13.7.2019

Selkäprojekti, apua iskiaskipuun

Aloitin toukokuun alussa selkäprojektin. Olin nimittäin kärsinyt raskaudesta lähtien todella ikävästä iskiasvaivasta oikeassa jalassa ja alaselässä. Muutaman vuoden jaksoin kärvistellä kivun kanssa (käsittämättömän typerää!), kunnes nyt keväällä päätin vihdoin, että asialle on tehtävä jotain.

Kipu oli mennyt jo sen verran pahaksi, että se säteili jalkapöytään asti ja oli lähes jatkuvaa. Mitään nopeaa muutosta en siis edes uskaltanut toivoa, kun vaiva oli kestänyt jo niin pitkään.

Kerroin Projekti: Selätä selkäkipu postauksessa, että kävin ensimmäisenä vaihtoehtona todella monen suositteleman shamaanin Marko Korgin vastaanotolla. Käynnin jälkeen seuraava päivä oli tuskainen ja kipu yltyi, mutta sitä seuraavana päivänä kivut vähentyivät selvästi aikaisemmasta. Yritin varata uutta käyntiä, mutta valitettavasti Markon kalenteri oli aivan täynnä. Voin kuitenkin lämpimästi suositella Markoa mikäli olet itse aikeissa mennä hänen vastaanotolle. Aivan mielettömän ihana ja lämmin tyyppi.

Eetun painostuksesta päätin seuraavaksi kokeilla kiropraktikolla käyntiä. Eetu sai itse selätettyä muutaman vuoden kestäneen pahan selkäkivun Juho Hynnisen vastaanotolla ja oli todella tyytyväinen hoidon lopputulokseen. Eetu sitoutui muutamaksi kuukaudeksi käynteihin ja teki myös joitakin kuntoutukseen tarkoitettuja liikkeitä kotona. Ennen hoidon alkua, hän ei ollut pystynyt juoksemaan pitkään aikaan, mutta hoitojakson päätyttyä on taas juossut normaaliin tapaan pitkiäkin lenkkejä.

Ensimmäisellä käynnilläni Juholla, hän arvioi, että mikäli olen kivuton noin kuukauden päästä hoidon aloituksesta, ollaan onnistuttu. Kivut hävisi lähes kokonaan muutamassa viikossa. Oman töppäilyn takia sain pienen takapakin, kun satutin selän uudelleen salilla, mutta tuo akuuttikipu saatiin pois heti yhdellä kiropraktikon käynnillä.

Kävin kiropraktikolla säännöllisesti noin kuuden viikon ajan ja voin sanoa, että iskiasvaivat ovat aivan eri luokkaa mitä ennen hoidon aloitusta. Edelleen hermosärky tulee helposti takaisin esimerksi autossa istumisen myötä, mutta se ei ole enää lainkaan samalaista, kuin aikaisemmin. Kipu jää lähinnä pakaran ja takareiden kohdille, kun ennen vihlova kipu ylettyi jalkapöytään ja varpaisiin asti.

Juholla käyntien jälkeen varasin vielä Juhon suosituksesta ajan fysioterapiaan Oskarille, jossa sain kotiin tehtäväksi kuntoutumista tukevia liikkeitä. Oskarin vastaanotolla kävin kahdesti. Ensimmäisellä kerralla käytiin liikkeitä läpi ja toisella kerralla katsottiin liikkeiden edistymistä sekä sain uusia haastavampia liikkeitä tehtäväksi. Kävin nyt vielä lisäksi Oskarin kanssa kuntosalilla sekä sain saliohjelman, joka tukee nimenomaan keskivartalon hallintaa ja takareisien ja pakaran aktivointia.

Motivaationi selän kuntouttamiseksi on tällä hetkellä 100%. Kaksi vuotta kestänyt todella veemäinen vihlova kipu oli hirveää. En halua olla huonossa kunnossa, kun oma lapsi on pieni. Haluan olla se äiti, jolla on energiaa ja joka pystyy kiipeilemään lapsen perässä myös kiipeilytelineissä.

Akuutein ja suurin kipu on nyt täysin tiessään ja jatkan pitkäjänteistä selän kuntouttamista ja vahvistamista treeneillä. Aion vihdoinkin aloittaa Oskarin tekemän saliohjelman myötä säännöllisen kuntosalilla treenaamisen lenkkien lisäksi. Aion myös edelleen jatkaa säännöllisesti kiropraktikon luona käyntiä. Se tunne nimittäin kiropraktikon hoidon jälkeen on jotain käsittämättömän autuasta. Ihan kuin maailma kirjastuisi samalla sekunnilla. Voin todella lämpimästi suositella kokeilemaan mikäli et vielä ole testannut.

Tarkoitus on myös aloittaa osteopaatilla (ja mahdollisesti kalevalaisella jäsenkorjaajalla) käynti ja niistä kerronkin vielä myöhemmin lisää.

Kuntouttavien treenien lisäksi teen joka päivä useamman kerran niin kutsuttua McKenzie tekniikalla tehtyä terapeuttista venytystä selälle. Löydät tarkemmin ohjeen esimerkiksi tästä Youtube videosta. Kuvaan tämän selkäjumpan melkein joka päivä IG storyyn ja saan joka kerta monta viestiä, että mitähän ihmettä oikein touhuan ja mihin tämä oikein auttaa!? :D Tämä liike auttaa itselläni todella hyvin vihlovaan hermosärkyyn ja helpottaa melkein välittömästi. Enää ei tarvitse tehdä kivun takia liiketta, vaan jatkan liikkeen tekoa päivittäin ihan siitä syystä, että se tuntuu tosi hyvälle.

Jos jotain haluan tällä postauksella sanoa on se, että muista pitää itsestäsi huolta! Ja mielellään hyvissä ajoin. Ei kannata odottaa kahta vuotta yksin kipujen kanssa, kun apua voi saada tosi nopeastikin turvallisilla  ja lääkkeettömillä menetelmillä! :)

Ihanaa ja energistä päivää sulle. Pidäthän sun selästä huolta.

Picture, Carita Alfthan / edited by me

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply
    Minoa
    13.7.2019 at 20:28

    Moikka, itse olen mielenkiinnolla seurannut sun edistymistä selän suhteen. Itselläni on auttanut tietyt fysioterapeutilta saamani jumppaliikkeet. Olisiko mahdollista kuvata nuo abitreenit ? Ne on itsellä jääneet vähiin, kun ei uskalla käyttää laitteita kun ei tiedä mitä pitäisi tehdä. Tsemppiä toipumiseen!

    • Reply
      Mona
      13.7.2019 at 21:45

      Katsotaan josko innostuisin jossain kohtaa tekemään jonkun videon liikkeistä! :) Storyn puolella voin ainakin tehdä, jonkun lyhyen version:) Ja kiitos!

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *