22.11.2019

Miten aloittaa säästäminen?

Miten aloittaa säästäminen?

Kukapa ei haluaisi, että raha-asiat ovat siinä mallissa, ettei koskaan tarvitse murehtia sitä riittääkö rahat arjessa perusmenoihin. Jokaisella on oma summa sille, mikä määrä säästöjä riittää takaamaan mielenrauhan arjessa.

Monesti puhutaan, että olisi hyvä olla esimerkiksi 3-6 kuukauden puskuri. Tämän puskurin tarkoitus on, että sillä pärjäisi tuon 3-6 kuukautta ilman, että tuloja tulee mistään muualta. Työntekijälle voi riittää 3 kuukautta, jonka aikana ehtii esimerkiksi etsiä uutta työtä ja yrittäjälle puolestaan voi olla järkevää säästää koko 6 kuukauden puskuri.

Ajatellaan vaikka, että aivan välttämättömimmät kulut kuukaudessa olisi 1500€. Näin ollen puskurin pitäisi olla 9000€, jos haluaisi pärjätä ilman muita tuloja 6 kuukauden ajan.

Miten aloittaa säästäminen?

Minulle itselleni tällainen puskuri on ennen kaikkea menttaalinen asia. Puskurista en ota koskaan pois rahoja, ellei ole aivan pakko. Kaikki investoinnit, huvittelut ja muut kulut maksetaan muista säästöistä ja niitä varten kannattaakin olla ihan erillinen tili. Itselläni puskuri on aina toisella tilillä, niin etten nää sitä koskaan verkkopankissa asioidessani.

Minulle riittää se tieto, että jossain on sen verran rahaa, että pärjään useamman kuukauden, jos tilanne sen vaatii. Se tuo taloudellista turvaa ja tiedon siitä, että rahat eivät ole loppumassa.

Miten aloittaa säästäminen?

Uskon erittäin vahvasti vetovoimanlakiin ja etenkin raha-asioissa sillä on valtava merkitys. Mikäli jatkuvasti elää siinä tunteessa, että rahaa ei ole riittävästi ei sitä taatusti tule silloin myöskään lisääkään. Puskurin tuoma tunne siitä, että rahaa on aina saatavilla, vaikuttaa vetovoimanlain mukaan myös siihen, että sitä tulee jatkossakin lisää.

Mikäli säästäminen tuntuu vielä tällä hetkellä kaukaiselta ajatukselta ja koet, että 50€ säästöön laittaminenkin on liian iso uhraus, kannattaa aloittaa tekemään itselleen ensin raha-asioista oma aarrekartta. Kaikki lähtee omasta asenteen muutoksesta. Kun pystyt vähitellen muuttamaan omaa asennetta, huomaat, että säästäminen ja sijoittaminen onkin ihan helppoa!

Mitä ajatuksia teillä herää puskurin säästämiseen? Vastaan myös todella mielelläni kysymyksiin, jos teillä tulee mieleen jotain! :)

 

Kuvat, Niki Strbian


MAINOS:

Aloita säästäminen ja sijoittaminen Nordnetilla.
Nordnet asiakkuuden pääset avaan helposti täältä!

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply
    Katja
    24.11.2019 at 14:09

    Ensinnäkin, ihana sinä!! ❤️ Olet niin inspiroiva ja kannustava ja jotenkin viime aikoina tapasi kirjoittaa ja ilmaista asioita ja kiinnostuksen kohteitasi on muuttunut ihan super innostavaksi ja mielenkiintoiseksi. Tykkään niin paljon otteestasi elämään ja hyvään oloon ja sijoittamiseen ja siihen, miten omilla ajatuksilla on suuri merkitys ja.. Voih, ihanaa!

    Ja mitä tulee tuohon puskuriin, niin ehdottomasti ideaalitilanne! Joko ihan rahana pankissa tai omaisuutena. Sellaisena, et itsellä säilyy tunne, ettei ole “ihan tyhjän päällä”. Paljon mukavampi olla ja elää ☺️ ja omaisuudella itse tarkoitan sijoitusasuntojani, että jos tulisi joku tilanne, voisin myydä ja saada sitä kautta rahaa käyttöön. Omaa kotia olisi kamalaa rahapulassa tai muussa vaikeassa tilanteessa joutua myymään.

    Luin uudelleen aiempia postauksiasi aiheesta ja ajattelin kertoa omia kokemuksiani tiettyihin asioihin. Kysymyksiä oli mm. lainan myöntämistä opiskelijalle tai että miten saa lisää lainaa jos jo on. Omalla kohdallani ensimmäisen lainani otin juuri valmistuneena ja työpaikan saaneena (tarvitsin yhden takaajan, koko summa pankilta) sittemmin asunto muuttui sijoitusasunnoksi ja alkusyksystä ostin uuden sijoitusasunnon, johon lainan takeeksi riitti ensimmäinen asuntoni (lainan maksu kesken) ja uuden asunnon osuus. Ja olen hoitovapaalla, kk-tulot sen reippaasti alle 300€, joten ei lainan saanti aina kulje käsikädessä omien tulojen kanssa. Toki pankki katsoi tilanteen hyväkseni, koska tulot ennakoidaan palautuvan töihin palatessani. Ja itse laskelmoisin lainan lyhennykseni ja muut asuntoihin menevät kulut niistä tulevien tulojen kanssa pyörivään omillaan. Itseasiassa olen ottanut hoitovapaalla lyhennysvapaata ja näin ollen myös “rahoittanut ja mahdollistanut” myös tämän kotona olon. Mielenkiintoisia juttuja kaiken kaikkiaan ja sijoittaminen ja säästäminen ei missään nimessä ole pelkästään mikään “rikkaiden” juttu. Itse ainakin aloittanut ihan nollasta, jollei tosiaan toisen vanhemman takaajaksi tulemista lasketa ja koko ajan tulot olleet maksimmaan perus toisen asteen koulutuksen duunarihommista ☺️

    Tavoitteenani onkin ostaa aina mahdollisuuksien mukaan lisää sijoitusasuntoja ja pyrkiä tilanteeseen, ettei koskaan enää tarvitsi “pakon vuoksi” tehdä esim. 5päiväistä työviikkoa. En missään nimessä ole työtä kaihtava, päinvastoin, mutta nautin suunnattomasti myös muista jutuista elämässäni ja haluan antaa niille ja läheiselleni aikaa ja näin kasvattaa hyvinvointiani. Kerran täällä vaan eletään ❤️

  • Reply
    Mona
    13.5.2020 at 14:36

    Kiitos ihana, että annoit aikaa ja jätit kommenttia ja kerroit omista kokemuksista <3 <3 :)

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *