3.1.2019

Näin me selvittiin matkasairasteluista

Kaupallinen yhteistyö, Bioteekki

Näin me selvittiin matkasairasteluista

Ensimmäinen pidempi lomamatka taaperon kanssa meni kaikin puolin hyvin. Matkaan mahtui kyllä muutamia kommelluksia ja ensimmäiset tapahtui jo ennen kuin päästiin reissuun asti.

Tiistaina aamulla Lionelin hoitaja ilmoitti olevansa oksennustaudissa. Poika ehti olla hoidossa noin kaksi tunti, kun varahoitaja laittoi viestiä, että nyt Lionel on oksentanut kaksi kertaa. Huh hei. Ensimmäisenä mieleen tuli tietysti, ettei päästä keskiviikkoaamuna lähtemään lainkaan reissuun. Lionel oli kuitenkin koko päivän tosi energinen omaitsensä, eikä kotona enää oksentanut lainkaan. Mietinkin, että mahtoiko oksennukset sittenkin olla vain normaalista isompia pukluja. :D

Me käytämme koko perhe ympäri vuoden probiootteja, mutta ennen reissua oltiin onneksi aloitettu ottamaan normaalia suurempaa annosta. Lionel saikin tiistaina kahteen otteeseen probiootit ja itselläni oli suuri luotto siihen, että niiden käytöstä on apua. Koko tiistai jännitettiin ja otettiin aikuisia myöden extra-annokset probiootteja. Päästiin kuin päästiinkin lähtemään reissuun, eikä kumpikaan meistä Eetun kanssa tullut onneksi oksennustautiin. Lionelillakaan ei ollut tiistaiaamun jälkeen tietoakaan koko taudista.

Lionelilla on ollut käytössä vauvasta asti Bioteekin Baby probiootit ja sittemmin ollaan vaihdettu Bioteekin Junioreihin niiden helppouden takia. Meillä vanhemmilla on ollut käytössä vaihdellen Bioteekin kaikkia eri probiootteja. Reissussa käytimme Bioteekki strong probiootteja, jotka ovat todella laadukkaita ja toimivia.

Moni blogiani pidempään lukenut varmasti jo tietää, että vannon koko Bioteekki tuoteperheen nimeen. Meidän lisäravinnekaapista löytyy Bioteekin tuotteita vuodesta toiseen.

Koko matkan ajan käytimme koko perhe probiootteja aamuin ja illoin. Arjessa otamme probiootit aina iltaisin ennen nukkumaan menoa.

Reissun alkujännitys ei valitettavasti jäänyt viimeiseksi, sillä Lionel tuli loman lopulla vielä kunnolla kipeäksi. Paikallinen ystävämme sanoi, että hän ei tiedä vielä ketään tuttua, joka ei olisi lomalla saanut edes pientä flunssaa. Niinpä siis meillekin tuli kuume vieraaksi toiseksi viimeisenä yönä. Onneksi saimme hotellin kautta helposti tilattua paikalle lääkärin, joka tsekkasi tilanteen ja totesi kuumeen johtuvan nielutulehduksesta. Saatiin lääkkeetkin tilattua suoraan hotellille ja homma sujui niin kätevästi, että olin ihan äimän käkenä. Seuraavana päivänä poju oli jo energinen ja olisi hinkunut kovasti taas mereen uimaan. Lionel sai reissussa ensimmäistä kertaa antibioottikuurin ja nyt onkin ihan erityisen tärkeää muistaa ottaa probiootit säännöllisesti, jotta saadaan suoliston tasapainoa taas vähitellen kuntoon.

Me molemmat vanhemmat vältyttiin onneksi tältäkin taudilta ja muilta sairasteluilta kokonaan reissun aikana. Edes matkaripuli ei vaivannut, eikä ole muuten ollut ongelma enää moneen vuoteen. Onneksi! Tiedän nimittäin paremmin, kuin hyvin miten karmeaa se voi olla. Aikoinaan, kun oma vatsani oli todella herkkä kaikille erilaisille ruuille, stressille ja pienimmillekin muutoksille, sain istua tämän tästä vessanpytyllä löysän ja kipeän vatsani kanssa. Nykyään olen todella kiitollinen siitä, että suolisto on paremmin tasapainossa, eikä ihan kaikki pienet muutokset näy heti kipeänä vatsana.

Suoliston hyvinvointi on valtavan iso kokonaisuus ja siihen vaikuttaa lähes kaikki unesta ruokavalioon.

Uskon itse täysin siihen, että probiooteilla on valtava merkitys vatsan hyvinvoinnin kanssa. Ainakin oma vatsani tarvitsee probiootteja. Olen itse saanut vatsaongelmiin niin monesti ison avun juuri probiooteista, että ilman en hevillä enää suostu olemaan. Reissuun en ikinä lähde ilman omia probiootteja.

Muistatteko, kun asuimme 2015 vielä Malesiassa Kuala Lumpurissa? Otin silloin matkalle lähes koko puolen vuoden Bioteekin probiootit mukaan Suomesta. Olin koko Aasiassa asumisen ajan terveenä lievää flunssaa lukuun ottamatta. En kertaakaan joutunut tiputukseen mikä tuntui olevan enemmän sääntö, kuin poikkeus meidän ulkomaalaisten vaihtarien parissa.. :D Uskon tässäkin vahvasti probioottien voimaan ja siihen, että ne vahvisti omaa suoliston hyvinvointiani koko matkan ajan.

Reissussa nyt mukana olleet Bioteekin Probiootti strong probiootit sisältää kahta hyvin tutkittua maitohappobakteerikantaa Lactobacillus acidophilus LA-5 ja Bifidobacterium lactis Bb-12.

Bioteekin Probiootti strongia voi käyttää helposti nieltävänä kapselina. Kapselin voi myös avata ja käyttää sisällä olevan jauheen sellaisenaan. Yhdessä kapselissa on vähintään 25 miljardia aktiivista bakteeria. Bioteekin strong probiootit sopii sekä kuuriluontoisesti käytettäväksi että jatkuvaan käyttöön.

Itse pyrin aina säännöllisin väliajoin vaihtamaan probiootteja. Yleensä vaihdan probiootteja noin kaksi tai kolme kertaa vuodessa ja reissuissa käytän aina normaalia suurempia annoksia.

Probiootteja saa myös ruokavaliosta ja on sanomattakin selvää, että kannattaa suosia ravintoaineita, joista saa luonnostaan hyviä bakteereja suolistoon. Meidän oma probioottinen ruokasuosikki on hapankaali ja suosittelen sitä lämpimästi ihan kaikille. Ollaan totutettu myös Lionel hapankaaliin ihan pienestä asti ja se on meidän säännöllinen probioottinen ruoka lisäravinteiden ohella.

Tein aikoinaan listan mistä tunnistaa, jos suolisto on huonossa kunnossa. Lisään saman listan vielä tähänkin yhteyteen muistuttamaan siitä, että suoliston hyvinvoinnilla on todellakin vaikutusta laajasti meidän koko hyvinvointiin. Mikäli siis kärsit jostain alla olevasta, niin suosittelen todella lämpimästi pitämään erityisen hyvää huolto suoliston tasapainosta. Probioottien käyttö voi olla todella hyvä näissä tilanteissa ja kannattaa ainakin kokeilla onko niistä itselle hyötyä.

Suoliston epätasapainosta voi kertoa seuraavat oireet:

Ripuli
Ummetus
Ilmavaivat
Närästys
Vatsan turvottelu
Ihon oireilu (akne, ihottuma)
Nivelten oireilu
Yliherkkyys- ja allergiaoireet (esim. jatkuva nuha saattaa viitata allergiseen nuhaan ja se taas johtaa perimmältään suoliston epätasapainoon)
Päänsärky ja migreeni (migreenissä usein tietyt ruoka-aineet laukaisevat päänsäryn, niiden välttäminen on todella tärkeää)
Väsymys
Uupumus
Masennus
Jatkuvat flunssat.

Mihinkään näistä oireistä ei missään nimessä kannata tottua vaan oikeasti lähteä parantamaan omaa suoliston hyvinvointia ensin. Tulen varmasti aina olemaan suolistolähettiläs ja jauhan samoista asioista vuodesta toiseen. Omasta kokemuksesta tiedän niin hyvin miten paljon suolisto-ongelmat voi vaikuttaa koko elämään, että haluan muistuttaa säännöllisesti sekä muita että itseäni, että suolistosta huolehtiminen todellakin kannattaa.

Onko teillä aina reissussa mukana omat probiootit? Entä onko siellä monelle muulle Bioteekin probiootit pelastaneet herkän vatsan? 

Instagramin puolella on taas järkätty ihan huikea arvonta teille, joten käykäähän pikapikaa osallistumassa!

Vuosi 2019 tulee olemaan hyvinvoinnin vuosi ja aion tehdä kaikkeni, että voin vähintään yhtä hyvin kuin tänä vuonna ja mielellään myös vielä paremmin! :)

Näin me selvittiin matkasairasteluista

Näin me selvittiin matkasairasteluista

Näin me selvittiin matkasairasteluista

Näin me selvittiin matkasairasteluista

Näin me selvittiin matkasairasteluista

Näin me selvittiin matkasairasteluista

Kurkkaa IG arvonta täältä
(ja tuplaa voittomahdollisuus FB puolella)!!

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply
    Krista
    4.1.2019 at 16:47

    Annoitko probiootit ihan vastasyntyneestä alkaen? Entä mitä muita vitamiineja annoit vauvalle?

    • Reply
      Mona
      4.1.2019 at 19:49

      Joo ihan ministä asti ja myös d-vitamiini alettiin antaa melkein heti.

  • Reply
    Iina / MouMou
    5.1.2019 at 17:37

    Huikeeta, että suolistosta ja sen vaikutuksesta hyvinvointiin puhutaan nykyään enemmän! Se on kuitenkin monella ongelma, jota ehkä jopa vähätellään. :)

    • Reply
      Mona
      6.1.2019 at 10:53

      Ihan totta! Onneksi on tultu paljon eteenpäin ja juuri puhutaan enemmän suoliston vaikutuksesta hyvinvointiin.<3 :)

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *