6.2.2019

Hyvinvointia sektion jälkeen

Synnytyksen ja sektion jälkeen keholla ottaa oma aikansa palautua. Kirjoitin Sektio ja siitä toipuminen– postauksessa hieman tarinaa omasta kokemuksestani. Tähän postaukseen halusin tuoda muutamia konkreettisia juttuja, joita tein sektion jälkeen auttaakseni kehoa palautumaan isosta leikkauksesta ja tietysti pitkästä raskausajasta.

Ensimmäisenä korostaisin liikunnan tärkeyttä. Enkä nyt puhu salille lähtemisestä vaan ihan todella maltillisesta kävelemisestä kotona. Sektion jälkeen minulle ihan ehdottomasti tärkeintä oli päästä ylös sängystä ja kävellä joka päivä edes vähän. Haava voi olla alkuun kipeä, joten vähäinenkin liikkuminen saattaa aluksi tuntua suurelta koettelemukselta, mutta pienen pienet askeleet palkitaan huomattavasti nopeammalla palautumisella.

Toisena mainitsen itselleni erittäin normaalista poikkeavan seikan. Nimittäin särkylääkkeet! Normaalisti en käytä särkylääkkeitä juuri lainkaan, mutta sektion jälkeen täytyy sanoa, että niille oli paikkansa. Ilman särkylääkkeitä yllä mainittu käveleminen olisi ollut jotakuinkin mahdotonta. Toki tässä(kin) ollaan jokainen yksilöitä ja toisella leikkauksen jälkeen ei tuota lainkaan hankaluuksia kävely ja toinen taas kokee paljon kipuja. Itselleni särkylääkkeet oli kuitenkin ihan pakko ensimmäiset vajaat pari viikkoa. Toki särkylääkkeillä oli  myös huonoja vaikutuksia omaan palautumiseeni, mutta ensisijaisesti niistä oli kuitenkin enemmän hyötyä.

Leikkaushaavaa hoidin päivittäisillä pitkillä suihkuilla. Haava paranikin todella hyvin ilman komplikaatioita. Ainoastaan haavan toinen pää jäi hieman koholle paksuna. Itse sain vasta myöhemmin vinkkiä ystävältä siitä, että sektion haavaa kannattaa ehdottomasti heti parantumisen jälkeen alkaa hieroa öljyllä, jotta se ei arpeudu pahasti ja iho pysyy joustavana ympäriltä. Eli hieromisen voi tehdä vaikka ihan kookosöljyllä.

Päivittäinen meditointi auttoi hyväksymään synnytyksen jälkeen tulleen baby bluesin ja avuttomuuden tunteen, kun ei pystynyt tekemään kaikkea kunnolla. Jälkeen päin ajateltuna olisin koko sydämestäni suonut itselleni kuukauden lapsivuodeajan. Mikäli meille joskus tulevaisuudessa siunaantuu toinen lapsi aion ottaa 100% lapsivuodeajan, jolloin nautin täysillä vauvakuplasta ja uskallan olla todella itksekäs. :) Ensimmäisen lapsen kanssa sitä oli epävarma kaikesta ensimmäisten viikkojen ja kuukausien aikana.

Syvienvatsalihasten harjoittamisen aloin heti kotiin päästyä. Hengitysharjoituksilla on helppo vahvistaa lantionpohjan lihaksia, joka on tosi tärkeää raskauden ja synnytyksen jälkeen. Sektio altistaa usein vatsalihasten erkaumalle ja erkauman paranemista on hyvä lähteä auttamaan hetimiten juuri hengitysharjoituksilla. Hyvin monilla on myös virtsan karkailua sektionkin jälkeen vaikkei olisi edes synnytyksessä ehtinyt ponnistusvaiheeseen. Lantiopohjan lihakset ovat olleet koko raskauden ajan todella kovilla ja synnytyksen ja sektion jälkeen kaikki systeemit hakee hetken paikkaansa.

Tukisukat olivat sektion jälkeen ihan korvaamattomat! Omat jalkani turposivat kuin pullataikina sektion ja kaikkien lääkkeiden jälkeen. Käytin sekä sairaalassa että kotona aluksi jatkuvasti tukisukkia, jotka helpottivat valtavasti oloa. Suosittelisinkin pakkaamaan tukisukat mahdollisuuksien mukaan sairaalakassiin varmuuden varalta.

Ruoka ei aluksi maistunut sektion jälkeen lainkaan, mutta huomasin omassa olossa ihan valtavan muutoksen heti, kun sain syötyä reilummin. Maito nousi paremmin, mieli parani ja olo oli muutenkin aivan erilainen. Kannattaa panostaa terveelliseen ja ravintorikkaaseen ruokaan, jotta keho saa apua tulehduksen estämisessä. Suosittelen myös helposti sulavaa ruokaa.

Helposti sulavasta ruuasta päästään siihen, että vaikka ei olisi ponnistanut synnytyksessä voi vessassa käynti olla hyvinkin pelottavaa synnytyksen jälkeen. Sektiossa joutuu katetroitavaksi ja sen jälkeen ensimmäisen kerran pissaaminen on ihan oma kokemuksensa. Vessassa käynnille kannattaa antaa ihan rauhassa aikaa. Anna itsesi rentoutua rauhassa ja mieti mukavia asioita. Sieltä se kyllä tulee, vaikka aluksi koko ajatus pöyristyttää, että miten pissaaminen muka voi olla niin hankalaa. Kakkosen suhteen suosittelen ottamaan esimerkiksi muutaman ylimääräisen magnesiumin, joka voi auttaa suolen toimintaa. Minulla oli myös iso pussi luumuja jo sairaalassa mukana, joilla oli taatusti helpottava vaikutus asiassa. Vessassa käyntiä ei kannata jännittää. Sama juttu on ihan jokaisella edessä ja jos homma aiheuttaa ahdistusta enemmän, niin sano hoitajalle asiasta niin saat varmasti myös ihan lääkettä, joka auttaa asiassa.

Oikeat liikeradat synnytyksen ja sektion jälkeen on tosi tärkeitä. Älä koskaan kumarru nostamaan mitään. Voin kertoa, että kadut sitä välittömästi. Joka kerta jotain nostaessasi käytä jalkoja kunnolla ja pidä selkä suorassa ja pyri aina aktivoimaan syvät vatsalihakset.

Avun pyytäminen ei ole heikkoutta. Apua kannattaa synnytyksen jälkeen pyytää aina, kun siltä vähänkään tuntuu. Meille suomalaisille tuo avun pyytäminen on tunnetusti vaikeaa ja itsekin monta kertaa väen väkisin touhusin joitakin asioita, vain koska itse odotin itseltäni liikaa. Synnytyksen jälkeinen aika ei kuitenkaan ole aika olla se “Minähän prkl pärjään” tyyppi.  Uskalla pyytää rohkeasti apua perheeltä, naapureilta, neuvolasta ja vaikka ohikulkijalta. Älä lähde itse nostamaan rattaita rappusia pitkin kaksi viikkoa sektion jälkeen. Pyydä ystävällisesti apua pienissäkin asioissa. Saat samalla auttajalle taatusti hyvän mielen. Muista, että moni auttaa enemmän kuin mielellään, myös tuntemattomat.

Lisäravinteita käytin myös synnytyksen jälkeen palautumista tukemassa. Tässä muutama lisäravinnevinkki, joita itselläni oli mm käytössä:

Biomed Acidophilus kuurina
Biomed Acidophilus Forte kuurina
Solgar Ester-C Plus 500 mg
Eskimo-3 Pure kalaöljykapseli
Solgar Prenatal Nutrients
Nordic Health DLux 3000 75 mikrog D-vitamiinisuihke
Piihappogeeli (tämä myös käytössä vauvalle, ihan huikea tuote!!!) 

Toivottavasti tästä postauksesta oli vinkkejä ja vertaistukea. Mikäli sinulle on juuri tehty sektio, toivon pikaista toipumista ja haluan muistuttaa siitä, että tuo aika menee nopeasti, vaikka se siinä hetkessä tuntuu ikuisuudelta. Anna itsellesi aikaa ja muista olla itseäsi kohtaan lempeä. ♥ Nauti vauvakuplasta ja muista kertoa läheisille aivan kaikista tunteista avoimesti. Olet tehnyt upean ja elämän kallisarvoisimman työn.


Lue muita postauksia:

Sektio ja siitä toipuminen

Vauvalle hyvinvointia probiooteilla

Vauva-arki väsyttää

Vauvan yöpöhinät ja pohdintaa refluksista

Tärkeimmät hankinnat vastasyntyneelle

Video: Vauva 2kk kuulumiset

Newborn kuvaukset

Vastasyntyneen kanssa päivä kuvina

Vauvan ensimmäinen flunssa

Imetysohjaaja kotikäynnillä

Ajatuksia imetyksen alkutaipaleelta

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *