13.5.2019

Kipinä pitkässä parisuhteessa

Kipinä pitkässä parisuhteessa

Onko pitkässä parisuhteessa enää sitä samaa kipinää mitä suhteen alussa oli? Voiko alkuhuuma jatkua vielä kymmenenkin vuoden jälkeen?

Meidän suhde vakiintui todella nopeasti, kun muutimme melkein heti yhdessä asumaan. Tasan kolmen kuukauden kuluttua ensimmäisistä treffeistä olimme jo allekirjoittamassa asuntolainapapereita ja ostimme yhdessä oman kodin, jonka vielä remontoimmekin itse. Siinä oli parisuhde koetuksella heti alussa.

Alkuhuuma oli siis aika pian ohi, kun arki alkoi. Silti kymmenenkin vuoden jälkeen koen, jollen nyt päivittäin niin ainakin useasti viikossa isoja kipinän tunteita Eetua kohtaan. Pienistä jutuista tulee perhosia vatsan pohjalle ja koko kehossa pirskahtelee. Eikä sen tarvitse olla pelkästään seksiin liittyvää kipinöintiä. Ihanaa hehkuvaa onnen kipinää voi tulla niin monesta asiasta. Ja seksuaalisuus itsessään on paljon muuta, kuin pelkästään yhdyntä toisen kanssa.

Illalla, kun toinen ottaa isoon syleilyyn ja nappaa kainaloon nukkumaan mennessä saa aina vatsan pohjassa asti perhoset liitelemään. Pusu niskaan ohimennen on kuin kipinänappulan laukaisu. Pieni läimäytys pyllylle saa aina pilkkeen silmäkulmaan. Iso halaus kotiin tullessa pakahduttaa onnesta. Ja myönnän, että joka kerta, kun toinen tulee ilman pyyhettä suihkusta, suupieneli nousevat aina muutaman millin ylöspäin ja silmissä säihkyy. :D Edelleen tuo toinen puoliskoni on maailman kuumin tyyppi! ;)

Heti lapsen syntymän jälkeen koin myös aivan uudenlaista kipinää ja rakkautta. Nimittäin, kun näkee oman rakkaan puolison ensimmäistä kertaa isänä, herättää ihan valtavasti isoja tunteita. Se on parasta maailmassa.

Kipinä pitkässä parisuhteessa muuttaa muotoaan alun rakkaushuumasta, mutta jos minulta kysytään se vain paranee. Toki suhteen alussa olleet tunteet olivat niin massiivisen ylitse vyöryäviä, että olihan ne ihan älyttömän ihania. Ei niin isoja tunteita jaksaisi arjessa kuitenkaan ihan hirveän montaa vuotta… :D En ainakaan itse pystynyt ensimmäisten viikkojen ja kuukausien aikana kovin hyvin keskittymään mihinkään muuhun, kuin siihen, että olen ihan palavasti rakastunut. Pitkällä tähtäimellä on siis ihan hyvä, että myös muut arjen askareet sujuvat. ;)

Mitkä ovat sinun parhaat vinkkisi pitkän parisuhteen kipinän ylläpitämiseen?? :) Jaa omat kokemuksesi kommenttiboksissa tai IG:ssa! ♥

Pst. IG:ssa puuttuu enää reilu sata seuraajaa, että saan Swipe up toiminnon käyttöön!!!! :O Olen ihan super kiitollinen kaikista, jotka siellä jaksatte seurailla meidän perheen toilailuja ♥

Kipinä pitkässä parisuhteessa

Kipinä pitkässä parisuhteessa muuttaa muotoaan alun rakkaushuumasta, mutta jos minulta kysytään se vain paranee.

Kipinä pitkässä parisuhteessa

green jumpsuit @monavisuri

Pienistä jutuista tulee perhosia vatsan pohjalle ja koko kehossa pirskahtelee.

green jumpsuit @monavisuri

seksuaalisuus itsessään on paljon muuta, kuin pelkästään yhdyntä toisen kanssa.

green jumpsuit @monavisuri

saatu/gifted*
Jumpsuit, *HM / Shoes, Donna Piu / Jacket, *Make Way / Sunglasses, *Dolce Gabbana / Bag, Chanel

Photos, Carita Alfthan / edited by me

 

Lue myös:

VAALI RIITTÄVÄN HYVÄÄ PARISUHDETTA

PARISUHDE KOETUKSELLA?

PARISUHDE

RYPPYJÄ RAKKAUDESSA – 5 TAPAA PARANTAA PARISUHDETTA

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *