21.4.2020

Sairaanhoitajien palkkatason nosto

Käsittämätöntä, että sairaanhoitajien palkkatason nostamisesta pitää tehdä kansalaisaloite. Tämä asia olisi pitänyt olla kunnossa jo vuosikausia sitten. Lämmin käsi ja muutama kiitos somessa ei riitä pitämään sairaanhoitajia enää pitkään töissä.

Jo nyt tutkimusten mukaan moni on harkinnut alanvaihtoa tai on tyytymätön työyhteisössä jo pitkään. Hoitoalan palkkaus on saatava järkevälle tasolle. Olen surullinen, että joudun allekirjoittamaan kansalaisaloitteen, joka on mielestäni itsestäänselvyys. Toivon kuitenkin, että tämä Koronakriisi viimeistään avaa päättäjien silmät ja asioille tehdään jotain konkreettista.

Mikäli arvostat omaa sekä läheistesi terveyttä, allekirjoitathan tämän aloitteen ja jaat aloitteen sosiaalisen median kanavissa, jotta muutkin sen näkevät.

Mitä, jos sairaanhoitajat joukkoirtisanoutuisivat NYT tai kuukauden päästä? Miten kävisi sinun läheisesi, joka taistelee hengestään tai on pitkäaikaissairas ja tarvitsee hoitoapua?

” Covid-19 -pandemian myötä kansalle on realisoitunut sairaanhoitajien sekä muun hoitohenkilökunnan arvokas työpanos suomalaisen yhteiskunnan hyväksi. Sairaanhoitajien pandemian aikana tekemä työ ei kuitenkaan lopulta valtavasti eroa siitä, mitä tähänkin asti on tehty, keskimäärin 2446 euron tehtäväkohtaisella palkalla (Kunta-alan palkat, Tehy 2017). Sairaanhoitajien työssä näkyy jatkuva työn vaativuuden lisääntyminen sekä lääkäreille kuuluvien tehtävien siirtyminen ilman asianmukaista korvausta.

Kriisin keskellä julkisen sektorin ja naisvaltaisen alan palkoista keskusteltaessa kyseessä on sekä iso arvovalinta että tasa-arvokysymys. Sairaanhoitajat ovat korkeakoulutettuja asiantuntijoita joiden työhön kuuluu päivittäin vastuu ihmishengistä. Työhön sisältyy paljon itsenäistä päätöksentekoa ja aivotyötä usein vaativissa olosuhteissa. Olosuhteiden, palkkauksen ja vastuun epäsuhta johtaakin monilla sairaanhoitajilla eettiseen kuormitukseen ja työuupumukseen.

Jo ennen pandemiaa suomalaista terveydenhuoltoa on uhannut pula ammattitaitoisista osaajista. Sairaanhoitajaliiton mukaan yli kolmannes sairaanhoitajista on harkinnut alanvaihtoa, ja arviolta puolet nykyisistä sairaanhoitajista eläköityy vuoteen 2030 mennessä. Alan vetovoimaisuus on viime vuosien ajan ollut laskussa. Esimerkiksi vuonna 2019 AMK-hoitajaopintoihin oli 5 000 hakijaa vähemmän kuin kolme vuotta aikaisemmin (Yle Uutiset 2020). Sairaanhoitajaliiton mukaan sairaanhoitajapulaa pahentaa laskenut tyytyväisyys työhyvinvointiin sekä muita Pohjoismaita heikompi palkkaus (Sairaanhoitajien työolobarometri 2018).

Tulevaisuudessa terveydenhuollon kriisi tulee sairaanhoitajapulan myötä entisestään syvenemään. Vaikka sairaanhoito on ollut kriisissä jo kauan ennen pandemiaa, etulinjassa toimivat sairaanhoidon ammattilaiset ovat kuitenkin niitä, jotka tulevat viemään meidät pandemian yli. Kun pandemiasta on selvitty, on hoitohenkilökunnan seuraava urakka hoitaa velkaa, joka terveydenhuollolle väistämättä syntyy kiireettömän hoidon alasajon vuoksi.

Kysymys kuuluu: miten varmistetaan sairaanhoidon ammattilaisten pysyminen alalla ja heidän työnsä vaativuutta vastaava palkkaus? “

Vaatimus sairaanhoitajien palkkatason nostamiseksi

You Might Also Like

5 Comments

  • Reply
    Elli
    21.4.2020 at 14:11

    Tämä on nyt varmaan hyvin epäsuosittu mielipide, mutta haluan sen silti nostaa esille. Ystäväni työskentelee sairaanhoitajana ja itse olen palkanlaskija, koulutukseltani tradenomi. Meillä molemmilla on siis alempi korkeakoulututkinto ja suunnilleen sama peruspalkka, hieman alle 3000e. Sairaanhoitaja-ystäväni tekee kolmivuorotyötä ja tienaa tuohon peruspalkan päälle vaihdellen noin 500-1000e lisää. Itse teen päivätyötä enkä saa minkäänlaisia lisiä. Mielestäni palkkatasomme on ihan hyvin balanssissa ja kolmivuorotyöstä kuuluukin saada vuorolisät. Mikä sitten olisi sopiva määrä sairaanhoitajan palkaksi? Olisiko esim peruspalkka 3500e, jolloin lisien kanssa tienistit nousevat jo reilusti yli 4000e? Kuulostaa aika hurjalta minun korvaani. Myös tämä ajankohta on hieman väärä, kun moni on lomautettuna, työttömänä tai firma on menossa konkurssiin tms. Myös minut on lomautettu, koska lasken palkkoja ravintola-alan työntekijöille. Mikäli ravintolat pysyvät vielä pitkäänkin kiinni, saatan olla useamman kuukauden ilman töitä. Tämä ei mielestäni ole oikea aika hakea palkkatason nostoa, kun moni ei saa palkkaa nyt ollenkaan. Lisäksi en oikein ymmärrä, miksi tuo palkkatason nostamistarve koskee nyt vain sairaanhoitajia, miksi ei yhtälailla myös muita hoitoalan työntekijöitä?

  • Reply
    Niina
    21.4.2020 at 20:22

    Olen samaa mieltä nimimerkki Ellin kanssa siitä, että asia ei ole ollenkaan niin mustavalkoinen kuin nyt annetaan ymmärtää. Lisäksi olisi kiinnostavaa käydä nykyistä enemmän keskustelua siitä, mistä palkannousu rahoitettaisiin.

  • Reply
    Enni
    22.4.2020 at 07:33

    Mun on myös pakko kommentoida tähän, että ihmetyttää miksi kaikki keskittyvät nimenomaan sairaanhoitajien palkkoihin. Tämän koronakriisin alkaessa tuli mielestäni hyvin huomattua yksi paikka (sairaalan lisäksi) mitä ilman ihmiset eivät voi elää – ja se on ruokakauppa! Ketään ei kuitenkaan kiinnosta kaupan kassojen ja myyjien turvallisuus ja heidän erittäin pieni palkkansa? Myyjät on ihan samalla tavalla tekemisissä satojen tai jopa tuhansien ihmisten kanssa päivittäin, ja vessapaperiryntäyksen aikana olivat varmasti paljon suuremmassa vaarassa saada korona kuin sairaanhoitajat, joilla kuitenkin on kaikki “suojavarusteet” ja muut toimintatavat tuttuja tällaisten epidemioiden varalle. 3500-4000e kuulostaa aika hurjalta summalta verrattuna perus myyjän palkkaan joka on nettona täysipäiväisenä n. 1500e. Että sitä voi kyllä ihan nyt itse miettiä ketkä sitä palkankorotusta ehkä sittenkin enemmän tarvitsisivat… en halua vähäntellä sairaanhoitajien tärkeää työtä, mutta mitä sitten tapahtuisi jos kaikki ruokakaupat sulkisivat ovensa? Ainakaan siellä kerrostalossa keskellä kivikatuja ei olisi kauhean helppoa ruveta kasvattamaan omaa ruokaa? Ainiin, kaupathan eivät voi sulkea oviaan, vaan myyjien on tultava töihin minimipalkalla palvelemaan asiakkaita ja ottamaan riski sairastua. Ketään ei vaan tämä kiinnosta koska henkilöt kaupassa ovat “vaan myyjiä” ja “eivät tee tärkeää työtä” koska eivät ole suoranaisesti vastuussa kenenkään hengestä?

  • Reply
    Argumentti
    24.4.2020 at 17:36

    Olen sairaanhoitaja, ja minulla on yli 10 vuoden työkokemus alalta. Minulla on myös omalla ajalla suoritettuja korkeakouluopintoja, jotka vaikuttavat suoraan osaamiseeni, mutta palkkaan ei senttiäkään. Olen riittävän pätevä, että minusta on hyötyä potilaille. Suoritin juuri yhden ammatillisen täydennyskoulutuksen, joka oli laajudeltaan 30op. Maksoin sen itse, ja työaikaa siihen ei voinut käyttää. Sen perään aloitin toisen lisäkoulutuksen, jonka suorittaminen kestää 4 vuotta. Lapset olen saanut pätkätyöläisenä, eli kaksi kertaa olen jäänyt äitiyslomalle ilman työsopimusta. Euroakaan ei ole tullut kuluja työnantajille. Työsuhteiden ketjuttamisen vuoksi minulta paloi lomat vuodesta toiseen. Jouduin ottamaan ne palkattomana, että lapset saisivat pieniä taukoja päiväkodista. Kun vihdoin pääsin vakituiseen työsuhteeseen, tuli kiky- tunnit ja lomarahaleikkaus. Sen perään tuli YT: t. Ja kyllä, se tarkoittaa, että pienellä porukalla tehdään samat työt, ja koko ajan väijyy lomautusten uhka. Olen taitojeni puolesta urani tärkeässä kohdassa ja palkan puolesta ikuisessa kuopassa. Minulla on kestävä ammattietiikka, ja potilaan turvallisuus, terveys ja oikeus näyttöön perustuvaan hoitoon, ohjaavat toimintaani . Todellakin ansaitsen tehtäväkohtaisen peruspalkan, mikä olisi vähintään 3200- 3400 euroa. Tämän sanon silmääkään räpäyttämättä ja käsi sydämellä. Minun selkänahasta ei revitä tulevan laman laskua.

  • Reply
    Krista
    24.4.2020 at 20:53

    Kuten yllä muutama onkin kommentoinut, niin asia ei tosiaan ole niin mustavalkoinen. Sairaanhoitajat ovat yleensä töissä kunnan palveluksessa, joten mahdollinen palkkojen nostaminen tarkoittaisi siis kunnallisveroprosentin nostamista. Tähän tuskin kovin moni on valmis suostumaan.

    Mulla on sama tilanne, kuin nimimerkki Ellillä. Työskentelen myös taloushallinnossa ja tänään tuli ilmoitus neljän viikon lomautuksesta. Myös meillä on asiakkaina ravintoloita yms. aloja joita kotona on koetellut ja se näkyy suoraan meidän töissä.

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *