18.5.2020

Cilla’s, Hietsun helmi!

Cilla’s tuotteet saatu*

Minua Instagramissa seuraavat tietävät taatusti, että olen suuri Cilla’s fani. Cilla’s on IHANA pieni lifestyle butiikki Hietalahden kauppahallin kupeessa eli aivan meidän naapurissa. Heti Helsinkiin muutettuamme bongasin kauniin liikkeen ja se onkin pelastanut monta kertaa, kun on nopeasti pitänyt ostaa jotain ihanaa pientä lahjaa esimerkiksi rakkaille tuliaisiksi.

Cilla’s on täynnä kauniita kodin tuotteita. Cilla’sta löytyy myös valikoima ihanaa muotia. Nyt poikkeusolojen aikana olen erityisesti halunnut tukea ja näyttää Cilla’s valikoimaa omissa kanavissani, sillä haluan todellakin, että tämä arkea ilahduttava butiikki löytyy meidän kulmilta vielä vuosia. #supportlocal

Halusin tänään kertoa teille erityisesti huikeasta About Wear brändistä, jota löytyy Cilla’sta.

About Wear oli minulle ennen Cilla’sia tuntematon, mutta kyseessähän on siis jo yli 50-vuotta vanha liettualainen vaatevalmistaja. Sain valita itselleni Cilla’sista muutaman ihanan About Wear tuotteen ja vahva epäily on, että tulen asumaan näissä kesän aikana hyvinkin paljon. Kyseessä on nimittäin ehkä maailman mukavimmat vaatteet!

Tässä lainaus About Wearista Cilla’s sivuilta:

“He kertovat tuotekehityksensä lähtevän aina liikkeelle laboratoriosta. Hienoimpien kuitujen avulla luodaan ylellisiä, ihoa vasten ihanan tuntuisia ja suorituskyvyltään korkeatasoisia materiaaleja.  About Wearin malliston ytimessä ovat luonnonmateriaalit, kuten merinovilla, modaali, puuvilla ja silkki. He testaavat ja tutkivat myös jatkuvasti uusia innovatiivisiä materiaaleja, kuten soijakuituja, alo veraa ja mehiläisvahaa.” 

Mitkä tuotteet sitten valkkasin valikoimasta? Kaikkien aivan ihanien juttujen joukosta päädyin näihin ihanuuksiin, joille tiedän olevan PALJON käyttöä:

Jai t-shirt nude / Jai shorts nude

Tässä on  mukavimman tuntuisin kotiasu mitä tiedän! Tämä setti on valmistettu soijakuiduista ja modaalista. Mukana on myös hieman elastaania. Materiaali tuntuu mielettömän pehmeälle ihoa vasten ja on myös joustavaa.

Minulla tämä menee yöasuksi, rakastan mukavia yökkäreitä ja olen aina ollut hyvään uneen panostaja. Tietysti laadukkaat yövaatteet ovat osa hyvää unta.

Shortsit menevät hyvin myös mekon alla alushousuina ja teeppari loistavasti vaikka neuleen alla. Nykyään arvostan vaatteissa juuri niiden monikäyttöisyyttä. Vaikken täysin minimalistinen vaatekaapin suhteen olekaan, arvostan vaatteiden mukautuvaisuutta suuresti.

Minulla on shortseista ja t-paidasta koko M.

Ore Dress White

Tätä mekkoa tulen käyttämään kesällä paljon! Mukavampaa mekkoa saa hakea. Mikään kohta ei kiristä eikä purista, mutta silti se on ihanan naisellinen ja sopii niin kotiin kuin kaupungille käytettäväksi.  Mekko on 51% pellavaa ja 49% puuvillaa. Minulla on mekosta koko XS/S.

About Laukta top frosty green

Silkkisen pehmeä t-paita tai sanoisinko soijaisen pehmeä, koska tämä teeppari on valmistettu 50% soijasta ja 50% puuvillasta. Minulla on tästä paidasta koko L, koska halusin siihen ilmavuutta ja rentoutta. Paidan helmoissa sivuilla on kauniit leikkaukset ja tämä on päällä todella kaunis. Vihreä väri on myös erityisesti mieleeni. Paita menee täydellisesti mukavana yöpaitana, kotona leggareiden kanssa tai sitten kaupungilla farkkujen parina. Todellinen monitoimipaita siis tämäkin! ♥

 

Ihana Cilla’s tarjoaa nyt myös teille 20% alennuksen
kaikista About Wearin normaalihintaisista tuotteista  
koodilla: About Mona
Koodi on voimassa 24.5 asti!

Kurkkaa Cilla’s koko valikoima täältä. ♥
Sieltä löytyy taatusti kauniita lahjaideoita ja kaikkea ihanaa myös itselle ja omaan kotiin.

Kiitos Cilla’s että ilahdutat upealla butiikilla meitä kaikkia Hietsulaisia. Pelkästään ikkunashoppailu tuo aina hymyn huulille kauniita tavaroita katsellessa.

Mikäli sulla on mahdollisuus piipahtaa Helsingissä käydessä Cilla’sissa niin minulta lämmin suositus sille. Cilla’sissa käynti on aina inspiroivaa ja myös mukavaa siellä hääräävien ihanien tyyppien takia. :)

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *