30.4.2019

Koko perheen Dermosil

Kaupallinen yhteistyö, Dermosil

 

Dermosilin tuotteet ovat olleet minulle tuttuja jo pienestä asti. Ensimmäisiin tuotteisiin tutustuin, kun äiti oli työpaikan kahvihuoneessa tehnyt Dermosil-tilauksen. Oli juhlapäivä, kun äiti tuli Dermosil tilauksen kanssa kotiin ja pääsin tutkimaan kaikkia uusia ihanuuksia. Seuraavat muistot ovat omilta toimistotyöajoilta, kun sain itse täytellä tilauksia.

Dermosililla on pitkä historia Suomessa. Tiesittekö, että Dermosil on perheyritys, jonka pääkonttori on täällä Suomessa Pohjanmaalla, Korsnäsissä?  Ensimmäinen Dermosil-tuote tuli myyntiin jo 1988. Dermosilin oma verkkokauppa on toiminut jo vuodesta 1996! Nettimaailma oli kyllä tuolloin todella erilainen, eli Dermosil on ollut huikea edelläkävijä kosmetiikan verkkokauppana.

Pääsen ilokseni tekemään paljon töitä Dermosilin kanssa tämän vuoden aikana ja samalla pääsen testaamaan kattavasti Dermosilin laajaa valikoimaa. Otan teiltäkin mielelläni toiveita teemojen suhteen? Alekoodi, arvonta ja muita toiveita postausaiheisiin saa laittaa mielellään tulemaan! :)

Olen itse tällä hetkellä eniten innoissani Dermosilin luonnonkosmetiikan sarjasta, joka on vasta myös uudistunut. Sarjasta löytyy ihania tuotteita ihonhoidosta siivoukseen.

 

Erityistä kiitosta Dermosilin tuotteet saavat tuotteiden sopivuudesta myös erittäin herkälle iholle. Tuotteissa käytetään aina mahdollisimman vähän säilöntäaineita ja mietoja hajusteita. Koska Dermosil toimii pelkästään verkossa, mahdollistaa se sen, ettei varastossa tarvitse pitää pitkään tuotteita jonossa, jolloin kierto on nopeaa ja asiakas saa aina tuotteet mahdollisimman vasta valmistettuina. Samasta syystä myös hinta pysyy kohtuullisena. Dermosil panostaa myös ympäristöystävällisyyteen.

Koko perheen Dermosil

Kesällä Dermosil aloittaa aivan huikean hauskan Dermosil on tour- kiertueen! Suunnittelin itse hieman osallistuvani Saloon, mikäli aikataulut saadaan sopimaan! :) Koko Dermosil on tour- bussikiertueen paikkakunnat ja aikataulut löydät täältä.

Dermosilin oma myymäläauto on siis pakattu täyteen asiakkaidemme suosikkituotteita! Tänä kesänä myymäläauton mukana on myös Dermosil Minibaari, josta voi ostaa Dermosil-suosikkeja minituubeissa. Myymäläautossa on huikeat tarjoukset ja kiertueeseen liittyy myös kiva arvonta, johon kannattaa osallistua! :)

Koko perheen Dermosil

Koko perheen Dermosil

Mikäli siellä ruudun takana on myös muita kosmetiikan rakastajia suosittelen kurkkaamaan Dermosilin haun testaajaryhmään! Dermosilille on erittäin tärkeää, että asiakkaat ovat tyytyväisiä tuotteisiin sekä mukana myös kehittämässä valikoimaa.

Dermosil hakee 150 testaajaa Dermosil-asiakkaiden joukosta. Haussa on testiryhmään henkilöitä, jotka meikkaavat säännöllisesti ja ovat kiinnostuneita meikeistä. Mikäli haluat mukaan niin täytä hakulomake ja olet mukana testaajien valinnassa. Hakuaika päättyy 31.5.2019.

Lisää tietoa testiryhmästä löytyy täältä!

Koko perheen Dermosil

Koko perheen Dermosil

Pictures, Carita Alfthan / edited by me

Dermosil on muuten näkynyt täällä blogin puolella jo ihan alkuaikoina seitsämän vuotta sitten! Voihan meikit sentään, että kyllä sitä on vaan tullut vanhennuttua. Näytän omaan silmään tosi nuorelta 2012 kuvissa, mutta ehkä ikä ja vuodet ovat kuitenkin tehneet ihan hyvää. ;) Ihana päästä vielä näin monen vuoden jälkeen tekemään Dermosilin kanssa taas enemmän yhdessä töitä!  ♥

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *