31.3.2015

Aktiivinen arki

treeni10

 

Olen puhunut nyt muutamassa postauksessa hyötyliikunnnan lisäämisestä arkeeni ja siitä, että pyrin saamaan siitä elämäntavan. (Ihana kamala hyötyliikunta ja Haaste: Aktiivinen arki ) Hyötyliikunnan tiimoilta aloitin haasteen, jonka tavoitteena pyrin saamaan kasaan 1050 kilometriä kesään mennessä. Postaus aiheesta löytyy täältä. Aktiivinen arki on sujunut loistavasti ja kilometrejä on kertynyt jo mukavasti. Viime viikolla tuli takapakkia sen verran, että oma olo oli todella väsynyt. Se aika kuukaudesta ja järjetön stressi tärkeistä asioista sai aikaan sen, että jätin loppuviikosta kokonaan aamutreenit välistä. Huomaan sen olossa heti! Väsyneenä ja stressaantuneena nimenomaan pitäisi treenata ja hikoilla. Niillä välttän kaikkein parhaiten kiukkuisen olon. Viikonlopun jälkeen oli ihan super mahtava palata taas kiinni energisempään arkeen. Eikä vaadi paljon. Jo puolen tunnin hikitreenillä on ihan hurjat vaikutukset. Stressi saa taas jäädä taakse ja keskityn sen sijaan omaan hyvinvointiin ja nautin hetkestä. Murehtimalla eivät mitkään asiat parane. Hyötyliikunnan avulla viimeviikollakin kertyi yhteensä lähes 80 kilometriä alkuviikon treenien kanssa yhteensä laskettuna, joten kyllä silläkin on ihan hurjasti vaikutasta. Olen totaalisen rakastunut hyötyliikuntaan! Mitä mieltä olette tarkemmista “viikon liikunnat”- postauksista? Onko toiveita sellaisille?

Miten teillä sujuu treenit? Suomeen taisi  tulla ärsyttävä takatalvi ja se varmasti saa ärräpäitä lentelemään, eikä ulos lenkille tee mieli lähteä. Kannattaa kuitenkin ottaa itseään niskasta kiinni ja lähteä hikoilemaan! Salille, tanssimaan – mitä vaan mikä on omasta mielestä kivaa. Lähteminen palkitaan loistavalla ololla! Varsinkin aamutreeni palkitsee parhaiten! Miten olisi esimerkiksi tämä lyhyt, mutta ihan super tehokas hiit treeni?? :) Ei tarvitse lähteä tarpomaan loskaan ja treenin voi tehdä vaikka olkkarin lattialla. Herätyskello soimaan 30 minuuttia vain normaalia aikaisemmin.

Ihanaa ja super energistä päivää kaikille!!

You Might Also Like

5 Comments

  • Reply
    Ansku
    31.3.2015 at 08:06

    Mä alan oireilla liiasta stressistä unettomuudella ja sydämen tykytyksillä, joten joudun silloin skippaamaan hikiliikunnan, koska hengästyn liikaa jo kevyellä koiralenkillä. Se on tylsää.

  • Reply
    Mari
    31.3.2015 at 13:29

    Viikon liikunnat -postauksia kehiin vaan. :)
    Itse olen huomannut, että kun on ”tavoitteellista” treeniä viikossa vähemmän, hyötyliikunnan määrä kasvaa automaattisesti. Spontaanit kävelylenkit ja kotona kaikenmoinen jooga (akrobatia) sähellys lisääntyvät.
    Eli ihminen on ihan oikeasti liikkuva eliö! :)

    • Reply
      monasdailystyle
      31.3.2015 at 13:45

      Hih, näin se kyllä vaan taitaa olla :D Ja hyvä niin ;)

  • Reply
    Mari
    31.3.2015 at 16:46

    Mä en oo päässy reiluun viikoon liikkumaan, koska viime viikolla iski ensin flunssa ja sitten korvatulehdus. Nyt alan kohta olemaan ihan sopivasti terve, mutta huomenna lähtö Vimpeliin joten ei ehdi mitään normaaleja treenailuja tässä pääsiäisen aikana. Ensi viikolla sitten taas!

  • Reply
    Ilona
    31.3.2015 at 17:37

    Otin itsekin käyttöön (vihdoin ja viimein) Kaylan BBG-treenin. Tehokasta jumppaa, ja loskasta viis koska treeni tapahtuu sisällä. Olen ihan koukussa! Yleensä olen varannut liikunnalle aikaa noin tunnin päivästä, ja kun varsinainen treeni viekin vain reilu puoli tuntia, ehtii siinä tehdä kaikkea muutakin! Kuten venytellä, joka aivan liian usein jää välistä. Siispä kyllä täällä loskassakin pärjäillään ;)

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *