3.10.2018

Kayla Itsines & Sweat sovellus

Kayla Itsines & Sweat sovellus, 12 viikon haaste

Nyt olisi luvassa heittämällä eniten toivottu ja pyydetty postaus, nimittäin raporttia ja ajatuksia Kayla Itsines treeneistä ja erityisesti Sweat nimisestä sovelluksesta. Aloitin tosiaan kolme kuukautta sitten uudelleen Kayla Itsines treenit ja apua miten huikeat kolme kuukautta takana!!! Teen tällä viikolla koko 12 viikon haasteen viimeistä viikkoa.

Päätin kesällä, etten aio jättää ainuttakaan treeniä välistä, enkä muuten ole jättänyt! Olen tehnyt jokaikisen treenin, joka ohjelmaan kuuluu ja ihan hiton ylpeä itsestäni.

Raskauden aikana liikuin hyvin vähän ja sektiosta palautuminen kesti tosi pitkään, joten aloitin treenit synnytyksen jälkeen mega varovaisesti. Tunsin vasta kesällä vähän ennen kuin Lionel täytti yksi, että olen valmis palaamaan taas kunnolla hikitreenien pariin.

Sain paljon inspiraatiota muilta äideiltä IG:ssa, jotka olivat myös tehneet Kaylan Itsiness treeneja. Päätinkin heti alkuun, että haluan antaa saman takaisin ja omalta osaltani  inpiroida myös minua somessa seuraavia treenien pariin. Olenkin ilokseni saanut lukemattomia viestejä siitä miten moni teistä on aloittanut myös kanssani nämä Kaylan treenit taas!

Moni pitkään blogiani seurannut varmasti muistaa, että olen jo moneen kertaa tehnyt treenejä ennen raskaaksi tuloa. Nyt väliin tuli vain muutaman vuoden totaalinen tauko.

Tällä hetkellä intoa riittää niin paljon, etten voi kuvitellakaan lopettavani. Aion aloittaa ensi viikolla koko 12 viikon ohjelman alusta asti. Uskon, että tässä kohdin tulen huomaamaan kaikkein parhaiten kehityksen.

Nimittäin kun aloitin kolme kuukautta sitten ensimmäisestä viikosta olin TODELLA HUONOSSA KUNNOSSA.  Lihaskunto ja kestävyys oli ihan nollassa. Erityisesti keskivartalon kunto oli raskauden ja synnytyksen jälkeen todella heikkoa vielä vaikka olin aloittanut jo syvien vatsalihasten treenit varovasti.

Ensimmäiset viikot oli suoraan sanottua tuskallisia. Eniten henkisesti, koska ärsytti niin paljon oma huonontunut kunto. Kayla Itsiness treenit ovat tosin loppuun asti älyttömän rankkoja ja joka viikko on vähän rankempaa. Periaatteessa treenit eivät siis missään vaiheessa helpotu, mutta itse tulee paremmaksi;) Sen vuoksi alusta aloittaminen tulee olemaan huippua, kun huomaa kehityksen isosti!

Minulla on edelleen vähän vatsalihasten erkaumaa jäljellä, joten olen tehnyt ohjelman vatsalihasliikkeet helpotettuina. Monia liikkeitä olen myös joutunut keventämään sen vuoksi, etten kertakaikkiaan ole vielä pystynyt tekemään liikkeitä puhtaasti.

Kaylan treenit on kuitenkin todella koukuttavia. Yhteen treeniin menee vain 30 minuuttia, joten tekosyitä on ihan turha keksiä. Puolen tunnin treenin voi tehdä milloin vain. Olo treenin jälkeen on aina ihan voittamaton!

Minun mantra kuluneen 12 viikon aikana on ollut “EN AIO JÄTTÄÄ AINUTTAKAAN TREENIÄ VÄLISTÄ”. Olen hokenut tätä itselleni jopa ääneen silloin, kun on tuntunut siltä, etten vaan jaksa aloittaa.

Olen saanut ihan valtavan määrän kysymyksiä Sweat sovellukseen liittyen, joten ajattelin tehdä heti tämän postauksen perään pienen Q+A postauksen, jossa vastailen teidän kysymyksiin liittyen näihin treeneihin.

Joten kommenttiboksi on vapaa! Laittakaahan kaikki askarruttavat kyssärit treenaamiseen liittyen tähän alle! :)

Kayla Itsines & Sweat sovellus, 12 viikon haaste

Kayla Itsines & Sweat sovellus, 12 viikon haaste

Kayla Itsines & Sweat sovellus, 12 viikon haaste

Pictures, Carita / edited by me

Postaukset Kayla Itsines vanhoista treeniohjelmista, joita aloitin tekemään 2014:

VIDEO: KAYLA ITSINES OHJELMA JA MUUTA TREENIPOHDINTAA
AJATUKSIA KAYLA ITSINES TREENIEN PUOLESTA JA VASTAAN
KAYLA ITSINES 7 VK TAKANA!
KAYLA ITSINES 12 VIIKON TREENIOHJELMA

PST. Muista laittaa IG seurantaan, siellä on melkein päivittäin treenijuttuja ja päivityksiä!;)

You Might Also Like

11 Comments

  • Reply
    Poletti
    3.10.2018 at 10:52

    Maksaako tämä? Vuoden 2014 postauksessa mainitsit sen olevan ilmainen, mutta ko. postauksen linkistä tulee vain vaihtoehdot $19,95/kk tai jonkin suuruinen vuosimaksu. Eli maksaako ja jos maksaa, niin miten paljon?

    • Reply
      Mona
      3.10.2018 at 11:09

      Hmmm mihin olen niin kirjoittanut:O Eli ei ole koskaan ollut ilmainen. Ostin siis silloin aikaisemmin myös hänen koko ohjelman. Ilmaisen testiversion kyllä saa mutta ei koko ohjelmaa. Sovellukseen kuuluu myös muutaman viikon ilmainen koejakso mielestäni.
      Heidän sivuilta löytyy kaikki tarkemmat tiedot maksuista samoin itse sovelluksessa on summat. Itse maksoin kerralla yhden vuoden
      https://www.sweat.com/
      noin pari kymppiä kuussa ja reilu satanen vuodessa.

      • Reply
        Mona
        3.10.2018 at 11:11

        No nyt löysin mitä tarkoitat. Eli tosiaan se on silloin vuonna 2014 ollut ilmainen tutustumis ohjelma, ei se koko treeni.
        Sitä ei taida edes olla olemassa enää. Nyt siis on vaan tuo sovellus ja siellä saa testata alkuun ilmaiseksi, mutta sitten jatkuu automaattisesti ilmaisen jakson jälkeen maksut. Toivottavasti tämä selvensi! :)

  • Reply
    Kristiina
    3.10.2018 at 11:29

    Moikka, osaatko sanoa miten pian synnytyksen jälkeen tämän uskaltaa aloittaa? Toki helpotettuna esim.vatsojen yms kanssa :)

    • Reply
      Mona
      3.10.2018 at 11:35

      Me ollaan kaikki niin yksilöllisiä, ettei ole yhtä vastausta. Jotkut on viikon päästä treeni kunnossa (aika harvat tosin kai?? :D ) ja jotkut vuoden. Menisin täysin sen mukaan miltä oma keho tuntuu. Ja sekin vaikuttaa tosi paljon miten on liikkunut ennen raskautta ja raskauden aikana. Kaylan treeneissä on tosi paljon erilaisia hyppyjä, jotka eivät ole kovin hyviä heti synnytyksen jälkeen. Tuolla Sweat sovelluksessa on kuitenkin ihan oma osuus synnytyksen jälkeen treenaaville, joka sopii varmasti tosi piankin synnärin jälkeen. Kaikista tärkeintä on kuunnella tosi tarkkaan sitä omaa kroppaa. Ja kannattaa kyllä käydä ammattilaisella tsekkaamassa esim juuri noiden vatsalihasten tilanne, että onko pahasti erkaumaa, jotta osaa ottaa sen hyvin huomioon treenatessa.
      Mulla silti on päällimmäisenä jäänyt sellainen fiilis, että treenaamisesta synnytyksen jälkeen pelotellaan kauheasti. Ja toisaalta heitä, jotka aloittaa nopeasti treenit katsotaan nenän vartta myöden usein miksi pitää treenata. MUTTA minä henkilökohtaisesti kyllä kannustaisin palaamaan treenien pariin niin pian kuin mahdollista. Totta kai pienin pienin askelin, mutta jos liikaa varoo niin äkkiä on kyllä todella rapakunnossa eikä jaksa arjessa puurtaa. Itse jouduin sektioon ja kevyt arkiliikunta oli kyllä tosi tärkeää, että palautuminen nopeutui, mutta ei siinä lenkille ihan heti lähdetty :D Tästä pitäisi tehdä erillinen postaus, herää paljon ajatuksia!
      Mutta siis kurkkaa ja tutustu sovelluksen post-pregnancy osuuteen aluksi jos tämä kiinnostaa <3 :)

  • Reply
    Kristiina
    3.10.2018 at 11:58

    Ok, näin teen. Kiitos vastauksesta ❤

    • Reply
      Mona
      3.10.2018 at 12:02

      Kiva jos tästä oli mitään apua <3 :)

  • Reply
    Maria
    3.10.2018 at 22:03

    Mihin tarkoitukseen nämä treenit olisi mielestäsi parhaat? :) Haluaisin kasvattaa lihasmassaa, parantaa kuntoa, lisätä notkeutta ym. ym… En siis laihtua, mutta tähän asti olen tehnyt salitreenejä, tällaisia treenejä, kokeillut joogaa, pilatesta ja kaikkea mahdollista sekaisin :D johonki täytyisi siis keskittyä, olisiko nämä treenit mielestäsi hyviä/parempia kuin salitreeenit, jos siis ei halua laihtua? Omien kokemuksiesi mukaan, en siis tiedä oletko aktiivisesti salilla joskus käynyt, onko plussia ja miinuksia näistä, salitreenistä ja kaylan treeneistä? :)

    • Reply
      Mona
      4.10.2018 at 11:28

      Kyllä monipuolisuus on aina hyvä juttu, jatka ihmeessä <3 :) En sanoisi että nämä ovat parempia kuin salitreeni. Kaylan ohjelmassa sovelluksen puolella on kyllä erillinen ohjelma myös joita tehdään salilaitteiden ja painojen kanssa, kannattaa tutustua! Ajattelin itse testailla niitä kun olen muutaman kerran vetänyt läpi tämän perus ohjelman :)

  • Reply
    Suvi
    8.10.2018 at 10:21

    Rohkeneeko kysyä,että mitä tarkoitat “mulla on edelleen vähän varaalihasten erkaumaa jäljellä”?Kuinka paljon?Jokainen on oma yksilönsä eikä ole suoraa vastausta siihen,milloin tai mitä liikuntaa voi aloittaa synnytyksen jälkeen,mutta kiinnostaisi kyllä kuulla toi sun tilanne.Musta on hyvä,että erkaumasta puhutaan nyt,mutta samanlainen fiilis,että ehkä myös vähän liikaa pelotellaan synnytyksen jälkeisen raskaamman liikunnan aloittamisesta.

    • Reply
      Mona
      8.10.2018 at 14:01

      Mulla on se vajaa pari senttiä siinä ihan keskellä navan kohdalla. Alkuun oli paljon pidemmältä matkalta.
      Nyt se on suurinpiirtein sen kokoinen mikä voi olla ilman, että sanotaan olevan erkaumaa. Tärkeää on siis vahvistaa edelleen syviä vatsoja mutta ei enää turhan varovainen tarvitse olla. Alkuun siinä oli kyllä ihan kunnon monttu :D

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *