29.3.2019

Miten viikko meni?

Työviikko on mennyt nopeasti viimeisen kahden viikon sairastelun jälkeen. Nautin täysin rinnoin toimistolla olosta ja vietinkin siellä koko viikon. Lionelin hoitaja on ollut tämän viikon meillä kotona hoitamassa Lionelia, joten olen pysynyt itse poissa jaloista. Olen niin tyytyväinen, että löydettiin ihana toimisto vuoden vaihteessa Uudenmaankadulta. Viihtyisän tilan lisäksi parasta on inspiroivat kolleegat ympärillä.

Tämän viikon olen paininut (ja pakoillut) rästiin jääneiden asioiden kanssa sekä viimeistellyt viime vuoden veroasioita. Ei siis mitenkään kovin hohdokas viikko, vaan tosi stressaava. Muutamana iltana on ollut ihan toivoton olo, että saanko millään kaikkea valmiiksi. Olen myös taas ihmetellyt miten ihmeessä kaikki pitää aina jättää viime tippaan?! Päätin kuitenkin taas, että tästä vuodesta eteenpäin olen järjestelmällisyyden mestari!! :D

Viikonlopulle jäi vielä jotain työhommia, mutta aion ottaa nyt käsittelyyn aiheen vaalit! En ole ehtinyt lainkaan ottaa selvää ehdokkaista, eikä ole vielä mitään käsitystä ketä äänestää. Joten nyt selvittelyt alkakoon todenteolla viikonloppuna.

Miten teidän viikko on sujunut?

Pictures, Vilma P / edited by me

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply
    Krista
    29.3.2019 at 17:12

    Tämä viikko on mennyt flunssassa ja pikkumurun ristiäisiä valmistellessa. Ihanaa, että huomenna on meidän pienen tyttären ensimmäinen juhla ❤️ Onneksi flunssa on jo lähes helpottanut ja toivottavasti huomenna on kokonaan poissa.

    • Reply
      Mona
      29.3.2019 at 19:52

      Oi ihanaaa <3 Aivan ihanaa ja ikimuistoista päivää sinne, nauttikaa <3 :')
      Onneksi flunssa on helpottamaan päin!!

  • Reply
    Suvi
    30.3.2019 at 21:19

    Ihana kaulahuivi Mona!

    Täällä viikko on mennyt Lapin loman merkeissä.METRI lunta vielä <3 jännityksessä matkaan toi se,että Lensin ekaa kertaa yksin 1v ja 2v lasteni kanssa (okei,ihan kohta 3v :))…hyvin meni!

    • Reply
      Mona
      31.3.2019 at 08:45

      Wauuuu jännityksellä odotan sitä että joskus lennetään Lionelin kanssa kahdestaan :DD

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *