävyä kasvoille ja säärille

Olen 11 kuukautta vuodessa valkoisena hohtava kalkkilaivan kapteeni. Päivetyn hitaasti ja olen muutenkin laiska makaamaan auringossa. Turvaudun mieluummin nopeaan keinoon saada päivetystä iholle.

Vitaliberatan itseruskettavat ovat suosikkejani, mutta niiden kanssa tarvitaan monesti aikaa ja kärsivällisyyttä. Nopeimman avun saa välittömästi merkin Body blur instant voiteella, jonka nimeen myös ihana kosmetiikkaguru Erikakin vannoo. Jokapäiväiseen käyttöön en suosittele pienen tahraavuutensa takia Body blurria, mutta juhliin tai muihin erikoistilaisuuksiin tämä tuote on pelastaja, kun on kiire eikä ole aikaa pelata itseruskettavien kanssa! Sääret saa tällä säihkymään muutamassa minuutissa.

Jokapäiväiseen käyttöön sen sijaan suosittelen kaikille äideille the Balm Bahama maman täydellistä aurinkopuuteria! ;) Sillä saa viimeisteltyä meikin ja hetkessä taiottua sävyä kasvoille sekä decolteelle. Myös Lumenen ihanat valo- ja hehkupisarat ovat täydellisiä tuomaan iholle väriä.

Sävyttävien tuotteiden kohdalla on myös pakko mainita itselleni uudesta tuttavuudesta By Terrysta! Tästä merkistä tulen varmasti kirjoittamaan vielä paljon enemmän. Soleil Terrybly on vienyt täysin sydämeni ja luettueni arvosteluja merkin muista tuotteista en malta odottaa, että pääsen niitäkin testailemaan. By Terry irtopuuteri on saanut esimerkiksi valtavan hypetyksen aikaan ja moni vannoo täysin sen nimeen. Ihanan Virven blogista löytyy paljon juttuja By Terryn tuotteista ja kannattaakin kurkata sieltä lisää kokemuksia mikäli merkki kiinnostaa.

13 x Kiireisen äidin kauneusvinkit

6. Suoristusrauta

Kuivashampoon lisäksi myös suoristusrauta on ystävä hiuksille nopeissa tilanteissa. Itselläni on ollut nyt useamman vuoden käytössä Cloud Nine suoristusrauta ja se on kertakaikkisen huikea. Rauta lämpiää käyttövalmiiksi muutamassa sekunnissa ja suoristus onnistuu aivan käden käänteessä. Suoristusraudalla saa toki tehtyä myös kauniit kiharat.

13 x Kiireisen äidin kauneusvinkit

Kokeilen jatkuvasti uusia ripsareita, mutta kertatoisensa jälkeen palaan Maybellinen lash sensational ripsariin, joka on omille ripsilleni paras aarre ikinä.

7. Täydellinen ripsiväri 

Täydellisen meikkivoiteen tavoin hyvä ripsiväri on jokaisen naisen must have. Se mikä sopii toiselle ei välttämättä sovi toiselle. Suosittelenkin testamaan ahkerasti erilaisia ripsivärejä, jotta löytää itselleen sen täydellisen. Hyvä ripsiväri helpottaa arkea ja tekee meikille sen viimeisen silauksen. Kauniit ripset avaavat katsetta ja saa silmät säihkymään. Mikäli ripsienpidennykset sopivat, ovat ne myös omiaan helpottamaan kiireistä arkea.

Kokeilen jatkuvasti uusia ripsareita, mutta kertatoisensa jälkeen palaan Maybellinen lash sensational ripsariin, joka on omille ripsilleni paras aarre ikinä. Ripsistä tulee kauniin erotellut, pitkät ja juuri sopivan tuuheat. Ripseni ovat jo valmiiksi pitkät ja osa ripsareista saa aikaan vain suttuisen lopputuloksen, mutta tämä ripsari on ja pysyy. En keksi mitään muuta huonoa sanottavaa kuin sen, että tämä kuluu nopeasti loppuun. Minulle ripsarin kanssa enemmän on enemmän, vaikka yleisesti meikissä suosin luonnollisuutta ja keveyttä.

13 x Kiireisen äidin kauneusvinkit

13 x Kiireisen äidin kauneusvinkit

8. Korostustuotteet

Mattainen ja peittävä meikkipohja suorastaan huutaa korostustuotteita, joilla kokonaisuuden saa hehkumaan. En pidä liian kuulaasta meikkipohjasta, mutta rakastan korostustuotteiden tuomaa viimeistä silausta. Ciaten dewy puikko on ihana korostustuote, joka levittyy  aivan taianomaisesti. Pienen pieni sipaisu poskipäille ja amorinkaareen tuo ihan valtavan eron meikkiin. Korustustuotteilla saa nopeasti eloa kasvoille ja ne herättävät väsyneet kasvot eloon. Ciaten lisäksi oma ikuisuussuosikkini on the Balmin Mary-Lou Manizer. Siinä on huikea pigmentti ja tämäkin tuo ihan pikkiriikkisellä määrällä juuri oikean lisän meikkiin.

13 x Kiireisen äidin kauneusvinkit

9. Hyvin ja nopeasti imeytyvä sekä hoitava vartalovoide 

Kaikki varmaan tietää, miten tuskallista on levittää kosteusvoidetta, jolla kestää ikuisuuden imetyä ja pahimmassa tapauksessa voide jää vielä iholle pitkäksi aikaa klähmäisenä. Toki talvella super kuiva iho kaipaa jytyjä tuotteita ja paksut rasvat ovat paikallaan, mutta varsinkin kesällä kaipaan nopeita tuotteita, jotka kuitenkin toimii. Lumene HARMONIA Nutri-Recharging Nurturing  vartalovoide on ihanan tuoksuinen ja levittyy hyvin sekä imeytyy hetkessä. Tuote sisältää pakurikääpää, joten tätä tuotetta ei voi olla rakastamatta. Lumene on jälleen kerran onnistunut täydellisesti.

13 x Kiireisen äidin kauneusvinkit

10. Ihon pikahoitaja

Holika holikan 99% fermentoitua aloe veeraa sisältävä aloegeeli on mainittava ihan erikseen, sillä se on huikea jokaisen ihon nopea tehohoitaja! Etenkin näin kesällä tämä tuote on kultaa! Ihana viilentävä koostumus tekee taikoja ulkona olemisen jälkeen. Sopii myös loistavasti herkemmällekin iholle. Rauhoittava ja kosteuttava geeli sopii  jokapäiväiseen käyttöön tai silloin tällöin erityishuolta kaipaavalle iholle. Se imeytyy nopeasti ja levittyy helposti. Tämän luokittelisin koko perheen hoitogeeliksi.

13 x Kiireisen äidin kauneusvinkit

11. Kasvosuihkeet

Kasvosuihkeet ovat jo muutaman vuoden olleet todella suosittuja, eikä turhaan. Niillä saa pelastettua meikin tai väsähtäneet kasvot hetkessä. Eri tarpeisiin löytyy eri suihkeita vaikka kuinka. Rakastuin täysin ihanan Pixi merkin suihkeisiin ja suosittelen tosi lämpimästi testaamaan näitä, mikäli merkin tuotteet ovat vielä tuntemattomia. Ihanat tuoksut ja todella tehokkaat koostumukset. Pixi glow mist tuo hetkessä hehkua ja raikkautta kasvoille. Glow mist sisältää rakastamaani arganöljyä. Pixi make-up fixing mist puolestaan kiinnittää meikin ja samalla myös hoitaa ihoa.

13 x Kiireisen äidin kauneusvinkit

12. Kangasnaamiot 

Olen kasvonaamioiden suurkuluttaja, mutta nyt vauva-arjessa usein pelkkä naamion pois peseminenkin tuntuu ajatuksena liian työläältä. Onneksi on olemassa ihanat kangasnaamiot, joiden suosio on suorastaan räjähtänyt K-beautyn nousun myötä. Myös minä olen aivan hurahtanut kangasnaamioihin. Niiden helppous ja tehokkuus on vailla vertaansa ja valinnanvaraa löytyy t-o-d-e-l-l-a paljon. Sehän näissä hauskaa onkin, kun erilaisia naamioita on helppo kokeilla kangasnaamioiden muodossa.

13 x Kiireisen äidin kauneusvinkit

13. Huivit

Vielä viimeisenä on pakko mainita kosmetiikasta poiketen yksi kiireisen äidin kauneusvinkki – nimittäin huivit!! Synnytyksen jälkeen hiuskato on melkoista ja uudet kasvavat hiuskiehkurat ovat aikamoinen riesa. Huivi on helppo ja nopea pelastus, kun pitää saada nämä omat vauvahiukset kuriin. ;) Samalla saa kauniin asusteen ja yksityiskohdan päivän lookkiin.

Löytyykö tältä vinkkilistalta teidän suosikkeja? Laita ihmeessä kommenttiboksiin omia kauneusvinkkejä kiireiseen arkeen? Mitä ilman et tulisi toimeen ja mikä pelastaa aina huonon meikki- tai hiuspäivän? :)

Yhteistyön aloituksen kunniaksi Instagramissa on menossa vielä tämän päivän 100€ lahjakortin arvonta, joten käythän pikapikaa osallistumassa siihen. 100€:lla saa itselleen esimerkiksi Estee Lauder kulttimeikkivoiteen, Maybellinen super ripsarin ja monta ihanaa kangasnaamiota testattavaksi. ;)

Mikäli innostuit jostakin tuotevinkistä, niin 19.8 asti saa koodilla MONASDAILY normaalihintaisista tuotteista mukavan 20% alennuksen. Estee Lauder doubler wearkin lähtee siis alekoodilla nyt todella hyvään hintaan! :)

Koodilla MONASDAILY  20% alennusta norm. hintaisista tuotteista!
Koodi on voimassa 19.8. asti.
(Huom. koodia ei voi yhdistää muihin alennuksiin tai kampanjoihin)

Listasin alle vielä omia suosikkimerkkejäni elevenin valikoimassa:

♥ Estee LauderHelena RubinsteinBraunChloeCiate
ClarinsClinicueCloud nineDr. HauschkaEcotoolsElizabeth Arden
Holika Holika ♥ By TerryIssey MiyakeJohn FriedaJoicoJurliqueKerastase
Kjaer WeisLancomeLumeneMacMadaraMaria Nila Maybelline
Neals yard remediesNYXVita Liberata

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *