13.6.2019

Entä, jos en odotakaan lomaa?

Suurin osa varmasti odottaa lomaa hartaasti ja osaa nauttia vapaa-ajasta täysin rinnoin. Toisin on minulla. En ole yrittäjänä ollessa koskaan osannut kunnolla lomailla. Oma työni on niin joustavaa, etten ole kaivannut pitkää lomaa siitä. Toisaalta olen aina huomannut, että kunnon irtiotot tekee poikkeuksetta silti myös työminälle hyvää.

Nyt ollaan jälleen lomien edessä ja tänä vuonna vietämme erikoispitkän loman. Lionel on poissa hoidosta koko heinäkuun ja uusi päiväkoti alkaa elokuussa. Myös Eetulla on ensimmäistä kertaa varmaan koskaan pitkä kesäloma edessä.

Tiedän, että minun pitäisi olla koko perheen kesälomasta suunnattoman onnellinen ja kiitollinen, mutta samaan aikaan kehitän melkoisia kauhuskenaarioita mielessäni… :D Miten saan kaikki tärkeät työt tehtyä, osaanko ottaa rennosti, saanko lainkaan omaa aikaa jne. Aivan hölmöjä juttuja, mutta niin ne ajatukset vain tulee mieleen.

Kesäloman odotusten suhteen fiilikset ovat myös todella ristiriitaiset. Tavallaan haluaisin olla kotona ilman mitään kummempia suunnitelmia ja nauttia siitä, ettei ole kiire mihinkään. Toisaalta toinen ääni minussa sanoo, että tulen tylsistymään alta aikayksikön joka päiväiseen puistossa hengailuun ja rutiinien suorittamiseen. Mietinkin koko ajan, millä asioilla täyttäisin pitkän loman. Mökkeilyä tai ehkä pitkä ulkomaan reissu? En jaksaisi taaperon kanssa matkailun rumbaakaan.. Jep ristiriitainen minä kamppailee vaihtoehtojen kanssa, eikä saa mitään selkoa tulevasta.

Odotan siis tulevaa kesälomaa samaan aikaan innosta soikeana sekä kauhusta kankeana.. :D

Laittakaahan te vinkkejä mihin kannattaisi kesällä matkustaa taaperon kanssa, jotta matka ja matkustaminen olisi mahdollisimman vaivatonta?? :)

Paita, Ellos / Housut, Levis

Pictures, Carita Alfthan / edited by me

You Might Also Like

8 Comments

  • Reply
    Rianna
    13.6.2019 at 14:10

    Heippa, Miksi Lionel muuten vaihtaa päiväkotia? :)

    • Reply
      Mona
      13.6.2019 at 14:26

      Nykyinen lopettaa toiminnan ja mennään pienen ryhmän sijaan ihan tavalliseen päiväkotiin :)

  • Reply
    Homevialaura
    13.6.2019 at 15:44

    Moi Mona! Jos ei kukaan muu, niin minä ymmärrän. ;) Olen viettänyt viime vuosina niin paljon aikaa kotona äitinä, yrittäjänä ja yrittäjä-äitinä, että jo ajat sitten on hämärtynyt se raja, milloin olen töissä, milloin vapaalla, milloin vähän molempia.

    Toisaalta juuri tämän takia odotan lomassa ennen kaikkea aina maisemanvaihtoa, sillä ihan pelkästään kotona en pääse arkiympyröistä irti. Tänä vuonna vietämme kesän ensi kertaa kotimaassa. Saa nähdä, mitä tästä ihmiskokeesta tulee, sillä ennen juuri ulkomaan matka on ollut se juttu. Meillä ei ole kesämökkiä, mutta teemme muutamia yönylireissuja Suomessa ja sitten lähi- ja päiväretkiä periaatteella kamat takakonttiin ja menoksi mahdollisimman vähällä säädöllä.

    Väliin jää sitten kotipäiviä, jolloin nautin ennen kaikkea pakkaamisen ja muun metatyön poissaolosta, grillaan, otan lasin roseeta ja omaan hyvin valikoivan kuulon. :D Voisiko teillekin sopia tällainen vaihteleva rytmi, että vähän vuoron perään olisi perheaikaa ja omaa aikaa, lähtemistä ja lähinurkkia?

    Tunnistan ristiriidan, koska olen onnellisimmillani, kun vaikka syömme yhdessä perheen kanssa omalla pihalla tai olemme muuten koossa. Mutta. Tosiaan kuukausi intensiivisesti neljään pekkaan plus koira tiivissä neliöissä hirvittää vähän tätäkin introverttia. Esikoisen äitiyslomalla kolme vuotta sitten itkin kuukauden jälkeen isyyslomaa lopettelevalle miehelleni, että “et voi jättää minua yksin kotiin”. Tällä kierroksella olin aika kypsä jo kahden viikon jälkeen ja olin miltei potkimassa sekä työstään vapaalla olevaa miestä että päiväkodista vapaalla olevaa kolmevuotiasta ulos. :D Sen verran intensiivistä 24/7 yhdessäolo näissä pienissä neliöissä oli. Että kyllä, odotan heinäkuun perhelomaa – sekä innolla että kauhulla. :D Terkut teille ihanille! <3

    • Reply
      Mona
      13.6.2019 at 15:48

      Ah kuin omaa tekstiä sun kommentti :D Ihanaa, että joku ymmärtää ;)
      Ja kyllä, tuo suunnitelma kuulostaa toteutettavalta!! :) Kerrohan loman jälkeen miten teillä sujui;)

  • Reply
    Suvi
    14.6.2019 at 20:40

    Varmasti tulee olemaan sekä elämäsi parhaita hetkiä että niitä,jolloin vastamelukuulokkeille on käyttöä ja 1.5h joogameditaatiokaan ei riitä tyhjentämään pään sisällä olevaa muurahaisten kohinaa.Näillä ”oletuksilla” itse suuntaan 3 viikon tehosettiin 3v ja 1v lapsen kanssa X)

    Junamatkat!Leikkipaikka riittää viihdyttämään ihan helposti yli tunniksi.Sitten vähän syömistä,junassa vaeltamista ym. Perhepaikan (4 hengen oma ”koppi”) saa normilipun hinnalla,suosittelen varaamaan sellaisesta paikat!Itse tein päiväreissun junalla Tampereelle yksin lasten kanssa ja jännitti etukäteen,mutta molemmat lapset oli niin into pinkeänä asemalaiturista lähtien =D

    • Reply
      Mona
      16.6.2019 at 08:41

      Hahah ihan mahtava :D Nauroin täällä ääneen ;D

  • Reply
    Kata
    16.6.2019 at 19:12

    Mä tiedän ton fiiliksen, saan joka vuosi stressiä lomasta.. :D jotenkin kun sitä haluaisi kunnolla rentoutua ja vain olla muttei osaa ja samalla taas tuntuu että pitäisi tehdä hirveesti kaikkea ja mennä koko ajan koska on kesä ja loma.. ja tiedän, ihan hölmöjä juttuja :D mutta aika moni taitaa lopulta sitten kamppailla samojen asioiden kanssa ! yritetään ottaa päivä kerrallaan <3

    • Reply
      Mona
      17.6.2019 at 08:49

      Just näin päivä kerrallaan!!! :D Ja nyt on jo vaikka mitä kivoja ideoita kytenyt, joten eiköhän tästä kesästä tuu paras ever ;)

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *