10.9.2018

Matkarattaat ja vauvan kanssa matkustaminen

Matkarattaat ja vauvan kanssa matkustaminen

Meidän poika on nyt vuoden ja ollaan tänä aikana tehty hänen kanssaan yksi ulkomaanmatka (Krakovaan) ja Suomessa ollaan reissailtu auton kanssa sukuloimassa monta kertaa. Monet sanoo, että vauvan kanssa matkustaminen on ihan pala kakkua ja menee siinä missä muukin matkustaminen. Itse en voi yhtyä (valitettavasti) tähän kuoroon niin vahvasti.. :D Kuvittelin, ennen vauvan saantia, että me tullaan reissaamaan ihan yhtä paljon ja vauvan tulohan ei muuta meidän touhuja lainkaan.. Heh, toisin kävi:D

Vilkkaan lapsen kanssa matkustaminen on aivan eri juttu, kuin kahdestaan rento matkustaminen. Olen muutenkin melko stressaavaa tyyppiä ja haluan esimerkiksi olla aina mahdollisimman ajoissa joka paikassa. Vauvan kanssa kaikki reissaaminen saa aina oman mausteensa. Yllätyksiä voi tulla ja yleensä tuleekin.

Vaikka takana ei ole vielä montaa pidempää reissua, ollaan silti todettu matkarattaat ihan korvaamattomiksi! Ensimmäisellä ulkomaanreissulla, ei varmasti oltaisi pärjätty ilman ja nyt myöhemmin matkarattaat ovat olleet ihan mega hyödylliset ihan Suomessakin. Saimme Vaunuaitasta testiin Mountain buggy nano matkarattaat, joihin ollaan oltu super tyytyväisiä. Niiden lisäksi ollaan testattu myös YoYo- rattaat, joista tykättiin myös paljon. Päädyimme kuitenkin super suosittujen Babyzen yoyo:jen sijaan Mountain buggy matkarattaisiin muutamien eroavaisuuksien vuoksi. Ensinnäkin tavaratila näissä on hieman suurempi mikä on aina plussaa. YoYo:jen 5-pistevaljaat ovat myös omiin käsiini hieman hankalammat kiinnittää, kuin Nanojen valjaat. Plussaa tulee myös nanojen maksimi kuormasta, joka on 20kg eli pari kiloa enemmän, kuin YoYo:jen.

Matkarattaat ja vauvan kanssa matkustaminen

Matkarattaat ja vauvan kanssa matkustaminen

Matkarattaista on tarkoitus tehdä vielä video, koska siinä näkee paremmin niiden näppäryyden. Seuraavan lentomatkan jälkeen siis viimeistään videoarvostelua pukkaa.

IG:n puolella sain juuri toiveen kertoa hieman tarkemmin meidän matkasuunnitelmista.

Niinkuin alussa mainitsin ei matkustaminen ole ollut ihan niin pala kakkua mitä ennen vauvan syntymää ajattelin. Olemmekin matkustaneet viimeisen vuoden aikana varmasti vähemmän kuin koskaan. Toivon, että meidän matkainnostus palaa taas pian ja päästään reissaamisen makuun. Ensi kesänä on haaveissa tehdä pidempi matka Austraaliaan sillä rakkaat ystävämme muutti juuri sinne. Haaveilen vähintään kolmen viikon Austraalian visiitistä.

Lyhyempiä reissuja toki on pitkin syksyä ja talvea. Tallinnaan suuntaamme ensi kuussa vajaaksi viikoksi koko perhe. Sen lisäksi ollaan pyöritelty ajatusta Dubain reissusta sekä Kroatiasta.

Kuulisinkin nyt todella mielelläni TEILTÄ mitä kohdetta suosittelisitte pienen lapsen kanssa??? :) Kaikki vinkit ja matkakohteet otetaan tosi lämpimästi vastaan. 

Jospa sitä varaisi tänään illalla jo loppukuulle yllätysmatkan Eetun synttärien kunniaksi;)

You Might Also Like

8 Comments

  • Reply
    Kati
    10.9.2018 at 20:13

    Molempia rattaita kokeiltiin ja Yoyot vetivät pidemmän korren. Käytetään rattaita muutenkin kuin matkoilla, ihan päivittäin arjessa. Tekstiilit ovat laadukkaampaa materiaalia ja runko tukevampi. Pitkälle työntäjälle Yoyoissa on myös 10cm enemmän korkeutta aisassa. Meidän esikoinen on 5-vuotias, ihan keskikäyrillä kasvava poika ja painaa nyt noin 18kg, joten isomman painorajan koin melko turhaksi, hän ei ole enää yli kahteen vuoteen istunut rattaissa… näin niinkuin vertailun vuoksi, jos joku miettii näiden välillä

    • Reply
      Mona
      10.9.2018 at 20:42

      Kiitos Kati kun jätit kommenttia! :) Hei näistähän voisi melkein tehdä ihan vertailuvideon! Pitää pyytää ystävä jeesiin, jolla juuri nuo Yoyot:) Omaan makuun Yoyot oli ns heppoisemman tuntuiset, mutta en sitten tiedä olisiko pidemmällä käytöllä huomannut enemmän eroa suuntaan tai toiseen. Hmm pitää vielä kärräillä uudelleen molempia samaan aikaan :D

  • Reply
    MINI-blogi/Elina
    11.9.2018 at 07:42

    Meillä oli Kreikan lomalla Yoyo:t ja ne oli loistavat, varsinkin siksi että ne sai viedä koneen matkustamoon ja taaperolla oli näin ollen koko ajan rattaat lentokentällä. Yoyo:t myös rullasivat hyvin ja niitä oli kevyt työnnellä, tavarakori tosin oli aika pieni.
    Tuolla hieman mun mietteitä Yoyo-matkarattaista: http://elinamaista.blogspot.com/2018/06/ihana-loma-samoksella.html

    • Reply
      Mona
      11.9.2018 at 08:02

      Kiitos Elina sullekin viestistä ja vertailusta<3 :)

  • Reply
    Pauliina / A la Helvetia
    11.9.2018 at 11:59

    Meillä on hyvin noiden Nanojen tyyppiset GB:n Qbit-rattaat: https://www.amazon.de/GB-GOLD-616240001-Qbit-Buggy/dp/B01CUJT5PY (pakko työntää aina oma lusikka kaikkeen vauvasoppaan ;)) Haaveilin aikani Yoyoista, mutta mies ei lämmennyt niille, ja ovathan ne luokattoman kalliit verrattuna vaikka noihin Qbiteihin. Me on saatu ottaa rattaat lähes aina lentokentällä portille mukaan ja määränpäässä tai vaihtokentällä taas suoraan portilla mukaan, joten en ole kokenut ongelmaksi, etteivät aina matkustamoon mahdukaan.

    Matkakohteista kun kysyit, niin näin 2,5-vuotiaan äitinä on sanottava, että tällä hetkellä helpoimpia matkoja ovat ranta- ja kaupunkilomien yhdistelmät. Rantaloma olisi kaikkein helpoin, mutta se taas on meille vanhemmille vähän tylsä. Isot kaupungit taas ovat vähän työläitä tällä hetkellä helposti kyllästyvän ja liikkuvan taaperon kanssa. Toki nekin onnistuisivat, jos jaksaisi suunnitella etukäteen, mutta siinä me ollaan tosi laiskoja :D Myös erilaiset autokohteet toimivat, esimerkiksi Toscana, koska näkemistä on pienelläkin alueella paljon, ja automatkat helppo ajoittaa päikkäreiden aikaan. Jos lähtisin tällä hetkellä jonnekin, suosittelisin Maltaa (hyviä resort-hotelleja ja toisaalta paljon nähtävää ja esimerkiksi hyvät bussiyhteydet), tai esimerkiksi Mallorcan Palmaa (kiva pienehkö kaupunkikohde, mutta yhdistäisin ehkä muutamaan päivään jossain ihanassa rantahotellissa), tai miksei myös Nizza voisi toimia samoilla kriteereillä. Siellä on myös helppo liikkua muihin alueen kaupunkeihin junalla.

  • Reply
    Suvi
    11.9.2018 at 12:39

    Oi kun pystyn samaistumaan sum fiiliksiin lapsen kanssa reissaamisesta!:)

    Australia!<3 voi kun olisi ihana päästä sinne…

    Lapsiperheen matkakohteet.Meillä ei ole kokemusta muusta kuin Fuerteventurasta,joka oli ihan valmismatka ja se lienee tällä hetkellä meille mieluisin vaihtoehto.Siis ihan vaan,et on hyvä hotelli fasiliteetteineen.Syö hyvin.Sit voi kuitenkin esim. urheilla tms "elämystä".Silloin esikoinen oli 6kk.Sitten toinen kohde on ollut Toscana,sieltä vuokrattiin talo.Tämä konsepti taas on tosi toimiva,jos on muitakin jakamassa,esim. toinen lapsiperhe,isovanhemmat tms.Silloin esikoinen oli reilu 1v.

    Nyt on 6kk kuopus menossa mukana ja vielä odottelen sitä,että mun hermot kestää kahden pienen kanssa matkustamista.Tai oikeastaan sitä,että haluan maksaa "paljon" rahaa siitä,että itse olen niin stressaantunut matkustaessa lasten kanssa.Mutta eiköhän se tästä.Pienin askelin olen jo murtanut tätä omaa "tuttu ja turvallinen on paras"-mentaliteettia =D

    Matkarattaat on meillä sanat!Ja super hyvä ostos!Tohon sää sit pehmeän vaunukopan,jos sattuis toinen lapsi joskus tulemaan ;) on nimittäin sekin ollut tosi kätevä kombo,esim. kun kuitenkin kahden pienen kanssa tarvitaan useita rattaita,kuopus nukkui noissa sisällä päikkäreitä (varastossa….),kun oli ne kunnon helteet.

  • Reply
    Missa
    12.9.2018 at 11:29

    Meillä on reissurattaina Baby Joggerin City Tourit, oon tykännyt. Noi Nanot oli meidän toinen vaihtoehto mut tykkäsin ulkonäöllisesti Toureista niin sen takia valitsin ne. Suosittelisin itse Nizzaa teille, siellä oli kivoja leikkipuistoja ja muutenkin rattailla pääsee lähes joka paikkaan, syksyllä voisi olla kivan lämmintäkin vielä ja siellä on sopivasti nähtävää, muttei kuitenkaan liikaa että kerkee olla välillä puistoissakin tai kävellä rantabulevardia. ☺

  • Reply
    Saara
    13.9.2018 at 08:32

    En tiedä muista matkarattaista nykyään, mutta silloin kun kolme vuotta sitten ostimme Thaimaan matkaa varten matkarattaat, päädyimme YoYoihin sen vuoksi, että ne olivat silloin ainoat rattaat, jotka olivat virallisesti cabin size. Muitakin rattaita saattoi kuulemma saada cabiniin, vaikka eivät täyttäneet virallisia mittoja.

    Taaperon kanssa kävimme Thaimaassa rantalomalla hieman rauhallisemmassa kohteessa, jossa vuokrasimme auton (en suosittele, jos ei ole Aasian liikenteeseen muutoin tottunut). Loma toimi yhdeksänkuisen kanssa hyvin muuten, mutta itse rannalla oleskelu jäi melko vähäiseksi, koska taapero pelkäsi aaltoja ja ei ollut vielä hiekkaleikki-iässä. Uima-allas sen sijaan oli parempi. Teimme myös paljon retkiä autolla, sillä lapsi on aina viihtynyt hyvin autossa. Lentomatkat olivat luku sinänsä ja paluulento oli aika hirveä. Uudestaan en ehkä tekisi noin pienen kanssa yhtä pitkää lentomatkaa, mutta riippuu tietenkin todella paljon lapsen temperamentista.

    Puolitoistavuotiaan kanssa kävimme Budapestissä kaupunkilomalla ja, koska kaupunki oli ennestään tuttu, oli etukäteissuunnittelu helppoa. Kaupunki oli mielestäni myös kaikenkaikkiaan todella lapsiystävällinen. Yövyimme hotellissa, jossa meillä oli kahden huoneen huoneisto pienellä keittiöllä. Lisätila tuli tarpeeseen ja teki oleilusta mukavampaa. Budapest on sopivan pieni kaupunki ja viheralueita on paljon. Sen sijaan esim. Lontooseen tai Pariisiin tuskin olisin jaksanut lähteä noin pienen kanssa.

    Luulen, että mikä tahansa kohde toimii lapsen kanssa loppujen lopuksi ihan yhtä hyvin, jos vain asennoituu etukäteen siihen, ettei lomaa voi viettää samalla tavalla kuin pariskuntana. Ja mitä vanhemmaksi lapsi tulee, sitä helpompaa reissaamisesta tulee. Viime talvena ajoimme Euroopan halki Espanjaan 2,5-vuotiaan kanssa autolla ja sekin meni jälkikäteen ajatellen todella hyvin ottaen huomioon, kuinka pitkiä päiviä autossa tehtiin.

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *