26.3.2019

3 x loppuun käytetty

Tein aikoinaan videon Youtuben puolelle loppuun käytetyistä kosmetiikkapurkeista. Se sai silloin paljon positiivista palautetta. Mietin nyt, että olisiko teillä toivetta jatkossakin tällaisille postauksille vai onko esimerkiksi mielekkäämpää seurata näitä loppuun käytettyjä IG Storyn puolella? :)

Yleensä kokonaan loppuneet tuotteet ovat olleet ihan erityisen hyviä. Testaan tämän työni kautta niin paljon kosmetiikkaa, että vain harvat purkit tulee käytettyä viimeistä pisaraa myöden. Annan paljon tuotteita ystäville ja tutuille ja olen myös arponut isoja kosmetiikkasettejä IG:ssa seuraajille, joten mikään puteli ei koskaan tietystikään roskiin mene. Mutta siis loppuun käytetyt ovat niitä über hyviä.

Tässä kolme aivan ihanaa tuotetta, joita rakastin!

* Kaikki tuotteet saatu Eleven brändilähettiläs yhteistyön kautta testiin.

The Ordinary Hyaluronic Acid 2% + B5 -seerumi

Mieletön tehokosteuttaja, jota iho suorastaan rakastaa! Todella paljon hehkutettu tuote, enkä yhtään ihmettele. Laitan tämän iholle hoitonesteen tai kasvoveden jälkeen ennen muita kosteusvoiteita. Edullinen, mutta todella toimiva tuote.

 Pixi Glow Tonic

Huikea kasvovesi, johon rakastuin muutamien viikkojen käytön jälkeen, kun huomasin ihon todella kirkastuvan ja janoavan tätä. Erityisesti kesällä ihoni rakasti tätä kasvovettä. Yksi parhaimmista koskaan testaamistani kasvovesistä.

 Mizon Snail Repair Intensive Ampoule

Mieletön ihon kosteuttaja ja tehohoitaja. Iho tuntuu aivan silkkisen pehmoiselta tämän köytön jälkeen. Käytin aivan viimeistä pisaraa myöden. Yksi kautta aikojen suosikkini ihonhoitotuotteiden saralla. Aina, kun levitin tämän kasvoille hieroin perusteellisesti käsiin jääneen aineen vielä kämmenille, kaulaan ja decolteelle.


Katso myös:

LOPPUUN KÄYTETYT TUOTTEET

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *