4.1.2020

Lomafiiliksiä

Vuoden viimeiset viikot menivät lähes kokonaan lomaillessa. Muutamia asuntosijoittamiseen liittyviä juttuja tuli tehtyä ja sähköposteihin vastailin satunnaisesti, mutta pääosin olen ollut out of office.

Kävi myös niin, että olen itse sairastanut koko loman eli kaksi viikkoa. Saman taudin sairasti äitini ennen minua ja hänellä kesti kunnolla parantua kolme viikkoa.

Loma on siis sujunut minun osaltani ihan kirjaimellisesti todella rauhallisesti ja lepäillen, vaikken täysin vuodepotilaana onneksi olekaan ollut.

Alkuperäisistä haaveista poiketen en siis ole ollut yhtään aktiivinen. Treeneistä olen nähnyt vain unia. Alkaa todella olla ikävä jo salille. Tässä on jälleen kerran koeteltu kärsivällisyyttä.

Olen myös ikävöinyt töiden tekoa todella paljon, mutta kai se lepo ja irtiotto silti tekee jokaiselle joskus hyvää. Ehkä. En ole edelleenkään ihan varma siitä, tekeekö loma just mulle hyvää.. :D

Tämä viikonloppu sujuu vielä perheen kanssa, mutta maanantaina palaan takaisin kunnolla töiden pariin!

I-H-A-N-A-A!!!!

Jaan mietteitä pidemmästä somelomasta vielä myöhemmin, mutta nyt muutama kuva meidän joulusta ja loppuvuodesta.

Lionel nautti joulusta 110%. Kaikki se huomio, herkulliset ruuat ja perhe ympärillä teki tämän pienen miehen todella onnelliseksi. ♥

Kummien kainalossa oli kiva katsoa joululeffoja.

Iskä osti koko perheelle samanlaiset joulusukat.

Ystävien kanssa Helsingissä puistohommissa.

Olen loman aikana kuunnellut ja lukenut asiaa pätkäpaastosta ihan tolkuttoman paljon. :D Paljon on löytynyt uusia juttuja ja pohdittavaa.  Tämä aihe vaatinee kuitenkin ihan erillisen postauksensa.

Uudenvuodenaattona pääsin ihanan @makeup_koski ja @unelmahairandmakeup käsittelyyn ja kylläpä tuli ihana fiilis kaunistautumisesta, kun oli yli viikon sairastellut.

Lionel oli vuodenvaihteen Mumman luona hoidossa ja me nukuttiin Eetun kanssa ennätyspitkään vuoden ensimmäisenä päivänä. Illalla käytiin kahdestaan syömässä, mutta sen jälkeen puolikuntoisena menin tosi ajoissa nukkumaan, joten juhlahumua ei valitettavasti meillä juuri ollut.

Sain ihan super kauniin Olivia Burton kellon jouluna prlahjana. ♥

Lionel oli tänään sitä mieltä, että hän mahtuu varsin hyvin vielä hänen hoitopöydelleen… :D Meidän vauva… Ja kyllä- tutti suussa! Ei ollut vanhemmista vieläkään luopumaan siitä, vaikka kova yritys oli joululomalla heittää tutit mäkeen. Ehkä tämän vuoden aikana onnistutaan. ;)

Nyt toivottelen mitä ihaninta viikonloppua ja kuullaan taas pian. Ihan super ihanaa olla taas takaisin somessa, töissä ja kirjoittamassa. Ah, kyllä töiden teko tekee mut vaan niin onnelliseksi. :D

Toivottavasti teidän loppuvuosi ja vuodenvaihde sujui ihanasti.

Nyt uutta vuotta ja vuosikymmentä kohden!!♥

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *