14.1.2020

Pätkäpaasto x 6

Pätkäpaasto x 6

Testasin loppuvuodesta ensimmäistä kertaa todella suuren suosion saanutta pätkäpaastoa. Olin kuullut mainintoja sieltä täältä pätkäpaastosta, mutta en sen enempää ollut kiinnostunut asiasta.

Oma ruokavalioni on pääosin terveellinen, mutta olen aika mukavuudenhaluinen monessa asiassa.

Kuulosti alkuun suorastaan ihan järjettömältä olla syömättä pitkän aikaa. Ihan kidutusta ja hullun hommaa olla syömättä! Ja eikös aamupalan ja välipalojen aina sanota olevan todella tärkeitä.

Alkuinnostuksen pätkäpaaston kokeilemiseen sain PT:n kehoituksesta. Ensimmäisten viikkojen kokeilun jälkeen yllätyin TODELLA positiivisesti. Tämä todellakin toimii ja saa aikaan ihan mielettömän hyvän olon ja energian! Olin todella väärässä ennakkoluulojeni kanssa.

Ihan aluksi en ottanut mitään selvää pätkäpaastosta, kunhan erottelin ajan milloin söin ja milloin en. Pätkäpaaston tuottaman hyvän olon jälkeen kiinnostuin siitä kuitenkin enemmän. Nyt olen kuluttanut aiheesta todella paljon videoita ja eri sivustoja. Muutamia erilaisia tutkimusartikkeleitakin on tullut silmäiltyä.

Keräsin teidän toiveesta vastauksia muutamiin eniten tulleisiin kysymyksiin pätkäpaastosta.

Huomaattehan, etten ole asiantuntija, vaan tämä teksti perustuu ainoastaan omaan kokemukseeni. Mikäli suunnittelet kokeilevasi pätkäpaastoa, kannattaa tietysti ensin keskustella hyvinvoinnin ammattilaisen kanssa, sopisiko se juuri sinulle.

Miten ja miksi minä pätkäpaastoan?

1. Pätkäpaaston aikavälit

On monia eri tapoja pätkäpaastota, mutta itse olen noudattanut suurinpiirtein 16:8 aikaväliä. Katkaisen paaston aamulla 6.00 ja syön päivällä 14.00 asti, jonka jälkeen paastoan 16 tuntia.

Olen kerran kokeillut myös pidempää 19 tunnin paastoa.

Monelle sopii parhaiten se, että paastoaa yön ja aamupäivän, mutta itselleni aamupala ja erityisesti aamukahvi kauramaidon kanssa on niin korvaamaton, että paastoan paljon mieluummin illan ja yön.

Minulle ei myöskään sovi raskas ateria ennen nukkumaan menoa. Jos syön illalla paljon, nukun huonosti. Nämä on tosi yksilöllisiä juttuja ja kannattaa aina miettiä tarkkaan mikä on itselleen paras vaihtoehto.

Toki tilanteet voi aina muuttua ja miksei voisi kokeilla erilaisia aikatauluja ja tehdä kokeilun jälkeen johtopäätökset mikä aikaväli on paras.

2. Millä katkaisen paaston?

Ihan aluksi en miettinyt lainkaan millä ruualla katkaisen paaston. Huomasin kuitenkin äkkiä, että esim leipä tai puuro ei ole itselleni hyvä ruoka paaston katkaisuun. Parhaiten on toiminut pieni annos protskuja ja/tai rasvaa. Monena aamuna olen pätkäpaastolla syönyt esimerkiksi ihan paistettua munakokkelia. Isomman aterian syön sitten muutama tunti myöhemmin. Kahvi maidolla kuuluu myös aina aamuihini.

3. Naiset ja pätkäpaasto

Pätkäpaastosta on vielä verraten vähän tutkimuksia, mutta joidenkin tutkimusten mukaan paasto ei sovi naisille niin hyvin kuin miehille. Varsinkin pitkät paastot voivat tehdä naisille helpommin haittaa kuin hyötyä.

Itse peräänkuulutan tässä(kin) asiassa yksilöllisyyttä ja oman olon kuuntelua. Maalaisjärki on aika oiva väline pätkäpaastoakin kokeillessa. Jos pätkäpaasto aiheuttaa sinulle vain aivan kamalan ja heikon olon, niin silloin lienee aika selvää, ettei se sovi juuri sinulle tai sitten et vain ole saanut riittävästi ravintoaineita ruokaikkunan aikana. On tärkeää syödä riittävästi vaikka pätkäpaastoaakin.

4. Pätkäpaasto joka päivä?

Joissakin lähteissä suositellaan naisille lyhyempää aikaväliä pätkäpaastossa ja myös painotetaan sitä, että ei kannata pätkäpaastota joka päivä. Itse pätkäpaastosin aluksi noin kolme viikkoa putkeen ja olo oli kyllä aivan super hyvä.

Tulen edelleen jatkamaan säännöllistä pätkäpaastoamista, mutta en joka päivä. Todenäköisesti pyrin pätkäpaastoamaan esimerkiksi kahdesta neljään kertaan viikossa, riippuen ihan omasta olosta ja arjen kulloisestakin tilanteesta.

Tosin aion ehdottomasti pyrkiä siihen, että pätkäpaastoan koko loppuelämäni niin, että paaston ajaksi tulee aina vähintään 12 tuntia. Myöhäiset iltapalat eivät ole tehty minun keholleni. Tarvitsen selvästi kunnon ajan suolistolle rauhoittua yön aikana.

5.  Ei välipaloja

Pätkäpaaston kokeileminen on saanut minut myös havahtumaan siihen, että kuuluisat välipalat, joiden perään kuulutetaan niin ponnekkaasti, eivät ole minun juttuni.

Olen paljon energisempi, kun en jatkuvasti ole syömässä ja napostelemassa jotain. Tavoite on siis jättää välipalat kokonaan pois. Tämä on helpommin sanottu kuin tehty.

Syön todella helposti mitä sattuu täysin tiedostamatta. Varsinkin väsyneenä tulee napattua kaapista sitä sun tätä ja kroppa joutuu kokoajan tekemään töitä ruuansulattamiseksi. Ei sovi minulle.

Pätkäpaasto on siis opettanut kiinnittämään enemmän huomiota napostelun vähentämiseen ja sitä pyrin harjoittelemaan tänä vuonna lisää.

6. Miksi pätkäpaasto toimii minulla?

Mitä hyötyjä pätkäpaasto sitten minulle toi?

– Ensinnäkin koen olevani paljon energisempi päivinä, kun pätkäpaastoan.

– Vatsa voi loistavasti pätkäpaastojen jälkeen.

– Olo on kevyt ja hyvä.

– Juon paljon enemmän vettä pätkäpaastotessani ja keho puhdistuu samalla.

– Huomaamattani pätkäpaastotessa syön paljon paremmin ja kiinnitän enemmän huomiota siihen mitä laitan suuhuni.

– Pätkäpaasto helpottaa arkielämää todella paljon, kun ei tarvitse olla jatkuvasti miettimässä ruokaa ja ruuanlaittoa.

Pätkäpaasto ei taatusti sovi kaikille ja varmasti jakaa paljon mielipiteitä ja kokemuksia. Minä olen ihan äärettömän onnellinen, että uskalsin sitä lähteä kokeilemaan, sillä uskon saaneeni siitä loppuelämäksi hyvinvointia lisäävän työkalun arkeeni! :)

Olen itseasiassa tosi ihmeissäni siitä, miten paljon pätkäpaaston kokeileminen on rikkonut omia ajattelumallejani ja antanut uutta pohdittavaa.

Vielä on paljon opiskeltavaa aiheesta, mutta innolla odotan, että kartutan lisää tietotaitoa ja kokemusta pätkäpaastosta. Sen hyödyistä on jo paljon selkeää näyttöä.

Pätkäpaaston positiiviset vaikutukset olin itse jättänyt ennen nälän pelottelun taakse. Toisaalta nyt ajattelen, että on jotenkin absurdia miten paljon nälän tunne voi aiheuttaa pelottavia ajatuksia. On nimittäin ihan eri asia tuntea nälkää, kuin olla oikeasti nälkäinen. Monesti jatkuva napostelu on saattanut sekoittaa kropan ja mielen niin pahasti, ettei ihan oikeasti edes tiedä mikä on todella nälän tunnetta.

Itsehän en ole kokenut pätkäpaastolla nälkää, kuin parina ensimmäisenä päivänä. Sen jälkeen keho tottui tosi nopeasti ja kertoi paljon selvemmin milloin on oikeasti nälkä ja milloin ei. Myös aterioita syödessä huomaan pätkäpaastotessa paljon selvemmin kehon viestit, milloin olen syönyt riittävästi.

Pätkäpaasto x 6

Mikäli tulee mieleen lisää kysymyksiä pätkäpaastosta niin laittakaa ihmeessä tulemaan ja voin koota taas uutta postausta myöhemmin aiheesta! :)

Suosittelen lämpimästi kurkkaamaan Youtubesta esim Thomas Delaur tilin, joka on täynnä videoita pätkäpaastosta. Jäin aivan koukkuun tämän super mukavan oloisen miehen videoihin! :)

Ja hei jos siellä teillä on kokemuksia pätkäpaastosta niin laittakaa ihmeessä kommenttia tulemaan!

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply
    M. Isosalo
    15.1.2020 at 10:51

    Thomas DeLauer ollut mullaki seurannas jo pidemmän aikaa, ihan huikee tyyppi!

    • Reply
      Mona
      15.1.2020 at 11:23

      No eikö!!!8) <3

  • Reply
    Pauliina
    16.1.2020 at 12:12

    Itsekin pienen lapsen äitinä kiinnostaa, miten koet pätkäpaastolla sen, ettette voi koko perhe syödä yhteisiä aterioita iltaisin? Harmittaako, vai istutko silti muun perheen seuraan, vaikket itse syökään? Kokkaatko lapselle kuitenkin erikseen ilta-aterian?
    Meillä aamupala ja illallinen ovat ainoat koko perheen yhteiset ateriat, joten mietityttää toisesta luopuminen. Yritän kuitenkin hilata illallista sen verran aikaisemmaksi, että saisin tuon 12 tunnin paaston onnistumaan suunnilleen joka päivä. Se olisi jo hyvä askel!

    • Reply
      Mona
      19.1.2020 at 16:40

      Ei se häiritse itseäni, varsinkin kun en paastoa koko ajan. Osaan ottaa aika lunkin asenteen tällaisissa jutuissa:D
      Ja sekin vaikuttanee, että ei olla koskaan Eetun kanssa syöty yhtä aikaa aterioita arjessa, niin olen niin tottunut siihen jo, että olen syönyt aina ennen yksin. Nyt on vaan plussaa, kun aamiaisella on aina söpöä ruokaseuraa. :) Ja kun paastoan, istun kyllä yleensä aina syömään Lionelin kanssa ihan tavasta. :) Mutta siis koko perheen kanssa syödään viikonloppuisin, kun ehditään. :)

  • Reply
    Noora
    17.1.2020 at 11:17

    Itse toteutan myös pätkäpaastoa ja olen huomannut hyödyt. Ainut mikä itseäni mietityttää tuossa sinun paastosi ajankohdassa on perheen yhteiset ruokailut. Itselleni kun on ehdottoman tärkeää istua vähintään kerran päivässä koko perheenä rauhallisen aterian äärelle. Se on niin paljon muutakin kuin ruokailua, se on tapakasvatusta, yhdessäoloa jne. Onko teillä koskaan yhteisiä ruokailuja? Sellaisia hetkiä, joissa koko perhe istuu alas ja syö samaa ruokaa?

    • Reply
      Mona
      19.1.2020 at 16:31

      On meillä aina aamuisin ja viikonloppuisin! :) Ja niinkuin tuossa kirjoitinkin, en pätkäpaastoa joka päivä, joten kyllä niitä muutenkin kertyy yhteisiä ruokakertoja:)

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *