9.5.2019

Senja cosmetics

Kaupallinen yhteistyö, Senja Cosmetics

Senja cosmetics

“100% luonnollista ihonhoitoa villeistä marjoista ja yrteistä. Suomesta, maailman puhtaimmasta maasta.” ♥

Olen niin innoissani, että pääsen kertomaan teille enemmän suomalaisesta upeasta luonnonkosmetiikan ihonhoitobrändistä Senjasta! Moni varmasti tietää jo, että luonnonkosmetiikka on ollut jo monta vuotta lähellä sydäntäni. Vaikken ole yksistään luonnonkosmetiikan käyttäjä, etenkin ihonhoidon saralla suurinosa käyttämistäni tuotteista on juuri luonnonkosmetiikkaa. Viime talvesta lähtien olen tehnyt tuttavuutta tämän ihanan kotimaisen brändin parissa ja rakastunut siihen täysin.

Edelleen saatetaan ajatella, että luonnonkosmetiikka ei välttämättä ole niin tehokasta, kuin tavallinen synteettinen kosmetiikka, mutta tälle ajatukselle kannattaa nyt viimeistään olla kriittinen. Tuotteet ovat kehittyneet valtavasti ja viime syksynä lanseerattu Senja Cosmetics on loistava esimerkki tehokkaasta ja samaan aikaan puhtaasta luonnonkosmetiikasta.

Senjan tarina on lähtenyt liikkeelle Senja Cosmetics perustajan Senja Parkkisen omasta intohimosta kosmetiikkaa kohtaan. Senjaa kohtasi suuri suru perheessä, kun oma äiti kuoli syöpään. Vastoinkäymiset kuitenkin herätti kiinnostusta entisestään terveyteen. Näin yhdistyi intohimo turvalliseen ja puhtaaseen luonnonkosmetiikkaan, joka tekee iholle ja itselle hyvää, eikä vahingoita eläimiä.

Senja Cosmetics tuotteet sisältää 100% luonnollisia ihonhoitotuotteita, joiden pääraaka-aineina käytetään villejä marjoja ja yrttejä sekä koivunmahlaa meidän omasta Suomen puhtaasta luonnosta. Senja luottaa suomalaiseen laatuun, jonka vuoksi kaikki Senja Cosmetics tuotteet kehitetään ja valmistetaan Suomessa. Senja Cosmetics pullot valmistetaan myös lähellä Euroopassa ja kaikki etiketit ja kotelot painetaan Suomessa.

Näen itse vahvasti Senjan ulkomailla kertomassa Suomen puhtaan kauneuden ilosanomaa ja kysyinkin kiinnostuneena Senjalta millaiset tulevaisuuden haaveet brändillä on. En yllättynyt, että ensimmäiset askeleet viennin suhteen on jo otettu! Nimittäin Senjan ensimmäinen ulkomaan kohde tulee olemaan Saksa!

Kiikarissa on myös Japani, USA ja Kiina, kunhan siellä luovutaan eläinkoevaatimuksesta. Senja haluaa olla tarjoamassa palan puhdasta suomalaista metsää kuluttajille ympäri maailmaa. Meidän suomalaisten on välillä vaikea ymmärtää, että monissa maissa kuluttajat eivät voi vielä luottaa paikallisiin tuotteisiin.

Senja cosmetics

Senja Cosmetics koostuu tällä hetkellä viidesta huikeasta ihonhoitotuotteesta, joilla kaikilla on FI-Natura sertifikaatti.

Senja Cosmetics tuotteet:

Sleek cheek Puhdistusöljy

Aloitetaan omalla suosikkituotteellani koko Senja sarjasta, nimittäin puhdistusöljyllä! Rakastan tätä! Olen vannoutunut kaksoispuhdistuksen suorittaja ja öljy on ihanin tuote kaksoispuhdistuksen alkuun. Levitän öljyä kuiville kasvoille kevyin pyörivin ja hierovin liikkein. Pesen tällä myös silmämeikin. Kosteutan tämän jälkeen kädet ja jatkan hieman öljyn hieromista vielä kasvoilla, jonka jälkeen puhdistan kasvot vedellä. Puhdistuksen ensimmäinen vaihde on tehty!

Tämä ihana tuote sisältää huikeita tuotteita, joita rakastan myös käyttää omassa ruokavaliossani. Ihanaa, että nyt ihoni saa nauttia myös ulkoisesti suomalaisesta pellavansiemenöljystä, mustikasta ja puolukasta.

Cotton cloud Puhdistusvaahto

Rakastan puhdistusvaahtoja, jotka puhdistavat tehokkaasti, mutta hellästi. Cotton Cloud puhdistusvaahto on juuri sitä. Ihana pehmeä vaahto puhdistaa tehokkaasti, mutta jättää ihon pehmeäksi. Koivunmahla, mustikka, nokkonen ja tupasvilla tekevät ihosta silkin pehmoisen. Kaksoispuhdistuksen täydellinen viimeistelijä.

Nordic nectar Hoitovesi

Senjan hoitovesi on IHANA! Koivunmahla kosteuttaa ja ravitsee ihoa ja tätä tuotetta suosittelenkin kerrostamaan iholle puhdistuksen jälkeen useamman kerroksen k-beautyn oppien tapaan. Nordic nectar hoitovedessä on ihana mieto tuoksu ja iho tuntuu ihan hörppäävän sen uumeniinsa. Senjan hoitoneste on jopa hieman geelimäisen tuntuista iholla eli huomattavasti paksumman oloista, kuin monelle tuttu tavallinen kasvovesi. Tämä on parasta janojuomaa kosteusköyhälle iholle kesät talvet.

Berry bomb Täyteläinen päivä- ja yövoide

Ihastuin kovasti Senjan kosteusvoiteiden ideologiaan. Tarjolla on kaksi erilaista voidetta, toinen kevyempi ja toinen täyteläisempi. Molemmat soveltuvat hyvin sekä päivä- että yövoiteeksi. En kuitenkaan osaa nyt sanoa näistä suosikkiani, sillä pidin hurjasti molemmista. Kevyt sopii aavistuksen paremmin meikin alle, mutta myös täyteläisempi on loistava meikin alla. Berry bom täyteläinen päivä- ja yövoide imeytyy nopeasti (hieman pitää pyöritellä kasvoille) ja jättää ihon hoidetun ja pehmeän tuntuiseksi.

Matte magic Kevyt päivä- ja yövoide

Matte magit Kevyt voide on mielestäni erityisen ihana aamulla kasvoille laitettuna. Tässäkin on ihana hempeä tuoksu ja koostumus muuten samalainen, mutta kevyempi, kuin Berry bombissa. Molemmat voiteet ovat riittoisia, pienellä määrällä pääsee pitkälle.

Oletko sinä jo ehtinyt testata Senjan ihania tuotteita? :)

Tuotteita saa tällä hetkellä seuraavista paikoista:

Biodelly ( ihana liike myös Turussa)
World of TRE (myös liike Helsingissä Mikonkadulla)

Sekä tietysti Senjan omasta verkkokaupasta, josta löytyy myös lisää tietoa brändistä. ♥

Instagramin puolelta löytyy nyt ihana arvonta omista Senjan lempparituotteistani! Kurkkaa ja osallistu arvontaan täällä.

Senja cosmetics

Senja cosmetics

Senja ihonhoitotuotteet ovat 100% luonnollisia, luomua, vegaanisia ja eläinkokeettomia.

Senja cosmetics

Senja cosmetics

Senja cosmetics

Senja cosmetics

Senja cosmetics

Pictures, Carita Alfthan / edited by me

Instagramin puolelta löytyy nyt ihana arvonta Senja tuotteista! Kurkkaa ja osallistu arvontaan täällä.

You Might Also Like

8 Comments

  • Reply
    Suvi
    10.5.2019 at 08:08

    Nyt on kyllä niin ihanasti toteutettu postaus!<3 ihana luonto sekä aivan ihana ja kaunis Mona <3

    • Reply
      Mona
      10.5.2019 at 10:09

      Voi iso kiitos aivan ihanista sanoistasi Suvi <3 Sait tosi hyvälle mielelle :) KIITOS <3

  • Reply
    Mari
    10.5.2019 at 11:51

    Superkaunis mekko! Mistä se on??

    • Reply
      Mona
      10.5.2019 at 12:50

      Se on Elloksen hää- ja juhlavalikoimasta (sain sen käyttöön), ihan mieletön!! Teen siitä vielä postauksen myöhemmin!! :)

  • Reply
    Pinja Mitrovitch
    10.5.2019 at 11:52

    Moikka Mona!
    Huomasin kaupallisen yhteistön jo instan puolella, mutta halusin tulla lukemaan vielä tekstin päälle.
    Komppaan Suvia ylempänä, eli aivan upea toteutus tässä yhteistyössä. Kuvat ovat todella priimaa ja tuote tulee loistavasti esille!
    Toivon todella, että asiakas ymmärtää, miten loistavaa duunia teet!

    <3: Pinja // http://www.pinaycoco.fi

    • Reply
      Mona
      10.5.2019 at 12:50

      Ihana ihana Pinja, KIITOS <3 Voi miten sinäkin teit päiväni. Niin ihana saada tällaista palautetta, kiitos <3 :)

  • Reply
    Sini
    11.5.2019 at 13:22

    Samaa mieltä edellisten kanssa, mielettömän kauniita kuvia! Ihana tuo mekko!:)

    • Reply
      Mona
      12.5.2019 at 09:57

      Kiiitos paljon ihana <3 <3 :)

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *