20.12.2019

Pätkäpaasto jouluna?

Moni on kysynyt aionko jatkaa hyvinvointiprojektia myös jouluna ja erityisesti mitä aion tehdä pätkäpaaston suhteen?

En ole sen tarkemmin asiaa ajatellut, mutta tarkoitus on kyllä joulunakin noudattaa pätkäpaastoa. Hyvintodenäköisesti vähän rennommalla otteella ja mahdollisesti erilaisella ajoituksella mitä olen nyt noudattanut. Katsotaan millainen fiilis on lomalla.

Aion syödä ihan normaalisti kaikkia jouluruokia, joita rakastan, mutta pyrin pitämään suklaat ja muut herkut vähemmällä.

Pätkäpaasto helpottaa tätä asiaa todella paljon, sillä pätkäpaaston aloittamisen jälkeen sokerihimot ovat olleet paljon normaalia vähäisempiä. Tosin tänään juuri tuli kyllä herkuteltua muutamat lakritsit.

Pätkäpaastoan siis tällä hetkellä 16:8 periaatteella. Syön 06-14.00 välillä päivän ruuat ja aloitan paaston siis noin kello 14.00.

Treenien suhteen tulee joululomalla vähän muutoksia, sillä myös PT:ni Oskar on lomalla, joten viikottaiset salitreenit jää pois kahdeksi viikoksi.

Toki aion itse treenailla, mutta aika rennolla otteella. Menen ihan fiiliksen mukaan ja salilla käyn silloin, kun siihen on mahdollisuus. Lionel on myös pitkällä joululomalla, joten salille lähteminen ei ole päivällä ihan niin helppoa. Todennäköisesti vuorotellaan taas Eetun kanssa salivuoroja.

Hyvinvointiprojekti on kuitenkin ollut projekti, jossa olen pyrkinyt tekemään vain pieniä muutoksia parempaan suuntaan, joten ei niiden pitäminen lomallakaan tunnu kovin ihmeelliselle. Päin vastoin ihana myös liikkua lomalla, kun siihen (toivottavasti) on enemmän aikaa.

Katsotaan toki joulun jälkeen olenko aivan suklaaövereissä vai onko fiilis edelleen sama mitä nyt.. ;)

Mitä teidän joulun suunnitelmiin hyvinvoinnin saralla kuuluu? :)

You Might Also Like

1 Comment

  • Reply
    Riitta
    22.12.2019 at 19:45

    Ihanaa, että sulla on Puran pipa. Puralla paljon kauniita tuotteita kotimaisuus huomioiden.

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *