24.10.2018

Irti kirjoitusblokista

Kirjailijat kokee työssään ajoittain kirjoitusblokkia ja veikkaan, että niin kokee myös suurinosa meistä bloggaajista ja sisällöntuottajista. Välillä tuntuu, että juttua riittäisi ennemmän, kuin ehtii kirjoittaa, mutta sanojen tuottaminen tekstin muotoon on vaan vaikeaa.

Jäin pohtimaan mikä  ajaa kirjoitusblokkiin? Onko se ajanpuute, kärsimättömyys, väsymys vai onko kuitenkin kaiken takana pelko siitä, ettei olekaan riittävän hyvä? Sosiaalisenmedian kentässä suorispaineet nousee välillä taivaisiin, jos erehtyy liikaa vertaamaan itseään muihin. Laatu ei ole pelkästään kuvien saralla priimaa vaan myös teksti hipoo toisinaan monilla menestysromaanien tasoa.

Blogien sijaan ollaan päivittäisessä somekuluttamisessa myös siirrytty paljon Instagramin puolelle, jossa jutut ovat lyhyitä. Helposti ajattelee, että jos blogiin kirjoittaa jotain, pitää sen olla tosi spektaakkelimaista, vaikka eihän sen tarvitse olla, eihän?

Vaikka blogin kirjoittamista on takana monta vuotta (melkein kymmenen:O), tulee silti (tai siksi) aina säännöllisesti hetkiä kun oma luovuus on miinuksella. Minulle kuvien ottaminen on helppoa, mutta kirjoittaminen sen sijaan se kohta, jossa huomaan ensimmäisenä oman väsymisen. Teksti ei meinaa tulla ei sitten millään, ellei ole selkeästi jotain sanottavaa. Kuulumisten kirjoittaminen tuntuu toisinaan vastenmieliselle, eikä lauseisiin tahdo tulla päätä eikä häntää.

Päätin nyt kaikkien ohjeiden mukaisesti tarttua kirjoitusblokkia sillä millä sen luvataan lähteä, eli kirjoittamalla. Nyt sitten kirjoitin siitä miten ei kirjoittamisesta meinaa tulla mitään… :D

Toiset sanovat, että pitäisi kirjoittaa jokaikinen päivä, jotta teksti tulee luonnollisemmin. Kaikkea ei tarvitse julkaista, mutta kunhan kirjoittaa. Olen monesti vakuuttanut itselleni aloittavani jokapäiväisen kirjoittamisen, mutta vielä en ole päässyt tavoitteeseeni. Sen sijaan nykyisin luen kyllä joka päivä ainakin vähän kirjoja. Miten saisin vielä kirjoittamisen rutiiniksi?

Kirjoittaminen vaatii itselläni aina tosi tarkan ajan ja fiiliksen. Pitää olla hiljaista, ei saa olla nälkä, en saa olla liian väsynyt, positiiivinen fiilis on plussaa, eikä missään nimessä saa olla kiire. Pitäisi päästää irti näistä uskomuksista ja vain aloittaa kirjoittamaan- jokaikinen päivä. Ihan sama millaista potaskaa suotaa, kunhan kirjoittaa.

Onko siellä kirjoittajia, joilla olisi tähän aiheen jakaa hyviä vinkkejä?

Kuvat, Carita Alfthan/ editointi minä

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply
    Piia
    24.10.2018 at 15:25

    Moikka! Mun lyhyt blogiurani loppui tai siirtyi tauolle viime keväänä. Jotenkin tuntui, ettei aikaa vaan riitä kirjoittamiselle ja koska lukijamäärät olivat vain muutamia satoja, eivätkä näyttäneet juurikaan kasvavan, niin motivaatio kirjoittamiseen laski. Loppusuoralla vielä pakersin ulos aivan liian pitkän tekstin (Hotellisuositus Khao Lakissa), ja koska sen tuottaminen kesti ja kesti ja kesti… niin se viimeistään sai aikaan fiiliksen, ettei tästä mitään tule. Asiaan vaikutti varmasti myöskin se, että lähipiirissäni ei ole ketään bloggaajia, joten olin melko yksin tuon asian kanssa. Mutta mutta… eilen kävin uteliaisuudesta kurkkaamassa blogin tilastoja ja hämmästyin siitä, että lukijoita on ollut 100-200 / kk, vaikken ole kirjoittanut mitään. Tuli pitkästä aikaa sellainen fiilis, että pitäisikö sittenkin hommaa jatkaa :)
    Ihailen suuresti teitä ahkeria bloggaajia, varsinkin äitejä, jotka jotenkin käsittämättömällä tavalla löytävät aikaa kirjoittamiselle. Tsemppiä siis sulle, älä pidä liian pitkiä taukoja :)

    • Reply
      Mona
      24.10.2018 at 15:31

      Ihana sinä!!! <3 Kiitos kun kävit jättämässä kommenttia. Ja todellakin kannattaa jatkaa, mutta ymmärrän kyllä hyvin nuo fiilikset. Niitä tulee ihan kaikille. Ihanaa viikkoa sinne ja blogin jatkohommiin vaan siellä :) <3

  • Reply
    Suvi
    24.10.2018 at 15:44

    Mä en ole bloggaaja,mutta pakko nyt tähän kuitenkin kommentoida,että ei mua ainakaan haittaa sun tauot enkä ottaisi paineita siitä,että jokainen teksti pitää olla ihan SUPER hyvä.Aina ei ole hyvä päivä,ja se kuuluu elämään. Mun mielestä sun blogi erottuu parista muusta,jota seuraan erityisesti sillä,että vastaat kommentteihin niin aktiivisesti.Väittäisin,että se pitää sun lukijat kiinnostuneina ja messissä mukana,vaikka välillä tulisi ei-niin-kekseliäitä-kausia.Mutta ehkä kyse onkin enemmän sun omasta sisäisestä solmukohdasta/ristiriidasta eikä niinkään siitä,että miten pitää blogi ”hengissä” :) ihanaa syyspäivää!<3

    • Reply
      Mona
      25.10.2018 at 09:48

      En kestä miten ihanasti kirjoitit :’) Kiitos niin lämmittävistä sanoista <3 Aivan ihanaa syyspäivää myös sinne! Ja ilo kommentteihin vastailuun on kyllä täysin mun puolella, olen tosi kiitollinen siitä että jaatte aikaa ja ajatuksia täällä ja somessa <3:)

  • Reply
    nimetön
    24.10.2018 at 15:58

    Mulla blokkiin auttaa se, että ideoin ja kirjoittelen ylös postausaiheita laidasta laitaan AINA kun mikä tahansa postausidea tulee mieleen! :)

    Blogeissa näkee paljon postauksia, jotka on vuodesta toiseen samantyyppisiä, ja varmasti samanlaisten postausten kirjoittaminen toisensa perään voi viedä inspiraatiota jossain vaiheessa. Liian pientä postausaihetta ei olekaan, ja usein ne pienet teemat on just tosi mielenkiintoisia! :) Tähän heitän nyt muutaman ihan random postausaiheen, mutta tähän tyyliin kun aiheita vain alkaa listaamaan, saattaa se kutkutus kirjoittaa kasvaa! : Saunan terveyshyödyt, 3 helppoa tapaa lisätä liikuntaa arkeen, miten viettää parisuhdeaikaa pikkulapsiaikana, kivoja lautapelejä kavereiden kanssa pelattavaksi, helppo ja herkullinen kaakao syksyiltoihin, 5 tapaa kannustaa lasta, kuinka selvitä kaamoksesta, marraskuun hyvinvointitavoitteet, all-time-favorite elokuvat, aineettomat joulukalenteri ideat perheelle…. :) En tietenkään tarkoita, että nämä kaikki sopisivat välttis just sun blogiin, mutta itsellä blokkiin auttaa just se, että alan vain miettimään kaikkia kivoja pieniä aiheita, joista olisi mukavaa lukea keveitä pieniä postauksia :)

    • Reply
      Mona
      25.10.2018 at 09:49

      Voi et tiedä miten kiitollinen olen, että annoit aikaasi näin kattavaan ja hyödylliseen kommenttiin. KIITOS. Laitoin kommenttisi ihan ylös omiin muistiinpanoihini <3
      Ihan älyttömän hyvä vinkki ja tätä alan kyllä konkreettisesti nyt noudattaa. Olen kyllä kirjoitellut postausaiheita aina, mutta tosiaan en ole laittanut kaikkia pienimpiäkin juttuja ylös. Tästä lähtien alan laittaa. Kiitos vielä, tää oli huippu hyvä vinkki kaikessa yksinkertaisuudessaan, mutta ei sitä silti itse ollut tarkemmin miettinyt. :) Olet ihana <3

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *