12.10.2018

K-Beautyn saloissa

Kaupallinen yhteistyö, Eleven / Mona Visuri Elevenin brändilähettiläs

Huom, sisältää alekoodin!

Tutustumassa K-beautyn saloihin

Vihdoin pääsen hehkuttamaan monta kertaa mainitsemaani K-Beautya. Veikkaan, että suurinosa teistä on jo kuullut K-Beautysta, mutta edelleen ihmettelee, että mitä se nyt sitten oikein on ja miksi sitä niin erikoisen paljon hehkutetaan?

Myönnän itse alkuun olevani epäileväinen ja vaikka K-Beauty tarkoittaa korealaista kauneudenhoitoa kuvittelin sen mielessäni enemmänkin Kiinalaiseksi halpakosmetiikaksi. En ollut perehtynyt asiaan ja ensimmäinen mielikuva oli ihan väärä. Onneksi pääsin Elevenin yhteistyön tiimoilta viime keväänä sukeltamaan paremmin aiheen pariin, sillä K-Beauty on ihan huikea juttu kosmetiikassa! Olen itseasiassa haastatellut jo K-beautyn yhtä edellekävijää Virveä. Hän on ensimmäisiä, joka on Suomessa K-beautysta puhunut ja nostanut sen tietoisuutta täällä. Kohta  Virveltä julkaistaan kirjakin aiheeseen liittyen! :)

Korealainen kauneudenhoito on tällä hetkellä kaikkien kauneudesta kiinnostuvien huulilla. Suurinosa maailman kosmetiikan tuottajista katsoo Korean innovaatioiden suuntaan ja hakee sieltä inspiraatiota. Tässä lainaus suoraan Elevenin sivuilta, jolla muuten on Suomen suurin K-Beauty valikoima.

“Korealaiset ovat äärimmäisen innovatiivisia ja suuri osa maan taloudesta perustuukin nimenomaan innovatiivisuuteen ja tekniseen kehitykseen. Tämä on hyvin loogista kun ajattelee, ettei maalla ole käytettävänään esimerkiksi loputtomalta määrältä tuntuvaa öljyä, joka takaisi sen taloudellisen turvan. Silloin on pakko satsata kekseliäisyyteen.

Koreassa asuu yli 50 miljoonaa ihmistä, joten sen markkinat ovat valtavat. Korealaiset pitävät ihostaan huolta kuin arvokkaimmasta aarteestaan haluten aina varmistua, että se näyttää täyteläisen kosteutetulta ja kuulaan heleältä (mitä ei kuitenkaan pidä sekoittaa rasvaiseen kiiltelyyn). Suurin ero länsimaisen ja korealaisen kauneudenhoidon välillä onkin ajatus siitä, kuinka Koreassa pidetään tärkeimpänä sitä, miltä iho näyttää ilman meikkiä kun taas meillä länsimaissa keskitytään usein enemmän siihen, millaiselta iho voidaan saada meikkituotteilla näyttämään.”

Tutustumassa K-beautyn saloihin

K-Beauty on tunnettu monivaiheisesta ihonhoitorutiinista. Itse r-a-k-a-s-t-a-n ihonhoitoa ja sitä, että voin hemmotella itseäni pitkillä iltarutiineilla. Loppujen lopuksi moneen vaiheeseen ei edes mene paljon aikaa, kun ne sujuu rutiinilla. Kaikkia 10 vaihetta(!!) ei myöskään tarvitse tehdä joka päivä. Moni vaihe on entuudestaan tuttu meille suomalaisillekin, mutta korealaisen ihonhoidon periaatteissa mennään vaan astetta pintaa syvemmälle.

Se mikä minulle tuli suurimpana yllätyksenä K-Beautyssa on tuotteiden laatu. Luulin, että laadussa on pihistelty ja purkeista vaan tehty hauskoja, mutta väärässä olin. K-Beautyn tuotteissa nimenomaan mennään laatu edella ja sen lisäksi myös joukosta löytyy suuri määrä humoristisia muotoiluja, jotka tekee arjesta vähän hauskempaa.

K-Beautyn tuotteissa on valtavasti tehoa, mutta kaikki tähän mennessä testaamini tuotteet ovat myös olleet hellävaraisia ja sopineet herkälle iholleni. Tosin sain itse expertin Virven henkilökohtaiset tuotesuositukset juuri omalle iholleni, joten uskalsin hyvillä mielin lähteä testaamaan uusia mielenkiintoisia tuotteita. Edelleen testattavaa riittää (pelkästään Elevenin valikoimassa on yli 20 K-beauty brändiä!). Erityisesti olen kiinnostunut K-beauty luonnonkosmetiikan merkistä Whamisasta. Onko teillä jo kokemuksia tästä todella paljon hehkutetusta brändistä?? :)

Tutustumassa K-beautyn saloihin

Pakko muuten tähän väliin sanoa pieni muistutus. Nimittäin vaikka itse testailen suuren määrän tuotteita työni puolesta, niin muistattehan, että tarkoitukseni ei ole kannustaa teitä hankkimaan jokaikistä purkkia ja puteloa jonka mainitsen! On tosi tärkeää muistaa olla kriittinen ja pitää mielessä se millainen oma iho on, sekä se mitä omat tarpeet ovat. Koska kosmetiikka on osa työtäni testaan normaalia kuluttajaa huomattavasti enemmän uutuuksia ja erilaisia merkkejä. Poimin toimivia ja ihania tuotteita vinkiksi ja toivon, että saatte niistä inspiraatiota omaan ihonhoitoon ja mahdollisesti löydätte jonkun erityisesti teitä kiinnostavan tuotteen testaamieni helmien joukosta. Varmasti moni teistä tämän ymmärtääkin, mutten missään nimessä halua, että kukaan saa sellaista käsitystä, että tuputan jokaikistä testaamaani tuotetta kaikille. Medialukutaito on tosi tärkeää ja pitää muistaa olla valveutunut siitä, että poimii parhaat ja itselleen toimivimmat vinkit blogeista ja somesta ylipäänsä! :)

Moni on myös kysellyt miksi kirjoitan aina vain hehkuttaen, mutta se johtuu puhtaasti siitä syystä, etten ehdi antaa arvosteluaikaa huonoille tuotteille. Niitäkin on nimittäin paljon! Mutta pyrin muistamaan kosmetiikkaan liittyvissä postauksissa tuomaan esiin myös niitä huonoja puolia. Jatkossa pyrin ottamaan silloin tällöin myös joitakin huonompia kokemuksia mukaan. Ymmärrän hyvin, että kun näkee vain pelkkää hehkutusta ja intoilua, näyttää homma pintapuolisesti yksitoikkoiselta. Jatkossa siis niitä kriittisempia mielipiteitä enemmän esiin teiltä tulleen palautteen johdosta.  Muistattehan myös sen, että jos joku tuote sopii tai ei sovi minulle, jonkun toisen kohdalla voi olla aivan päinvastoin.

Tutustumassa K-beautyn saloihin

Tässä nyt listattuna kaikki K-Beautyn tuotteet, joita olen loppukesän ja alkusyksyn aikana päässyt kokeilemaan. Joukkoon on mahtunut pari super suosikkia, muutama sinne päin ja sitten pari joita luulin täysin flopeiksi, mutta joihin rakastuin jälkijunassa! Varoitan etukäteen, että seuraava lista tulee sisältämän paljon ylistyssanoja.

K-Beauty testaukseni

Skin79 Cleanest Rice Cleansing Oil

K-Beautyssa kasvojen perusteellinen puhdistus on kaiken a ja o. Rakastan K-Beautyn periaatteiden mukaista kaksoispuhdistusta. Ensin kasvot puhdistetaan öljyliukoisella putsarilla, joka irrottaa meikin, liiallisen talin, aurinkosuojatuotteet ja muut öljyliukoiset ainesosat.

Tämä Skin79 puhdistusöljy oli ihan ensimmäisten kokeilujen kohdalla outo ja vaati totuttelua. Tuote niin sanotusti hujahtaa käsille ja on jopa vetistä. Kasvoille hierottaessa se tuntuu kuitenkin ihanan pehmeältä öljyltä. Pyörittelen puhdistusöljyä aina pitkään kasvoilla ja teen kevyen hieronnan samalla. Käytän tätä puhdistusöljyä myös silmämeikin poistamiseen. Se miten Skin79 puhdistusöljy eroaa muista aikaisemmin testaamistani öljyputsareista on sen helppo huuhtoutuminen vedellä. Tätä kuuluu käyttää siis ensin hieroen kuiville kasvoille, jonka jälkeen kastellaan kädet ja jatketaan pyöritystä, jolloin tuote muuttuu valkeaksi emulsioksi ja huuhtoutuu tosi helposti pois. Tuotteen ainut miinus on sen hankala annostelu. Pumppupullo on kätevä, mutta koostumus tuntuu roiskuvan ympäriinsä ja tuote valahtaa helposti sormien läpi. Rakastan tämän tuotteen mietoa tuoksua ja erityisesti lopputulosta. Aivan ihana tuote, jota voin todella lämpimästi suositella ja tämän uskon sopivan suurimmalle osalle ihotyypeistä.

Skin79 Phyto-Hyaluron Foam Cleanser ♥

Kaksoispuhdistuksen seuraava osuus on vaahtoava putsari ja tämä Skin79 on yksi parhaimmista putsareista, joita olen koskaan testannut! Todella pieni määrä riittää ja iho on hetkessä aivan mielettömän pehmeä ja puhdas. Tämä tuote oli rakkautta heti ensimmäisellä kokeilulla. Uskon, että tässä on tuote, johon todella moni ihotyypistä huolimatta ihastuu. Tässä tuotteessa on myös todella edullinen hinta, kun ottaa huomioon miten pitkään tuote kestää. Jos olet puhdistuksen hifistelijä tai vastavuoroisesti haluat varman huipputuotteen, hanki tämä!

Holika Holika 3 Seconds Starter Hyaluronic Acid

Omaan makuuni tässä on tylsän näköinen purkki, mutta Holika Holikan 3 Seconds Starteer on yksi K-Beautyn myydyin tuote Elevenillä.

Tuotetta käytetään hoitonesteen tapaan kasvoveden jälkeen tai kasvoveden asemasta ennen seerumia tuomaan iholle lisäkosteutusta. Tuotteen idea on levittää se kasvoille heti puhdistuksen jälkeen, jolloin saadaan kaikkein suurin hyöty. Tälle tuotteelle odotukseni olivat todella kovat, koska niin moni oli sitä kehunut. Pettymys oli kuitenkin suuri, kun ensimmäisen käytön jälkeen lähinnä ihmettelin lähmäiseksi jäänyttä ihoa ja kummastelin tosi tylsää purkkia.:D Testailin kuitenkin ahkerasti tuotetta, koska iho ei reagoinut huonosti ja halusin tietää mikä tässä nyt sitten niin ihmeellistä oli. Noin kahden viikon käytön jälkeen huomasin, että iho ihan huusi tätä tuotetta ja ilman tuntui olevan vaisu ja kuiva fiilis. Pelkän kosteusvoiteen ja seerumin kanssa ei todellakaan saa samaa lopputulosta mitä tällä + voiteella saa.

Edelleenkin purkista tulee mieleeni sheivausvaahto, mutta lopputulema on se, että tämä todellakin kosteuttaa ja uskon, että tuote sopii erityisesti kuivalle ja pintakuivalle iholle. Kaikkien muiden ylistyksistä huolimatta en itse nostaisi tätä ensimmäiseksi suositukseksi K-Beautyn saralla. Itse tykkäsin aikaisemmin mainitsemastani The Ordinary hyaluronic acid seerumista enemmän. 

Mizon Snail Repair Intensive Ampoule ♥

Nyt ei riitä fanfaarit ja suitsutukset! Tämä etanaseerumia sisältävä tehotiiviste on IHANA ja ansaitsee monta rakkausemojia! Niin oudolle kuin se kuulostaakin, että käyttää nyt etanavoidetta, mutta voihan pehmeys sentään. Oma ihoni tykkää tästä tuotteesta valtavasti ja olen onnistunut käyttämään putelon ihan luvattoman nopeasti. Tuote on kyllä suht riittoisaa ja pienellä määrällä pärjää pitkälle, mutta minun tekee mieli laittaa tuotetta aina kasvojen lisäksi kaulalle, decolteelle ja levitän myös loput tuotteesta aina kynsinauhoille ja käsille. Myönnän annostelevani tätä tietoisesti liian ison määrän. Ihan huippu ihana tuote ja suosittelen todella lämpimästi testaamaan, jos etanaseerumit on vielä uusi tuttavuus. Mizon Snail Repair Intensive Ampoulea suositellaan myös häivyttävään arpia.

G9SKIN White In Milk Capsule Eye Cream  ♥

Ylistyslaulut senkun jatkuu! Voi miten ihana kermainen (selosteessa sanotaan hyytelömäinen) ja paksu, mutta nopeasti imeytyvä silmänympärysvoide tämä onkaan. Ole Henriksen banaani silmänympärysvoiteen kanssa tämä on yksi kaikkien aikojen suosikkini. Tuote tulee myös niin syötävän suloisessa maitopurkkimaisessa pakkauksessa, että ei voi kuin hymyillä. Voide häivyttää tummia silmänalusia ja kirkastaa ihoa. Voiteesta kertoo jotain, että se sisältää parsakaalin uutetta! Sillä saan ehkä myytyä tuotteen Eetunkin testaukseen. ;)

Korealaisessa ihonhoidossa puhutaan paljon valkaisevista tuotteista, mutta suomenkielessä ne pitäisi ymmärtää enemmänkin kirkastavina tuotteina. Tämä G9SKIN silmänympärysvoide ei suinkaan siis muuta silmänympäryksiä valkoisiksi vaan nimenomaan kirkastaa ja poistaa ihon sameutta.

Tätä suosittelen myös kaikille ihotyypistä huolimatta. Uskon, että tuote on tosi monen mieleen.

It’S SKIN Green Tea Watery Emulsion

Olen nyt jo pidempään puhunut siitä, että iho tarvitsee janojuomaa. Sain vinkin aikoinaan kosmetologiltani Hillasta. Olen käyttänyt sen jälkeen reilusti kasvovesiä ja nyt K-Beautyyn tutustuttua olen innostunut kasvoemulsioista. Kasvoemulsio on paksumpaa, kuin kasvovesi ja sitä voi kerrostaa niin paljon, kuin itse ehtii ja jaksaa. Varsinkin talvella kuiva iho ihan huutaa kosteutusta, joten monta kerrosta saattaa hujahtaa helposti iholle.

It’S SKIN Green Tea emulsio tuo iholle antiokisidanttista suojaa ja heleyttä ja sitä tärkeää kosteutta. Kasvoemulsio on helppo tuote ja sopii myös kaikille ihotyypeille. Suomalaisten iholla tämä on omiaan varmasti erityisesti talvella ja on todellakin ihanan rauhoittava. Tässä on myös hyvin miellyttävä kevyt tuoksu.

Holika Holika Honey Sleeping Pack Acerola

Laiskoina hetkinä Holika Holikan yönaamio on huikea vaihtoehto! Kosteusemulsio ja seerumi alle tehostamaan vaikutusta ja tämä yöksi hautumaan kasvoille niin aamulla herää ihan uudelleen syntyneenä. ;) Olin heti alkuun aivan myyty tuotteen suloiselle tuoksulle. Laitoin ohuehkon kerroksen yöksi ja aamulla iho todellakin oli kosteutettu ja kimmoisan tuntuinen. Sanoisin, että tämän tuotteen käyttö, on kuin mini kasvojen kohotus. Itselläni tuote kuitenkin kutitti silmiä yön jäljiltä hieman, joten en ole käyttänyt yönaamion tapaan kuin kerran. Sen sijaan olen laittanut tämän vaikuttamaan saunaan sekä levittänyt paksuna kerroksena tavallisen naamion tapaan noin vartiksi ja pessyt sen jälkeen pois.

Ihana tuote, mutta tätä en suosittelisi kaikkein herkkäihoisimmille, mutta muuten sopii varmasti monelle eri ihotyypille. Tuote jää itselläni vakituiseksi saunakäyttöön suojaamaan ja kosteuttamaan ihoa saunan aikana.

J.ONE Jelly Pack

Monitoimituote, joka on jokaisen laiskan ihonhoitajan pelastaja. Voide, seerumi ja vielä primerikin samassa. Tämä on tosi toimiva tuote meikin alla ja tuntuu pidentävän meikin kestoa hyvin. Eikä tässä vielä kaikki, tätä voi käyttää myös yövoiteen päälle lukitsemaan kosteuden. ;) Suosittelen kaikille jotka eivät jaksa pelata monen tuoteen kanssa. Itse rakastan eri kauneusvaiheita, jonka vuoksi tämä ei päädy suosikkieni joukkoon. Pääsen aivan liian helpolla Jelly Packin avulla. :D

Skin79 Super+ Beblesh Cream Best Set

Skin79 super suositut (erityisesti pinkki versio) BB-voiteet ovat meikkivoidemaisia, enkä edes ensin meinannut uskoa, että nyt puhutaan oikeasti BB-voiteista. Ne peittävät ihon virheitä todella hyvin, mutta jättävät silti tosi kevyen lopputuloksen. Uskon, että nämä ovat monen BB-käyttäjän lemppareita. Itse olen paksumman ja vielä peittävämmän pohjan ystävä, jonka vuoksi nämä eivät päätyneet ihan jokapäiväiseen käyttöön. Arkikäytössä ja kiireessä nämä toimii loistavasti. Nämä saavat erityistä plussaa korkeista suojakertoimista.

Skin79 Gold BB Pumping Cushion SPF 50+ PA+++

Tyynymeikkivoide, jota on näppärä käyttää ja pitää sisällään korkean suojakertoimen. Niinkuin sanottu olen aika kranttu meikkivoiteiden saralla, eikä tämäkään vakuuttanut ihan 110%:sti. Uskon, että tämä on kuitenkin omiaan kesäisellä iholla ja otankin tämän mukaan muutaman kuukauden päästä, kun lähdetään reissuun. Todella kätevän purkin ansiosta tämä kulkee helposti mukana laukussa, jolloin voi korjailla meikkiä pitkin päivää. Tuotteessa on myös hoitavia ainesosia, joten tämä ei ole pelkästään meikki vaan myös hoitotuote samalla.

Skin79 Golden Snail Intensive Essence Gel Eye Patch -geelinaamiolaput 

Geelinaamiolappuja olen kehunut jo muutaman kerran aikaisemmin. Todella tehokkaat ja toimivat silmänympärysgeelinaamiot. Näiden toimivuuden huomaa heti ensimmäisen käytön jälkeen. Silminaluset kirkastuu ja tulee kimmoisiksi. Täydelliset käyttää ennen tarkan juhlameikin tekoa. Näihin ei voi olla rakastumatta, koska vaikutukset ihan oikeasti tuntee ja näkee heti. Iso suositus erityisesti aikuisille, joilla silmänympäryksissä alkaa jo huomata ikääntymisen merkkejä. Korvaamaton myös vähäisistä unistä kärsiville…;)

Kangasnaamiot

Viimeisenä vielä K-Beautyn varmasti tunnetuin muoto eli kangasnaamiot. Niitä voin suositella tosi lämpimästi. Kangasnaamiolla on helppo saada spa moment aikaan kotona. Elevenin kangasnaamioiden valikoima on “kohtuullisen” iso, kurkkaa kaikki naamiot täältä. Kangasnaamioista pitää tehdä vielä ihan erillinen postauksensa.

 

Tutustumassa K-beautyn saloihin

Tutustumassa K-beautyn saloihin

Tutustumassa K-beautyn saloihin

Tutustumassa K-beautyn saloihin

Tutustumassa K-beautyn saloihin

Tutustumassa K-beautyn saloihin

Tutustumassa K-beautyn saloihin

Picures, Carita Alfthan / edited by me

Löytyikö joukosta teille tuttuja K-Beautyn helmiä?? Kerro ihmeessä mitä mieltä olet K-Beautysta, jos olet jo ehtinyt tutustumaan sen maailmaan ja mitkä tuotteet ovat olleet lemppareitasi? Tai oliko koko Korealainen ihonhoito vielä täysin uusi juttu ja kuulit siitä vasta nyt? :)

Sain muuten teille taas ihan super hyvän alekoodin,
joka on voimassa koko Elevenin K-beautyn osastolle. ♥

Mikäli siis haluat testailla K-Beautyn ihanuuksia niin muista käyttää alekoodi hyväksi. Koodilla  KBEAUTY20 saatte nyt -20% koko K-beauty valikoimasta.

Koodi on voimassa 18.10. asti.
(Huom, ei voi yhdistää muihin alennuksiin tai kampanjoihin)

♥ 13 X KIIREISEN ÄIDIN KAUNEUSVINKIT

♥ ÄIDIN ARKIMEIKKI & NOPEA KAMPAUS

♥ JUHLAMEIKKI & HIUKSET, GLORIA FASHION SHOW

♥  NÄIN HOIDAN IHOANI + TUOTEVINKKEJÄ

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply
    Arctic Mauve
    21.10.2018 at 10:35

    Kiitos aivan mahtavan kattavasta postauksesta! Olen pitkään halunnut kokeilla K-Beautya, mutta erittäin runsaan tuotevalikoiman johdosta en ole osannut valita/päättää ensimmäisiä tuotteita testiin. Postauksesi innoitti minut jo kolmen tuotteen tulevaksi omistajaksi, koska talvi on tulossa ja ihoni ei ole todellakaan siihen vielä valmis. Erityisesti kiinnostuin J.ONE Jelly Packin helppoudesta arkiaamujen minuuttien pelastajaksi. Kiitos ja mahtavaa loppusyksyä!

    • Reply
      Mona
      21.10.2018 at 17:00

      Voi kiiiitos itsellesi niin ihanasta viestistä <3 <3 Kerrothan sitten kun olet testaillut että mitä pidit tuotteista ja nousiko joku suosikiksi!! :) <3Ihanaa syksyä myös sulle <3

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *